Fischer laskettelu

Fischer lasketteluvälinevalmistaja on itävaltalainen, ja ollut toiminnassa vuodesta 1924 saakka.

Fischer Sports tuottaa välineitä eri lajeista murtomaahiihtoon, lasketteluun, tennikseen, sekä jääkiekkoon.

Yhtiö on yksi suurimmista murtomaahiihto- ja lasketteluvälineiden valmistajista maailmassa, ja sen tuotevalikoimaan kuuluu varsinkin erilaisia laskettelusuksia ja muita talviurheiluvälineitä, sekä ammattilaisille että amatööreille.

Firma perustettiin vuonna 1924 Josef Fischer vanhemman toimesta, Ried im Innkreis kylässä, lähellä Itävallan neljänneksi suurinta kaupunkia, Salzburgia.

Yrityksen suosio kasvoi vuosien myötä, ja jo vuonna 1934 Fischerillä oli 30 työntekijää, ja myyntiä maailmanlaajuisesti, Yhdysvaltoja myöten.

Fischer on tullut alalla tunnetuksi varsinkin pioneerina suhteessa suksien tuotantotekniikoihin, josta esimerkkinä vuoden 1949 kehittynyt suksipaino, joka nopeutti huomattavasti suksien valmistusta.

Kehitystyö on tuonut Fischerille menestystä myös kilpailuvälineiden suhteen, kuten firman kehittämät metalliset laskettelusukset, joilla Egon Zimmerman voitti vuoden 1964 talviolympialaisten laskettelun.

Firman kuuluisa kolmen triangelin logo on ollut käytössä vuodesta 1956.

Voit tutustua Fischerin kauden välinemallistoon firman virallisten nettisivujen kautta osoitteessa fi.fischersports.com.

Tuotteita tuo Suomeen Patrol (www.patrol.fi), jonka nettisivuilta voit tarkistaa lähimmän jälleenmyyjän yhteystiedot sekä tarjolla olevan tuotekuvaston.