Hannover Saksa nähtävyydet

Hannover Saksa nähtävyydet parhaimmistoa ovat Herrenhausenin barokki puutarhat, Hannoverin uusi kaupungintalo, Marienburgin Linna, Kröpcken ostosalue, ja Hanover Zoo eläintarha.

Herrenhausenin barokki puutarhat ovat jäänne Hannoverin kuninkaiden perinnöstä, ja ne rakennettiin 1600-luvulla kilpailemaan kuuluisien Versaillesin puutarhojen kanssa kauneudesta.

Puutarha-alue on jaettu neljään osaan: Suuri Puutarha (Großer Garten), Berggarten puutarha, Georgengarten sekä Welfengarten puutarhaan.

Näistä Suuri Puutarha on alueen kohokohta, ja sitä pidetään yhtenä hienoimpana muodollisena barokkipuutarhana Euroopassa.

Berggarten puolestaan on kasvanut alkuperäisestä yksinkertaisesta vihannespuutarhasta nykyiseen laajaan kasvitieteelliseen puutarhaan.

Georgengarten ja Welfengarten taasen ovat tehty englantilaisen puutarhaperinteen mukaisesti, ja ne ovat erityisen suosittuja paikkoja paikallisille viikonlopun viettopaikkana.

Hannoverin uusi kaupungintalo on samaan tapaan Hannoverin symboli kuin Tuomiokirkko symboloi Helsinkiä, ja se valmistui käyttöön vuonna 1913.

Uusi kaupungintalo on arkkitehtuuriltaan upea, tehty linnamaiseen ja Wilhelm II:n aikakauden tyyliin, sijaiten Hannoverin sisäkaupungin eteläisellä reunalla, keskellä 10 hehtaarin kokoista Maschpark puistoa.

Käyntiin uudella kaupungintalolla kannattaa sisällyttää käynti rakennuksen kuvussa, jossa on noin 100 m korkeudessa näköalatasanne.

Tasanteelle vievä hissi on ainutlaatuinen Euroopassa, sillä se menee reittiä joka ei ole pystysuora ylös, vaan seuraa kupolin muotoja, parhaimmillaan 17° asteen kulmassa sivusuuntaan.

Näköala tasanteelta on upeat näkymät lähialueille, ja hyvällä säällä näet jopa Harz vuorille saakka.

Marienburgin Linna (www.schloss-marienburg.de) sijaitsee noin 20 km Hannoverin keskustasta, ja sitä pidetään yhtenä tärkeimmistä neogotiikan tyylisuunnan rakennuksista Saksassa.

Se toimi aikoinaan kesäresidenssinä Welfin hallitsijasuvulle, joka tuotti useita hallitsijoita sekä Britannian että Saksan alueille 1000-luvun ja 1900-luvun välillä.

Voit tutustua sen suuriin halleihin ja historiallisiin huoneisiin opastetulla kiertokäynnillä, joka kestää noin tunnin verran. Kiertokäynti esittelee mm. kuninkaallisten yksityiset huoneet, ja kierron kohokohtiin kuuluvat myös linnan historialliset huonekalusteet, maalaukset, sekä kuninkaalliset esineet hovin elämästä 1800-luvulla.

Linna on avoinna kävijöille aina lokakuun loppuun saakka, ja kunkin päivän viimeinen opastettu kierto alkaa klo 17.

Kröpcken ostosalue on keskeinen osa Hannoverin kaupunkia, ja sijaitsee Georgstraße, Karmarschstraße, Bahnhofstraße ja Rathenaustraße katujen yhtymäkohdan ympärillä.

Alue sisältää mm. kaupungin isoimmat tavaratalot Galeria Kaufhofin and Karstadtin, sekä useita erikoismyymälöitä kuten Horstman & Sander nahkatavara- ja laukkumyymälän.

Kröpcken historiallinen kello on alueen keskipiste, ja se on keskeinen tapaamispaikka paikallisille, jotka sopivat tapaamisia Kröpcken kellolle samaan tapaan kuin vaikkapa Helsinkiläiset sopivat tapaamisia Stockmannin kellon alle.

Hannover Saksa nähtävyydet parhaimmistoon kuuluu myös Hannover Zoo, joka on moderni (135-vuoden historiastaan huolimatta) eläintarha, ja jota pidetään yhtenä Euroopan parhaista.

VIDEO: Video Hannoverin eläintarhan uusista tulokkaista kesältä 2011.

Eläintarha sisältää kaiken kaikkiaan yli 2 000 eläintä kaikkialta maailmasta, koottuna kuuteen erilaiseen teema-alueeseen eläintarhan sisällä.

Alueen kohokohtiin kuuluvat eläinten show-syötöt, ilmainen veneajelu pitkin “Sambezi joki” kanaalia, opastetut kierrot eläintarhaan, ja lapsille omistettu paijaus-eläintarha osio.