Kasvitieteellinen puutarha Tartto

Kasvitieteellinen puutarha Tartto on yksi maailman vanhimpia, ja esittelee kaikkiaan noin 6 500 kasvilajia maapallon kaikilta ilmastovyöhykkeiltä.

Tarton yliopiston kasvitieteellinen puutarha perustettiin vuonna 1803, lähelle nykyisen vanhan Vanemuinen teatteritalon paikkaa.

Puutarha siirrettiin kuitenkin vuonna 1806 nykyiselle, soveliaammalle paikalleen, vanhan kaupunginmuurin raunioille, lähelle Emajõgi-jokea.

Kasvitieteellinen puutarha sisäänkäynti Tartto

KUVA: Kasvitieteellisen puutarhan sisäänkäynti Lai-kadun varrella.

Kasvitieteellinen puutarha Tartto

KUVA: Kasvitieteellisen puutarhan sisäpihaa ja sisäänkäynti. Puutarha on sijainnut nykyisellä paikallaan vuodesta 1806.

Kasvitieteellistä puutarhaa ovat vuosien varrella olleet suunnittelemassa useat kuuluisat kasvitieteilijät, mukaanlukien vuonna 1811 paikan johtajaksi valittu professori Carl Friedrich von Ledebour (en.wikipedia.org/wiki/Carl_Friedrich_von_Ledebour).

Hänen johdollaan puutarhan kokoelmat kasvoivat useista ennestään Länsi-Euroopalle tuntemattomista Venäjältä kootuista kasveista, etenkin Siperian alueelta.

Muihin kuuluisiin paikan kasvitieteilijöihin ovat kuuluneet mm. Trautvetter, Maximovicz, Bunge, Russow, Kuznetsov, ja Lippmaa.

Kasvitieteellisen puutarhan 3,1 hehtaarin alueelta löytyvistä 6 500:sta kasvilajista kaikkein parhainta valikoimaa edustavat:

  • orkideat
  • liljakasvit
  • kurjenmiekat
  • heinäkasvit
  • sarakasvit
  • vehkakasvit

Lisäksi alueelta löytyy noin 300 lajiketta yksisirkkaisia kasveja.

Kasvien lajittelu rakennusten sisällä on jakautunut mm. siten, että kasvilajikkeet Euroopasta ja Lähi-Idästä ovat käytävän ympärillä, Itäisen Aasian kasvit kasvavat puolestaan trooppisessa vihertalossa, ja Afrikan ja Etelä-Amerikan kasvit löytyvät puutarhan lämpimämmistä olosuhteista, kuopan pohjalta.

Yksi kasvipuutarhan kohokohdista on sen alppikasvien kokoelma, jonka keräämisen aloitti professori Nikolai Kuznetsov noin sata vuotta sitten. Kokoelma sisältää kaikkiaan noin 900 lajiketta entisen kaupunginmuurin Pyhän Yrjön linnoituksen kohdan maanmuotoumissa.

Tarton yliopiston kasvitieteellinen puutarha
Lai 38/40
Tartto 51005
Aukioloajat: päivittäin 7-19 (kesäisin 7-21)
www.ut.ee/botaed/

Puutarhan 22 metriä korkea palmutalo, joka rakennettiin vuonna 1982, tarjoaa puolestaan 58:n erilaisen palmulajikkeen näyttelyn Amerikasta, Afrikasta, Aasiasta, sekä Euroopasta.

Kasvitieteellisen puutarhan kivipuutarhan pohjoispäästä on vuodesta 2002 löytynyt myös kesälava, jolla järjestetään erilaisia konsertteja, näyttelyitä, sekä esityksiä.