Riika

Riika opas erilaisiin aiheisiin kaupunkiin suuntautuvat matkailun suhteen, mukaanlukien nähtävyydet, hotellit, sekä tavat päästä Suomesta tähän Latvian pääkaupunkiin.

Riika, Latvian pääkaupunki, on yksi suomalaisten suosimista lomakohteista ympäri vuoden, ja noin 88 000 turistia Suomesta vierailee vuosittain tässä monipuolisessa kohteessa.

Kaupunki on Baltian maiden suurin yli 700 000 asukkaallaan, ja tarjoaa viihdyttävän valikoiman nähtävyyksiä, ostosmahdollisuuksia, kulttuuria, sekä päiväretki-vaihtoehtoja.

Riian vanhakaupunki on yksi suosituimmista nähtävyyksistä, ja vanhankaupungin ympäriltä löytyy myös kuuluisia kortteleita upeita Jugend-tyylisiä rakennuksia.

Ostostentekoa varten kaupunki tarjoaa varsinkin erilaisia kauppakeskuksia eri puolilla Riikaa, joista esimerkiksi moderni Galleria Riga sekä Origo kauppakeskus ovat aivan keskustan tuntumassa.

Ostospaikoista moni Riian kävijä tutustuu myös Centrāltirgus keskusmarkkinoihin, jotka ovat euroopan suurimmat lajissaan, ja sijaitsevat historiallisissa Zeppelin-halleissa ja niiden ympäristössä aivan kaupungin bussiaseman vieressä.

Monien Riian kävijöiden matkaohjelmaan kuuluu myös käynti kylpylöistään tunnetussa Jurmalassa, jonne matka esimerkiksi junalla keskustasta kestää noin 30 minuuttia.

Usea suomalainen on löytänyt Riian matkailukohteena mm. sen ansiosta, että halpalentoyhtiö AirBaltic (www.airbaltic.com) lentää kaupunkiin Helsingistä, Turusta, Lappeenrannasta, Kuopiosta, Vaasasta, Oulusta, Tampereelta, Rovaniemeltä, Kuusamosta, ja Kittilästä.

Yksi tapa tulla Riikaan on myös käyttäen laivaa Helsingistä ensin Tallinnaan, jatkaen vaikkapa pikabussilla (hieman yli neljä tuntia kestävän matkan) välin Tallinna-Riika.

Riika

KUVA: Näkymä osaan Riian vanhastakaupungista, kaupungin halki virtaavaan Väinäjokeen, sekä osaan niistä modernimmista pilvenpiirtäjistä, joita kaupunkiin on noussut viime vuosina. Kuva on otettu Pyhän Pietarin kirkon tornin 72 metrin korkeudessa olevalta näköalatasanteelta.


VIDEO: Deutsche Welle satelliittikanavan tekemä Riian esittely.

Riika nähtävyydet

Riika nähtävyydet hienoimpaan antiin kuuluvat historiallinen Riian keskusta, Riian tuomiokirkko, Riian linna, Centraltirgus keskusmarkkinat, sekä Skyline Bar.

Riika nähtävyydet

Halpa hotelli Riika

Halpa hotelli Riika on valittavissa alueen yli 65 hotellista, halvimpiin joihin kuuluvat mm. Baltpark Hotel sekä Hotel Tomo.

Halpa hotelli Riika

Hotelli Riika

Resursseja hotelli Riika parhaiden hintojen ja laajimman hotellivalikoiman löytämiseen.

Hotelli Riika

Riian risteily

Riikan risteily on mahdollista tehdä Helsingistä tai Turusta mm. Silja Linen avulla Tukholman sataman kautta.

Riian risteily

Halvat lennot Riika

Halvat lennot Riika ovat tarjolla suorina lentoina Suomesta Ryanairilta sekä Air Balticilta.

Halvat lennot Riika