Roll risteily

Roll risteily ohjelmien avulla voit risteillä pääasiassa Kuopion lähivesillä, kuten Kallavedellä.

Roll on itse asiassa Suomen sisävesien suurin laivavarustamo matkustajamäärillä mitattuna.

Esimerkiksi vuonna 2001 Roll:n laivoilla matkusti yli 40 000:n asiakkaan joukko, ja kasvua on ollut tasaisesti tuosta ajasta saakka.

Roll:lla on nykyään kolme alusta, m/s Ukko, m/s Queen, ja m/s Princess Anne, jotka ovat yleisöristeilyjen lisäksi tarjolla myös tilausajoja varten.

Laivoista Roll hankki M/S Queen laivan varsinkin sen takia, että sen avulla on mahdollista risteillä peräti joulukuuhun saakka, jos sääolot sallivat, sillä laiva on rakennettu tavalla, joka mahdollistaa sen ajamisen kauden aikana matalissa ja väyliltään ahtaissa vesissä, ja laiva on myös lämmitettävä.

Esimerkiksi vuonna 2008 laiva toimi tilausristeily aluksena pikkujouluristeilylle, johon saivat osallistua myös yksittäiset asiakkaat.

Risteilyohjelma on sellainen, että varustamon M/S Ukko laiva tekee tilausristeilyjen ohella risteilyohjelmia “Vaajasalon kierros”, “Kaupunkikierros”, ja “Saaristokaupungin kanavaristeily”. M/S Queen puolestaan tekee päivittäin 1,5 tuntisen “Saaristokaupunkiristeily” kierroksen.

Voit tutustua Roll:n risteilyohjelmaan ja laivoihin heidän virallisilla nettisivuillaan osoitteessa www.roll.fi.

Roll:n on omistanut vuodesta 2007 Lakeland Lines Oy.