Stockmann tavaratalo Helsinki

Stockmann tavaratalo Helsinki on tavarataloketjun lippulaivarakennus, joka on Pohjoismaiden suurin ja Euroopan kuudenneksi suurin tavaratalo.

Tavaratalon suosiosta osana Helsingin shoppailu-mahdollisuuksia kertoo se, että tavaratalon antamien tietojen mukaan rakennuksessa vierailee vuosittain noin 17 miljoonaa asiakasta.

Tavaratalo sisältää kaikkiaan kahdeksan kerrosta lukuun ottamatta pohjakerroksia.

Rakennuksen kahdeksas kerros on ravintolakäytössä, ja muodostunut keskeiseksi osaksi kaupungin kahvilakulttuuria.

Stockmann tavaratalo Helsinki

KUVA: Stockmann tavaratalo nähtynä Mannerheimintieltä kohti Aleksanterinkadun pääsisäänkäyntiä.

Stockan kello Helsinki

KUVA: Stockmannin tavaratalon sisäänkäynnin kohdalla oleva “Stockan kello” on yksi kaupungin keskeisimmistä tapaamispaikoista.



VIDEO: Yksi suosituimmista tapahtumista Helsingin Stockmannilla on “Hullut Päivät”, jotka järjestetään kahdesti vuodessa, huhti- ja lokakuussa, viisi päiväisenä myyntitapahtumana keskiviikosta sunnuntaihin.

Koonsa ansiosta tavaratalosta löytyy tuotteita laidasta laitaan, huomattavimpina osioina mm. kosmetiikka (1. kerros), miesten pukeutuminen ml. Boss-shop (2.kerros), sisustustuotteet (5. kerros), ja urheilutuotteet (6. kerros).

Tavaratalon keskeisiin palveluihin kuuluu myös Stockmann Herkkku osasto kellarikerroksessa, joka on tullut kaupunkilaisille tunnetuksi paikkana, josta löytyvät harvinaisemmatkin gourmet tuotteet ruoanlaittoa varten.

Stockmannin tavaratalosta pääsee suoraa yhdyskäytävää pitkin maanalaisesti Akateemisen kirjakaupan (www.akateeminenkirjakauppa.fi) myymälään, joka sijaitsee Keskuskadun vastakkaiselta puolella, Kirjatalossa.

Huomattavia yksityiskohtina Stockmannista on mm. sen liikemerkki, joka kuvaa liukuportaita. Tämä johtaa siitä, että Suomen ensimmäiset liukuportaat olivat juuri Stockmannin Helsingin-tavaratalossa.

Toinen yksityiskohta joka kertoo Stockmannin merkityksestä Helsingin arkipäiväiselle elämälle on sen pääsisäänkäynnin kello, jota kutsutaan yleisemmin “Stockan kello” nimellä. Sen kohta on kautta aikain ollut kenties kaupungin suosituin tapaamispaikka ja nykyään paikallisen kaupunkikulttuurin yksi tärkeimpiä symboleja.