Uusi-Seelanti Auckland

Uusi-Seelanti Auckland on maan isoin kaupunki, ja sen kaupallinen ja kulttuurillinen keskus. Uuden-Seelannin noin 4 miljoonasta asukkaasta jopa puolet asuu suur-Aucklannin alueella.

Aucklannin sijainti on ihanteellinen ns. Bay of Plentyn läheisyydessä, Tyynen valtameren kupeessa. Koska vuoristoalueet ovat kauempana kaupungista, Pohjoisen saaren toisella puolella, myös Uudelle Seelannille tyypillisiä maanjäristyksiä koetaan harvemmin Aucklannin alueella.

Aucklanti on erittäin monikulttuurinen alue, ja mm. Korealaiset, Filippiinot, ja Kiinalaiset ovat erittäin hyvin edustettuna kaupungin kuvassa. Paikallisten mukaan Hong Kongin siirtyminen Kiinan haltuun vuonna 1997 sai aikaan varakkaiden Hong Kongilaisten perheiden muuttoallon Aucklantiin, joka näkyy tyypillisesti katukuvassa mm. hienoina autoina Kiinalaisten perheiden ajamina.

Keskustan alue, varsinkin Queen Streetin ympäristö, on kuin mistä tahansa Kiinalaisesta suurkaupungista, Kiinalaisine kauppoineen ja kyltteineen.

Aucklannin lentokenttä on maan suurin, ja siitä on erinomaiset yhteydet mm. Yhdysvaltoihin, Aasian pääkohteisiin, Australiaan, Kanadaan, sekä Latinalaiseen Amerikkaan, mm. Chileen.

Aucklanti on keskimäärin turvallinen kaupunki, kuten maa muutenkin, mutta humalaisten välinen kahnaus ei ole mitenkään harvinainen sattuma kaupungissa, johtuen osittain erittäin vapaamielisestä juomakulttuurista. Aseelliset välikohtaukset ovat erittäin harvinaisia koko maassa, mutta suurkaupungeille tyypillisesti kannattaa olla joka tapauksessa varuillaan pahimman varalta.

Keskusta Aucklannissa on täynnä korkeita toimistorakennuksia, joissa majailevat mm. alueen suurimmat pankit ja viestintäyhtiöt, kuten TV One.

Keskustan yksi näyttävämpiä rakennuksia on ns. Sky Tower, neulanmuotoinen tornirakennus, jossa toimii maan suurin kasino. Sky Towerin huipulle pääsee myös turistina katsastelemaan maisemia yli kaupungin.