Vesiurut Lahti

Vesiurut Lahti on vuonna 1997 rakennettu, Pohjoismaiden suurin musikaalinen suihkulähde, lähellä kaupungin keskustaa.

Vesiurut Lahteen rakensi vuonna 1997 Lahti Energia (lahtienergia.fi), joka halusi ilahduttaa kaupunkilaisia 90-vuotisjuhlansa kunniaksi musikaalisella suihkulähteellä.

Vesiurkujen esitykset ovat 600 vesisuihkun tanssin, 250 valolampun heijastuksen, sekä musiikin rytmien yhteensulautuma, ainoana laatuaan Pohjoismaissa.

Vesiurut Lahti

KUVA: Näkymä vesiurkuihin, jotka sijaitsevat Kariniemen puistossa omassa pienessä lammessaan, osana Pikku-Vesijärveä, Jalkarannantien ja Kariniemenkadun risteyksessä, noin 300 m linja-autoasemalta.

Muualta Euroopasta vastaavanlaisia musikaalisia suihkulähteitä löytyy Prahasta (www.krizikovafontana.cz) ja Slovakiasta Kosicen kaupungista, Janko Borodič teatteripalatsin edustalla.

Esitykset, joihin musiikki tulee aluetta ympäröivien kahdeksan kaiuttimen kautta, ovat tarjolla kesäkuun alusta aina marraskuuhun loppuun saakka.

Kesä-syyskuu välillä esitykset ovat päivittäin klo 13 ja klo 18, koostuen musiikista ja vesisuihkuista, kestoltaan noin 15 minuuttia.

Loka-marraskuu välillä esityksiä on joka ilta klo 19, mukana värivalot, musiikki, ja vesisuihkut, kestoltaan noin 30 minuuttia.