Berliinin matkat

Berliinin matkat kuuluvat suomalaisten suosituimpiin lomasuunnitelmiin, johtuen mm. kaupungin asemasta johtavana eurooppalaisena metropolina.

Kaupunki oli kotimaisten ja kansainvälisten matkailijoiden suosikki jo 1920-luvulla, jolloin se nousi maailman johtavien kulttuurikohteiden joukkoon, ja nykyisin paikka kilpailee Euroopan turismipääkaupungin tittelistä etenkin Pariisin, Lontoon, Rooman, ja Barcelonan kanssa.

Itä-ja Länsi-Berliinin yhdistyttyä 1990-luvulla, nykyisen yli 3,3 miljoonan ihmisen suurkaupungista löytyy yli 4300 nähtävyyttä, leveitä bulevardeja, Euroopan parhaisiin kuuluva ravintolatarjonta, sekä ostos- ja huvittelumahdollisuuksia jokaiselle päivälle.

Kaupunki on kooltaan Saksan suurin kaupunki ja seitsemänneksi suurin koko Euroopan Unionin alueella. Kaupunki on yksi johtavia EU:n sisäisen muuton kohdekaupunkeja, ja sen asukkaista noin 30% onkin kotoisin alunperin muista maista, kaikkiaan yli 180:stä eri maasta.

Hyvä aika käydä Berliinissä on kaupungin kesä aikana, jollon lämpötilat nousevat keskimäärin aina 22-25 °C tasoille saakka. Talvet ovat kaupungissa puolestaan melko kylmiä, lämpötilan laskiessa keskimäärin niinkin alas kuin -2 to 0 °C. Välivuodenajat, kevät ja syksy, ovat luonteeltaan tyypillisesti kylmähköstä mietoon säähän.

Berliinistä löytyy yli 780 erilaista hotellia ja 125 000 petiä, joista voit valita yöpymispaikkasi, ja näitä palveluita käyttää vuosittain yli 9,1 miljoonaa kaupunkiin tulevaa turistia ja liikematkustajaa. Kaupunki on myös suosittu päivämatkakohde (135 miljoonaa päivämatkakävijää per vuosi) muista saksalaisista kaupungeista ja lähialueilta ulkomailta.

Maailman mittakaavassa Berliini houkuttelee kolmanneksi eniten kokous-ja tapahtumamatkalaisia, johtuen mm. siitä, että kaupungista löytyy Euroopan suurin kongressikeskus, Internationales Congress Centrum (ICC). Suuriin kongressitapahtumiin vuoden mittaan kuuluvat esimerkiksi IFA, Grüne Woche (“Green Week”), InnoTrans, Artforum, ja ITB.

Monet suomalaiset tulevat Saksaan ja Berliiniin omalla autollaan, joko Baltian maiden ja Puolan läpiajamalla, tai ensin Finnlinesin lautalla Helsingistä Saksaan.

Junayhteydet kaupungista toimivat kaikkeiin tärkeimpiin muihin saksalaisiin kaupunkeihin, kuten Muncheniin, Hampuriin, ja Kölniin, sekä lähimaiden kaupunkeihin, kuten Prahaan ja Pariisiin. Esimerkiksi Prahan välin matkustaa suoralla juna-yhteydellä vain 4,5 tunnissa (per suunta).

Suosituin tapa suomalaisten keskuudessa tulla kaupunkiin on kuitenkin lentämällä, joko Berlin Tegel lentokentälle, tai Berlin Schönefeldin kentälle. Näistä Schönefeld sijaitsee hieman kaupungin rajojen ulkopuolella.

Yhteensä näitä kahta lentokenttää käyttää vuosittain noin 24 miljoonaa asiakasta, 88 lentoyhtiötä, lentäen 164 kohteeseen 54 maassa, mukaanlukien Suomi.


Lentokentistä Tegel on yksi tärkeimmistä lentokeskuksista sekä Air Berlinille että Lufthansalle, kun taas Schönefeldiä käyttävät etupäässä halpalentoyhtiöt, kuten easyJet.