Katsaus Yhdysvaltain Pohjois-Carolinan osavaltion Charlotten kaupungin parhaisiin nähtävyyksiin, mukaanlukien NASCAR Hall of Fame, UNC-Charlotte kasvitieteelliset puutarhat, sekä Carolinan petolintukeskus.
Charlotte omaa kaupunkina monet kasvot, mutta ennenkaikkea se on nopeasti taloudellisesti kasvava, Kaakkois-Yhdysvaltojen alueen ekonomisen kehityksen veturi.
Samalla kun taloudellinen kasvu on tuonut vaurautta, Charlotte on kehittänyt itseään matkailukohteena, laajentaen turistipalveluita sekä luomalla kävijöille paljon nähtävää ja koettavaa.
Kaupungista löytyy runsaasti moderneja ravintoloita ja nykyaikaisia kauppakeskuksia aina Trade Street kadulta Ballantynelle saakka.
Samalla Charlottessa on pidetty suurta huolta siitä, että ominaisesti charlottelaiset maamerkit ja kulttuurikohteet on säilytetty ja entisöity jälkipolvia varten.
Nykyään kaupunki yhdistää hienosti carolinalaista viehättävyyttä ja vieraanvaraisuutta kosmopoliittiseen tyyliin, sisältäen runsaasti fantastisia tapoja viettää aikaa.
Paikkakunta on urheilun keskus, joka toimii isäntänä etenkin merkittävälle määrälle suuria yliopistosarjan urheilutapahtumia aina NCAA koripallo-otteluista keilailuturnauksiin saakka.
Charlotten urheilun ylpeyksiä ovat sen amerikkalaisen jalkapallon NFL-sarjan Carolina Panthers joukkue ja koripallon NBA-sarjan Charlotte Hornets joukkue.
Suurimmat yleisömäärät urheilutapahtumien suhteen löytyvät kuitenkin hieman kaupungista pohjoiseen olevalta Charlotte Motor Speedway kilparadalta, jossa järjestetään NASCAR -autourheilusarjan osakilpailuja.
NASCAR kilpailupäivinä, etenkin Memorial Day -juhlapyhänä pidettävän Coca-Cola 600 kilpailun yhteydessä, voit nähdä innokkaita carolinalaisia NASCAR-faneja kaupungilla kaikista yhteiskunta- ja ikäluokista.
Päivinä, jolloin radalla ei järjestetä kilpailuja, voit käydä kokeilemassa ajamista NASCAR-autolla Richard Petty Driving Experience -palvelun avulla.
Samaan teemaan kuuluviin Charlotten nähtävyyksiin sisältyy lisäksi läheisen Mooresvillen North Carolina Auto Racing Hall of Fame keskus.
Urheilun ohella Charlotten perinteet tulevat esiin Carolinan mehevissä BBQ makunautinnoissa sekä hienojen vanhojen rakennusten ja kirkkojen arvokkaissa julkisivuissa.
Saadaksesi käsityksen alueen luonteenpiirteistä, voit myös vierailla Historic Rosedale Plantation -plantaasitilalla ja kävellä Fourth Ward -alueen katuja, joita reunustavat entisöidyt viktoriaanisen ajan talot.
Charlotten yläkaupunki on kaupunginosa, johon ovat kerääntyneet paikkakunnan uusimmat ja kuumimmat bistrot, cocktail-baarit, ja kohteet, jotka ovat antaneet kaupungille sen nykyisen maineen nuorekkaana, tyylikkäänä lomakohteena.
Laajat ostoskeskukset, kuten SouthPark Mall ja Concord Mills (megakauppakeskus I-85 moottoritien varrella), takaavat sen, että löydät Charlotten lomasi aikana kaikki tuotemerkit, mitä ikinä haluatkaan ostaa mukaasi Yhdysvalloista.
Konserttien puolesta voit käydä seuraamassa viihdetaivaan kirkkaimpia tähtiä etenkin Verizon Wireless Amphitheatre ja Spectrum Center (Charlotte Hornetsin kotikenttä) areenoilla.
Charlottesta löytyy kokeileva, nouseva taidekortteli, “NoDa” Arts District (Charlotten Uptown alueesta pohjoiseen), jonka puitteista löytyy mielenkiintoisia gallerioita sekä live-musiikkia lähes joka ilta.
1) NASCAR Hall of Fame
Museoon kuuluu huone toisensa jälkeen mielenkiintoisia interaktiivisia näyttelyitä, mukaanlukien renkaiden vaihdon pisteitä, autokilpailu-simulaattoreita, ja selostuskoppeja.
Keskuksen The Hall of Honor -osio tuo esiin kuuluisien Hall of Fameen valittujen NASCAR kuskien uria, ja tarjolla on myös erikoinen Kids Zone -sektio, jossa perheen pienimmät kilpailijat pääsevät ratin taakse.
2) Carowinds huvipuisto
Huvipuistolaitteiden parhaimmistoon kuuluu etenkin suosittu Afterburn-vuoristorata, joka antaa kyydissä olijoille aidon tunteen oikean hävittäjälentokoneen kyydissä olemisesta.
Kuumina kesäpäivinä pääset viilentymään osana huvipuistoa toimivassa Boomerang Bay -vesipuistossa.
Puisto operoi Pohjois-Carolinan ja Etelä-Carolinan osavaltioiden rajamailla, noin 15 minuutin ajomatkan päässä Charlotten Uptown kaupunginosasta.
3) Daniel Stowe kasvitieteelliset puutarhat (Daniel Stowe Botanical Gardens)
Daniel Stowe kasvitieteelliset puutarhat on todellinen kasvienhoidon ystävien paratiisi, sisältäen sarjan teemallisia puutarhoja.
Näistä teemapuutarhoista esimerkiksi Cottage Garden sisältää monia harvinaisia perenna kasveja, Four Seasons Garden esittelee vuoden läpi erilaisia vuodenaikaan liittyviä kasvuston muutoksia, ja Canal Garden panostaa värien maailmaan vaihtuvilla näyttelyillä perenna- ja yksivuotisia kasveja.
Kasvitieteellisten puutarhojen sijainti Lake Wylie -järven yhteydessä sisältää noin 40 maisemoitua hehtaaria ja noin 120 kehitystyön alaista lisähehtaaria.
4) Richard Petty Driving Experience
Ajokokemus on hauska ja jännittävä kokemus niin autourheilun faneille kuin alan noviiseillekin.
Tositarkoituksella liikkeellä oleville kuskeille tarjolla on kattavampia ajopaketteja, jotka sisältävät kaikkea aina yksityisestä ajoneuvonnasta 30-40 kierroksen pituiseen radan testi-ajoon saakka.
5) Discovery Place
Päivän Discovery Placen näyttelyiden kiertämisen jälkeen lähes jokainen kävijä tuntee oppineensa asioita, joita he eivät tietäneet aiemmin.
Kokonaisuuteen kuuluu muun muassa näyttelyitä anatomiasta, fysiikasta, luonnontieteistä, koneista, ja paljon muuta.
Kohokohtiin lukeutuvat esimerkiksi Discovery Placen akvaario, sademetsä, planetaario, sekä erilaiset aktiviteettihuoneet.
6) UNC-Charlotte kasvitieteelliset puutarhat (UNC-Charlotte Botanical Gardens)
Puutarhoissa on esillä poikkeuksellisia variaatioita puutarhanhoidon taiteesta, ja näet kierroksen aikana monia harvinaisiakin kasvilajikkeitakin.
Yksi parhaista kasvitieteellisen puutarhan kohokohdista on sen kaksikerroksinen sademetsä.
Nähtävyys sijaitsee University of North Carolina-Charlotten kampusalueella.
Jos ryhmääsi kuuluu yli 10 henkilöä, tällaisia vierailuja varten tulee varata käyntiaika erikseen.
7) Historiallinen Rosedalen plantaasitila (Historic Rosedale Plantation)
Plantaasitila rakennettiin vuonna 1815, aikana jolloin arkkitehtuurin yksinkertaisuus oli normina, jonka vuoksi tilan yksityiskohtiin kuuluneet kirkkaan keltaiset koristelut sekä kirkkaan valkoinen maalipinta olivat koko kaupungin puheenaiheena.
Nykyään aikanaan maahantuotu ranskalainen tapetti on edelleen jäljellä, tiluksien tarjotessa muutoin pienestä keskikokoiseen olevia puutarhoja sekä eläviä lampia.
Opastettuja kiertokäyntejä on tarjolla vain etukäteistilausten perusteella. Ne täytyy organisoida plantaasitilan henkilökunnan kanssa vähintaan kaksi viikkoa etukäteen.
8) McDowell luontokeskus ja suojelualue (McDowell Nature Center and Preserve)
McDowell luontokeskus ja suojelualue on yksi ensimmäisesti Mecklenburg Countyn omistamista puistoista, joka on ollut avoinna vasta 1970-luvun puolestavälistä saakka.
448 hehtaarin kokoinen, järven vieressä sijaitseva luontokeskus ja suojelualue on erinomainen kohde käydä tutustumassa paikalliseen luontoon kauneimmillaan.
Voit nähdä käynnin aikana monipuolisesti erilaisia maisemia ja elinympäristöjä aina ylänköjen jalopuumetsistä Piedmontin preerioihin, paikan ollessa suosittu vapaa-ajan viettokohde patikoijille, lintujen bongaajille, sekä kaikenlaisille luonnonystäville.
Suojelualueen McDowell Nature Center osio tarjoaa kohokohtina esimerkiksi perhospuutarhan, lintujensyöttöasemia, eläinnäyttelyitä, ja muistoesinemyymälän.
9) Mint Museum Uptown
Kätevällä kohdalla Charlottea, Levine Center for the Arts rakennuksessa sijaitseva taidemuseo tarjoaa laajoja gallerioita ja monipuolisen valikoiman palveluita vierailijoille, mukaanlukien julkisia tiloja oppimista, shoppailua, ja ruokailua varten.
Kiertokäyntiä voi parantaa kokemuksena audiokierroksen avulla pysyvään näyttelyyn ja erikoisiin vaihtuviin näyttelyihin.
Museon myymälät kauppaavat rikkaita valikoimia muun muassa keramiikkatöitä, lasiteoksia, puutöitä, sekä seudulla työskentelevien taiteilijoiden käsinvalmistamia koruja. Käynnin voi päättää erinomaisella aterialla museon yhteydessä olevassa Halcyon ravintolassa.
10) Carolinan petolintukeskus (Carolina Raptor Center)
Carolina Raptor Center on yksi Yhdysvaltojen suurimmista petolintujen hoitolaitoksista, antaen hoitoa noin 6000 luontokappaleelle vuosittain.
Keskuksen yli 20 eri petolintulajiin voi tutustua varjoisan luontopolun puitteissa, ja voit lisäksi osallistua koulutuksellisiin kursseihin, tai liittyä mukaan toimintaan vapaaehtoistyöntekijänä, jos asut paikkakunnalla.