Katsaus Costa Rican parhaisiin nähtävyyksiin, mukaanlukien InBio Park, Corcovadon kansallispuisto, sekä Lankesterin kasvitieteelliset puutarhat.
Costa Rica on pienikokoinen keski-amerikkalainen maa, mutta paikka on täynnä jännittäviä nähtävyyksiä ja kokemuksia pidempääkin lomaa varten.
Maan Tyynen valtameren puoleisella rannikolla useimmat hotellit järjestävät mielellään kiertokäyntejä läheisille nähtävyyksille, kun taas Kariabianmeren rannikolla joudut pääasiassa hoitamaan käynnit nähtävyyksillä omatoimisesti.
Costa Rican Jaguar Rescue Centerissä pääset leikkimään mölyapinoiden ja kolmivarpaisten laiskiaisten kanssa, jossa ne viettävät aikaa ennen vapauttamistaan takaisin vain metrien päässä olevaan viidakkoon.
Crazy Monkey Canopy Tour on puolestaan yksi maan nähtävyyksien kohokohdista, jossa pääset pyyhältämään puidenlatvojen puitteissa zip-köysirataa pitkin.
Herkuttelijoita varten Costa Ricassa on esimerkiksi Chocolate Forest Experience, syrjäseudulla aidon, luomukaakaota vanhanaikaisella tavalla valmistavan kaakaomaatilan puitteissa oleva nähtävyys ja kokemus.
Voit löytää myös värikkäitä vedenalaisia maailmoja Karibianmeren rannikon alueella, jossa sukellusmatkoilla näkee koralliriuttojen koskemattomia ekosysteemejä, joiden puitteissa asuu mm. viiksihaikaloja (Ginglymostoma cirratum) sekä merihevosia.
Pääset Costa Ricassa tutustumaan myös Irazú-tulivuoreen, Arenal-tulivuoren alla oleviin kuumiin lähteisiin, sekä osallistumaan koskilaskumatkoille pitkin Rio Pacuare -jokea.
1) Exploradores Outdoors Rio Pacuare koskenlaskuretket
Pacuare-joen puitteisiin tehtävät koskenlaskuretket tarjoavat mahdollisuuden kokea Costa Ricasta löytyviä Keski-Amerikan parhaita olosuhteita koskenlaskuun.
Vaikka koskenlaskuretki itsessään on henkeäsalpaava kokemus, sen varrella eteen tulevat olevat näkymät ovat myös vertaansa vailla.
Yhden päivän kestävät retket, joihin kuuluu sekä III-luokan että IV-luokan koskia, on yksi riemastuttavimmista tavoista viettää lomaa Costa Ricassa.
Exploradores Outdoors on costaricalainen yhtiö, joka on järjestänyt koskenlaskuretkiä Rio Pacuareen yli 10 vuoden ajan ja jonka paketeista löytyy vaihtoehtoja myös kaikkein aloittelevimmille koskenlaskijoille.
2) Caribeans Chocolate Forest Experience
Suklaata rakastavat lomalaiset, luonnossa viihtyvät, sekä ne, jotka haluavat tietää lisää Costa Rican rikkaasta kaakao-historiasta tulevat viihtymään Chocolate Forest Experience -kokemuksen puitteissa.
Chocolate Forest Experience on perusteellinen tutustumismatka suklaaseen aina kaakaosiemenestä puun hedelmään ja papuun, sekä edelleen lopputuotteisiin, kuten suklaapatukoihin.
Kokemus alkaa opastetulla kierroksella läpi erilaisten kaakaontuotannon alueiden, mukaanlukien kaakaoviidakot, kaakaometsät, sekä hoidetut kaakaontuotannon vyöhykkeet.
Kierrosta seuraa ammattimaisesti järjestetty kaakaonmaistelu, jonka ohessa tarjoillaan luomuviiniä. Kokonaisuutena lipun hintaan kuuluu niin paljon suklaata kuin vain jaksat syödä.
Säännölliset kiertokäynnit, joihin ei tarvita etukäteisvarauksia, ovat tarjolla tiistaisin ja torstaisin klo 10:30 ja 15, joiden ulkopuolella voit varata myös yksityisen kiertokäynnin ryhmällesi.
Mikäli sinulla ei ole aikaa osallistua kiertokäynnille, keskus tarjoaa myös erillisen Chocolate Tasting Loungen, jossa voit käydä nauttimassa Costa Rican parhaista suklaista sydämesi kyllyydestä.
3) Cafe Britt Coffee Tour
Cafe Britt Coffee Tour on kierros, joka alkaa johdannolla Costa Rican kahveihin sekä maan historiaan kahvintuottajana, jatkuen kävelyllä pitkin kahvia, kaakaota, ja monia muita trooppisia puita kasvattavaa plantaasia.
Kierroksen karismaattinen kaksikielinen opas selittää kahvintuotannon kasvatussykleistä aina karpalonpunaisesta hedelmästä ruskeaan papuun saakka.
Tutustumiskierroksen paahtimo on aito, toiminnassa oleva tehdas, jossa Café Britt kahvia paahdetaan ja pakataan myytäväksi. Paikan suurikokoiset huoneet kuusimetrisine koneineen ovat täynnä eri vaiheessa valmistusta olevien kahvipapujen aromeja.
Cafe Britt Coffee Tours kierrokset, joita järjestetään päivittäin vuoden ympäri klo 9:30 ja klo 11, kestävät yhteensä puolentoista tunnin verran, ja niihin järjestetään kuljetuksia useimmista suurista San Josen hotelleista.
4) Corcovadon kansallispuisto
Costa Rican lounaisimmassa kulmassa, Osa-niemimaalla sijaitseva Corcovado on käytävissä päiväretken puitteissa, ja pienen etukäteissuunnittelun kautta voit järjestää jopa yön yli kestävän leiriytymisen kansallispuistossa.
Suosituin reitti kansallispuistossa on sen pitkä rannikkoa seuraava polku, jonka alkupäähän pääsee käsiksi Puerto Jimenezissä.
Corcovadoon kuuluu kolmetoista kasvistotyyppiä, mukaanlukien vuoristo- ja pilvimetsiä sekä palmu- ja mangrovesoita, toimien kotipaikkana yli 500 erilaiselle puulajille ja hämmästyttävän monipuoliselle eläimistölle, kuten kaksi- ja kolmivarpaisille laiskiaisille, uhanalaisille oravasaimireille, valkokasvoisille kapusiiniapinoille, tummamölyapinoille, sekä joukolle viidakkokissaeläimiä, mukaanlukien jaguaareja ja puumia.
Maailman suurin määrä puna-ara papukaijoja asuu juuri Corcovadon puitteissa, niiden värikkäiden olemusten näkeminen ollessa yksi alueella käynnin kohokohtia.
5) InBio Park
InBio Park on Costa Rican luonnon monipuolisuuden ja luonnonsuojelun kansallinen instituutti, jonka päänähtävyys on teemapuisto kaikenikäisille kävijöille, joka esittelee kävijöille maan luonnonihmeitä sekä nähtävyyksiä.
Instituutti tekee yhteistyötä valtion virastojen, yliopistojen, sekä muiden julkisten ja yksityisten toimijoiden kanssa huipputeknologian ja edistyneiden tieteiden suhteen, jonka ansiosta puisto on erittäin kattava kokonaisuus.
InBio Parkin kokoelma sisältää yli 3 miljoonaa hyönteistä, kattavan sieninäyttelyn, ilmastonmuutoksesta kertovan osion, sekä Sustainable Trail – “kestävän kehityksen polun”, jotka ovat vain osa keskuksen kohokohtia.
6) Monteverden pilvimetsien suojelualue
Suuri osa suojelualueen villieläimistöstä kuuluu harvinaisiin ja yöllisiin lajeihin, jonka takia opastetut yöaikaiset patikointiretket reservaattiin kuuluvat kiehtovimpiin tarjolla oleviin kokemuksiin.
Voit palkata oppaan alueelle maksettuasi puiston sisäänpääsymaksun, tai vaihtoehtoisesti kiertää aluetta omatoimisesti päivisin, käyttäen rahaa vain yölliseen opastettuun patikointiretkeen.
Suojelualueeelle, joka on avoinna päivittäin klo 7 – 16, päästetään päivittäin vain rajallinen määrä kävijöitä kerrallaan, jonka vuoksi saatat joutua odottamaan alueelle pääsyä hetken aikaa jonossa (mutta käynti on ehdottomasti vaivan arvoinen kokemus).
7) Reef Runner Divers
Reef Runner Divers on loistavalla kohdella rantaa Puerto Viejo de Limonissa sijaitseva, monipuolinen sukelluskeskus.
Sukelluskeskuksen henkilökunta koostuu kokeneista sukeltajista, käytössään Panga-vene “The Reefer”, jonka avulla asiakkaat pääsevät kokemaan Karibianmeren ekosysteemin kaikkein koskemattomimpia, luonnontilaisimpia osioita.
Voit vierailla yhtiön retkillä esimerkiksi koralliriuttojen yllä olevissa auringontäytteisissä vesissä sekä kulkemaan pitkin “Seahorse Wall” reittiä, jonka varsi on täynnä upeita keltaisia, vihreitä, ja ruskeita merihevosia.
Saat hankittua Reef Runner Divers keskuksessa, joka sijaitsee El Chino Beach rannan vedenäärellä, halutessasi myös PADI-sukellussertifikaation.
8) Lankesterin kasvitieteelliset puutarhat
Lankesterin kasvitieteelliset puutarhat (Jardín Botánico Lankester) luotiin vuonna 1973 trooppisten ilmaston kasvien näyttely-, konservaatio-, ja tutkimuskeskukseksi, painotuksena etenkin orkideat.
Keskus tunnetaan maailmanlaajuisesti upeista kokoelmistaan ananaskasveja, orkideoita, ja eliaksenkukkia, joita on nähtävillä kasvitieteellisten puutarhojen yli 11 hehtaarin alueella, sisältäen kaikkiaan yli 3000 kasvilajiketta.
Matkatessasi pitkin alueen kävelypolkuja, pidä silmällä laiskiaisia, joita löytyy yläpuolelta syömästä muurahaispuiden jättikokoisia lehtiä.
Jardín Botánico Lankester, jonne on olemassa sisäänpääsymaksu, avautuu kävijöille päivittäin klo 9, viimeisen sisäänpääsyn tapahtuessa klo 15:30.
9) Jungle Canopy Tour
Jungle Canopy Tour on olennainen costaricalainen seikkailu, josta nauttivat etenkin ulkoilma-aktiviteeteista.
Kokemus koostuu zip-köysilinjoista, joita on rakennettu puiden latvojen puitteisiin Puerto Viejo de Limonin lähellä olevaan viidakkoon, sisältäen yhteensä kaksikymmentä tasannetta, joita pitkin asiakkaat kulkevat toiselta toiselle.
Jos olet onnekas, seuranasi köysilinjaa kulkiessasi eteenpäin saattaa olla apinoita ja laiskiaisia läheisillä oksilla, kuin myös lintuja sekä iguaaneja.
Voit ostaa noin 3,5 tuntia kestävään kokemukseen kaiken sisältävän lipun, johon kuuluu mukaan haku hotellilta, välipala, sekä kaikki tarvittavat välineet.
10) Jaguar Rescue Center
Eläimistä huolehditaan ja niitä kasvatetaan tässä kaunissa turvapaikassa tavoitteena palauttaa ne kuntoutuksen jälkeen takaisin luontoon.
Jaguar Rescue Centeriin voi käydä tutustumassa maanantaista lauantaihin klo 9:30 tai klo 11:30 alkavilla kiertokäynneillä, jotka kestävät 1,5 tuntia.