Dominikaaninen tasavalta matkat

Dominikaaninen tasavalta matkat ovat kasvaneet suomalaisten suosikkilistalla viime vuosina tähän karibianmeren helmeen, joka on alueensa vierailluin turistikohde.

Turisteja maahan tuovat muun muassa vuoden ympäri auki olevat golf-radat, vuoristoiset luonnonnähtävyydet, ja vuoden läpi oleva miellyttävä sää, keskimäärin noin 26 °C.

Saari, jolla maa sijaitsee on nimeltään Hispaniola, ja Dominikaaninen tasavalta jakaa sen yhdessä Haitin kanssa, joka on alueena noin 1/3 saaren länsiosista.

Christopher Columbus löysi saaren vuonna 1492, ja Santo Domingosta, nykyisin Dominikaanisen tasavallan pääkaupunki, tuli ensimmäinen pysyvä asuinpaikka Eurooppalaisille siirtolaisille uudella mantereella. Maa itsenäistyi Espanjan alaisuudesta vuonna 1821.

Maa on vaurastunut viime vuosina varsinkin turismin maahan tuoman palveluteollisuuden kautta, ja uusia turistikohteita on noussut vastaamaan tähän kysyntään varsinkin alueille Cap Cana, San Souci Port (Santo Domingo), ja Punta Cana.

Kiitos Dominikaanisen tasavallan monipuolisen luonnon, ekoturismi on kasvavassa määrin tärkeä osa maahan tulevaa turismia, ekokohteisiin kuuluessa mm. Jarabacoa, Constanza, Pico Duarte, ja Bahia de Las Aguilas lähialueineen.

Suomalaisten matka kohdistuvat maahan periodille marras-maaliskuu etenkin pakettimatkojen suhteen, mutta monet käyvät alueella reittilennoilla ympäri vuoden.

Suomesta Dominikaaniseen tasavaltaan matkustavien suosikkikohteisiin kuuluvat lomakohteet saaren kaakkoisosassa, Punta Cana sekä Bayahibe, josta löytyvät saaren upeimmat, kilometrien pituiset ja kultahiekkaisen puhtaat ranta-alueet palmupuineen.


Rantalomien ohella suomalaiset alueelle matkustavat osallistuvat myös erilaisiin retkiin Dominikaanisen tasavallan luonnonnähtävyyksiin, sankkoihin trooppisiin metsiin, korkeisiin vuoriin, ja dramaattisiin vesiputouksiin, sekä niihin portteina toimiviin pieniin syrjäkyliin.