Galvestonin nähtävyydet

Katsaus Yhdysvaltain Texasin osavaltion Galvestonin kaupungin parhaisiin nähtävyyksiin, mukaanlukien The Bishop’s Palace, Texas Seaport Museum, sekä Schlitterbahn Galveston Island Waterpark.

Tunnin ajomatkan päässä Houstonista, Texasin suurimmasta kaupungista, sijaitseva Galveston on ollut historiansa aikana pitkään osavaltion Meksikonlahtisen osan vapaa-ajan vieton keskus.

Galveston Texas Yhdysvallat.

Galvestonin arkkitehtuuri, joka on vanhimmillaan peräisin aina myöhäisen 1800-luvun periodilta, heijastaa osittain tämän satamakaupungin äveriästä menneisyyttä.

Historiasta pitävät kävijät nauttivat muun muassa hienosti koristelluista kodeista ja viktoriaanista aikakautta edustavista myymälöiden julkisivuista.

Lapsiperheitä varten Galvestonin saari, jolla kaupunki sijaitsee, tarjoaa vuoden ympäri kohteita kuten Sclitterbahn Galvestonin, Texasin ainoan lämmitetyn sisätilavesipuiston; Moody Gardensin sademetsäpyramideineen, meriakvaarioineen, ja Palm Beach -nähtävyyksineen; sekä The Pleasure Pier laiturin, jossa on 16 huvipuistolaitetta, myyntikojuja, musiikkiesityksiä, sekä mahtavat näkymät ympäristöön.

Kaupungin viehätykseen vuoden ympäri kuuluvat lisäksi erilaiset aktiviteetit ja tapahtumat rannoilla, Galvestonin Mardi Gras, musikaaliset tapahtumat, Galveston Artwalk, kajakki-melontakierrokset, Christmas on The Strand, näytelmiä, ooppera-esityksiä, ja paljon muuta.

1) The Grand

The Grand on selviytynyt läpi useista Galvestonia kohdanneista hurrikaaneista ja myrskyistä, olleen nykyään yksi harvoista historiallisista texasilaisista teattereista.

Grand-teatteri on täysin toimiva teatteri-esitysten pitopaikka, jossa esitetään vaihtuvia näytöksiä ja paikallisia performansseja vuoden ympäri.

Kävijät pääsevät nauttimaan huippuluokan näytelmätuotannoista, mahtavasta tilojen akustiikasta, sekä kauniista puitteista.

Koko talosta ei löydy huonoa istuinpaikkaa, joten minkä tahansa paikan saatkaan hankittua, kokemus on aina käynnin arvoinen.

Kesän mittaan The Grandin toimintaan kuuluu myös The Grand Summer Theatre Camp, johon kuuluvat kurssille osallistuvien lasten järjestämät ilmaiset näytökset.

Teatteriin voi käydä tutustumassa lisäksi opastettujen kierrosten avulla.

2) The Bishop’s Palace

Bishop's Palace Galveston Texas Yhdysvallat.

Vuosina 1887 – 1892 rakennettu The Bishop’s Palace on nähtävyys, jolla on annettavaa kohokohtina etenkin historiasta kiinnostuneiden kävijöiden keskuudessa.

Useita rakennuksen huoneita koristavat eri puolilta maailmaa tuodut tulisijat, yhtenä kohokohdista ollessa myös tanssisalin mantteli, joka voitti vuonna 1876 Philadelphian maailmannäyttelyssä ensimmäisen palkinnon.

Talon kahdeksankulmainen mahonkipuinen, yli 12 metriä korkea porraskuilu, jota ympäröivät viideltä puolelta lasimaalaukset.

The Bishop’s Palace on yksi Yhdysvaltain tärkeimmistä arkkitehtuurillisista rakennelmista, sisältäen mm. valkoisesta mahongista, ruusupuusta, sekä vaahterapuusta toteutettuja puutöitä.

Rakennus on monella tapaa linnoituksen kaltainen, josta löytyy esimerkiksi kaiverrustöitä myyttisistä eläimistä ja koristeellisia kipsiteoksia seinissä sekä katossa.

3) The Menard Home

Vuonna 1838 alunperin valmistunut, uuskreikkalaista arkkitehtuuria edustava The Menard Home on entisöity alkuperäiseen kauneuteensa ja viehättävyyteensä, ollen nykyisin myös osa Yhdysvaltain kansallista historiallisten kohteiden rekisteriä.

Talo on monella tapaa historiallinen, muun muassa siten, että Galvestonin ja Houstonin kaupungin perustaneet henkilöt omistivat aikoinaan talon.

Nykyiset omistajat pelastivat talon purulta 1990-luvulla, työskennellen vuosien ajan paikan entisöimiseksi alkuperäiseen kuntoonsa.

Käydessäsi Menard Home -nähtävyydessä voit tutustua sen kattavaan valikoimaan 1800-luvun puolenvälin uusklassisia antiikkeja, oppien kierroksen aikana rakennuksen pitkästä historiasta.

4) Moody Mansion Museum

Moody Mansion Museum toimii 2600 neliömetrin ja neljän kerroksen kokoisessa Moody-kartanossa, jota asutti aikoinaan yksi Texasin vaikutusvaltaisimmista ja varakkaimmista perheistä, jota johti W.L. Moody, Jr.

Perheen merkittävät suhteet ylsivät puuvillateollisuuteen, pankkialaan, ja lopulta myös hotelleihin.

Moodyn perheen kartano Galvestonissa on erinomainen esimerkki siitä, kuinka yksi Texasin tärkeimmistä perheistä asui alueella 1900-luvun alun aikana.

Perhe asutti taloa yli 80 vuoden ajan ennenkuin paikka avattiin yleisölle julkisia kiertokäyntejä varten.

Vierailun aikana näet mm. hienoja käsintehtyjä koristeita, kasettikattoja, sekä lasimaalausteoksia, kuin myös muita Moodyn perheen omistuksia, joita on esillä huoneiden puitteissa.

Taloon järjestetään opastettuja kiertokäyntejä päivittäin tasatunnein alkavin kierroksin.

5) Haunted Mayfield Manor

Haunted Mayfield Manor on vuoden ympäri kummiteltu kartano, joka sijaitsee The Strandin – Galvestonin saaren historiallisen shoppailukaupunginosan – alueella.

Maineeltaan kartanon kaksitoista huonetta tarjoavat sekä historiallisen nähtävyyden että kohteen, jossa sen maineen mukaan tapahtuu paranormaaleja ilmiöitä.

Samalta yhtiöltä on tarjolla myös The Pirates! Legends of the Gulf Coast turistikokemus, jossa koko perhe pääsee osallistumaan merirosvokouluun sekä aarteenmetsästykseen.

6) Texas Seaport Museum

Vain New York Cityn Ellis Island on toivottanut tervetulleeksi enemmän maahanmuuttajia kuin Galvestonin satama, Texas Seaport Museum -museon kronikoidessa näiden tulijoiden hämmästyttäviä tarinoita erilaisten näyttelyiden ja historiallisten dokumenttien avulla.

Yksi museon kohokohdista on Elissa, vuonna 1877 valmistunut rautarunkoinen purjelaiva, joka oli osa maahanmuuttajien turvallista saapumista satamaan.

Toinen päänähtävyys on museon tietokanta yli 133 000 siirtolaisesta, sisältäen heidän nimensä ja tietonsa, joka on oikea kultakaivos sukututkijoille, jotka etsivät sukujuuriaan niistä, jotka astuivat Amerikan mantereelle juuri Galvestonin seudulla.

Museossa käyntisi yhteydessä voit nähdä Galvestonin sataman laivakierroksella Seagull II -aluksen kyydissä, usein näkyviin tullessa alueen delfiinejä ja muita paikallisia eläimiä.

7) Schlitterbahn Galveston Island Waterpark

Schlitterbahn Galveston Island vesipuisto on erinomainen koko perheen nähtävyys, kohteena, joka tarjoaa huimia kokemuksia seikkailunhaluisille ja miedompia nähtävyyksiä lapsille.

Kohokohtiin puistossa kuuluvat esimerkiksi Dragon Blaster vesivuoristorata sekä lintuperspektiivin puistoon tarjoava zipline-köysirata Soaring Eagle.

Puisto sijaitsee laiskasti virtaavan joen puitteissa, joka tarjoaa vaihtoehtoisen tavan päästä alueelta toisella kohteen sisällä kävelyväylien ohella.

8) Galveston Islandin osavaltiopuisto (Galveston Island State Park)

Galveston Islandin osavaltiopuisto on 809 hehtaarin kokonaisuus, sisältäen kaikki ne keskeiset elementit, joista luonnonystävät pitävät.

Puiston leiripaikat ovat hyvin varusteltuja sähköpistokkeilla ja vedenottoyhteyksillä, kuin myös BBQ paikoilla ja piknik-pöydillä.

Osavaltiopuistoon voi käydä tutustumassa patikointireittejä tai pyöräilyväyliä pitkin, vaihtoehtoihin kuuluessa lisäksi punasimppujen tai kampeloide rantakalastus sekä vain Meksikonlahden hienon ranta-ympäristön ihailu.

Luonnontieteilijöitä ilahduttavat puiston monipuolinen villieläimistö, johon kuuluu kattavasti mm. erilaisia vuorovesilintuja, vyötiäisiä, sekä pesukarhuja.

Friends of Galveston State Park -organisaatio järjestää aamuisia rantakävelyitä puistoon lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10 alkaen.

Lisäksi organisaatio järjestää kilpikonnakierroksia torstaisin klo 10 ja 13. Näille kierroksille tulee tehdä etukäteisvaraus (puhelimitse) osallistumiseen.

9) Moody Gardens

Moody Gardens Galveston Texas Yhdysvallat.

Moody Gardens tarjoaa nähtävyytenä monipuolisesti erilaisia aktiviteetteja, mukaanlukien kaksi huipputeatteria, laajan meriakvaarion, useita leikkikenttiä ja uima-altaita, sekä laajan kasvitieteellisen puutarhan.

Nähtävyys sisältää täyden hotellin, päiväkylpylän, konferenssikeskuksen ja golf-kentän, ollen täydellinen kohden sekä liiketoiminnalle että vapaa-ajanvietolle, tai molemmille.

Vierailijoiden kannattaa käyttää hyväkseen tilaisuus vierailla 13-kerrosta korkeassa Rainforest Pyramid -rakennuksessa, jossa on vaikuttava kokoelma kasvistoa ja eläimistöä paikoista kuten Afrikka ja Aasia.

Toinen merkittävä nähtävyys on Discovery Pyramid, jonka rakentamisessa NASA auttoi yli 40 erilaisella interaktiivisella näyttelyllä.

Osana Moody Gardens kierrosta voit jopa järjestää yksityisristeilyn aidon 1800-lukulaisen polkuveneen kopion kyydissä.

10) The Pleasure Pier

Vuonna 2012 avautunut Pleasure Pier toi alueelle vanhanaikaisen, nostalgiantäytteisen puisen kävelykadun varren huvipuiston kohokohtineen.

Yhteensä Pleasure Pier sisältää 16 huvipuistolaitetta kaiken ikäisille kävijöille, myyntikojuja, kauppoja, sekä runsaasti varjoisia paikkoja levähtämiseen.

Ostamalla päivärannekkeen puiston huvituksiin, voit käyttää huvipuistolaitteita koko päivän ajan.

Suosittuihin huvipuistolaitteisiin kuuluvat mm. Pirate’s Plunge vesivuoristomäki, kaksikerroskaruselli, kahta kokoa olevat törmäysautot (isoille lapsille ja pienemmille lapsille), sekä Texas Star Flyer, yli 60 metriä pitkä merenpäällinen keinu, sekä useita muita hienouksia.


Illan laskeutuessa satama muuntuu valojen avulla iloiseksi karnevaalipaikaksi, jossa live-musiikki on usein keskeinen kohokohta.