Haapsalu Viro

Haapsalu Viro on historiallinen Baltian kaupunki, joka tarjoaa 700-vuotisen historian ja kylpylätoiminnan, jota ovat historian saatossa käyttäneet mm. säveltäjä Tshaikovski ja Venäjän monarkit.

Haapsalu sai kaupunkioikeudet vuonna 1279, kun sen alueelle olivat kohoamassa nykyisin Baltian suurin yksilaivainen kirkko, Haapsalun tuomiokirkko, sekä Haapsalun Piispanlinna linnoitus, joka valmistui 1400-luvulla.

Linnoituksesta on kuitenkin jäljellä vain osa, sillä linna räjäytettiin 1700-luvun alussa Pietari Suuren joukkojen valloitettua Haapsalun ruotsalaisilta.

Kylpylätoiminnalla on pitkät perinteet alueella, sillä Haapsalun ensimmäinen kylpylä perustettiin 1825, joka käytti nivelkipujen hoitoon Haapsalunlahden merimutaa.

Haapsalun kylpylöiden kansainvälinen maine oli huipussaan 1800-luvulla, kun venäläinen yläluokka, mukaanlukien Tshaikovski ja Venäjän monarkit, käyttivät kylpylöiden palveluita.

Haapsalun nähtävyydet kohokohtiin kuuluu tuomiokirkon ja Piispanlinnan raunioiden ohella myös Haapsalun vanhakaupunki, joka tarjoaa keskiaikaisen katuverkoston ja perinteisiä puutaloja.


Muita oleellisia nähtävyyksiä ovat Maria Magdaleenan apostolinen ortodoksikirkko (www.maria-magdaleena.net) vuodelta 1845 sekä taiteilija Ilon Wicklandin lapsuudenkoti.