Hakkapeliittain kotiinpaluu

Hakkapeliittain kotiinpaluu on Lahden kaupungin tunnetuin julkinen patsas, aivan kauppatorin vieressä, esittäen kahta kotiin palaavaa hakkapeliittaa.

Hakkapeliittain Kotiinpaluu on kahta suomalaista hakkapeliittaa (fi.wikipedia.org/wiki/Hakkapeliitat) palaamassa 30-vuotisesta sodasta kuvaava ratsastajapatsas, jonka on tehnyt kuvanveistäjä Pentti Papinaho.

Monumentti on kunnianosoitus suomalaisille (ratsu)sotilaille, ja toimii myös suomalaisen sisun ja maanpuolustustahdon symbolina.

Hakkapeliittain kotiinpaluu Lahti

KUVA: Monumentti nähtynä Mariankadun ja kaupungin paraatikadun, Aleksanterinkadun, kulmasta. Noin 100 m päässä kuvauspaikasta, Rautatienkadulla, sijaitsee Lahden kaupungin virallisen matkailutoimiston piste, josta saat esimerkiksi ilmaisia karttoja ja esitteitä.

Patsas julkistettiin alunperin vuonna 1975 Lahden Sairaalanmäelle, josta se kuitenkin siirrettiin nykyiselle keskeiselle paikalleen, kävelykaduksi muutetun Mariankadun alkuun, Lahden kauppatorin eteläpuolelle, vuonna 1991.

Monumentti muodostaa yhden kolmesta puutarhasuunnittelusta tutusta point-de-vue kohokohdasta linjalla, johon kuuluvat myös pienten mäkien huipuilla olevat Eliel Saarisen suunnittelema Lahden kaupungintalo, sekä Alvar Aallon suunnittelema Ristinkirkko.

Jos olet kiinnostunut oppimaan yksityiskohtaisesti monumentin teosta ja siitä miten taiteilija Papinaho työsti teosta kaikkiaan viisi vuotta ennen sen julkistusta, paras lähde tähän on kirja “Hakkapeliittain kotiinpaluu : Pentti Papinahon ratsastajapatsas : teos ja tausta”, tekijöinä Kimmo Kaloinen ja Ilmari Ojala, julkaistu vuonna 1980 (Arvi A. Karisto osakeyhtiö).


Muihin taiteilija Pentti Papinahon tekemiin kuuluisiin patsaisiin kuuluvat mm. Rakuunapatsas Lappeenrannassa sekä teos “Suojeluskuntalainen” Seinäjoella, ja edellämainittu kirja sisältää valokuvia myös näistä muista merkittävistä teoksista.