Hämeenkatu Tampere

Hämeenkatu Tampere on kaupungin keskuskatu, jonka varrelta löytyvät niin isoimmat tavaratalot, keskustori, Hämeensilta, kuin rautatieasemakin.

Hämeenkatu, joka alkaa Tampereen rautatieasemalta ja päättyy C.L. Engelin suunnittelemaan Hämeenpuistoon, on kaupungin noin kilometrin pituinen pääkatu.

Katu on koko pituudeltaan nupukivien peittämää, luoden väylälle sen ainutlaatuisen, historiallisen profiilin.

Hämeenkatu rautatieasema Tampere

KUVA: Hämeenkatu alkaa kuvan Tampereen rautatieaseman edestä, jatkuen aina vastakkaisella puolella kaupunkia olevalle Hämeenpuistolle ja Aleksanterin kirkolle saakka.

Hämeenkatu Stockmann Tampere

KUVA: Hämeenkadun varrelta löytyy useita kaupungin tärkeimmistä ostospaikoista, mukaanlukien Tampereen Stockmann, joka sijaitsee rautatieaseman puoleisessa päässä katua.

Hämeenkatu Tampere

KUVA: Näkymä kesäiselle Hämeenkadulle, kuvattuna Pellavatehtaankadun ja Hämeenkadun kulmasta kohti rautatieaseman puoleista osaa väylästä.

Keskustori Hämeenkatu Tampere

KUVA: Kadun ehdottomiin kohokohtiin kuuluu sen keskiosassa oleva keskustori, joka muodostaa koko Tampereen kaupungin ytimen. Kuvassa keskustorin laidalla sijaitseva raatihuone, nähtynä Hämeensillalta, jolta löytyvät kuuluisat Wäinö Aaltosen tekemät Pirkkalaisveistokset.

Hämeensilta Hämeenkatu Tampere

KUVA: Hämeensilta tarjoaa idylliset näkymät Tammerkoskeen, joka virtaa kaupungin läpi. Kuva on kohti yläjuoksun Satakunnansiltaa ja sen ympärillä olevia rakennuksia, josta löytyy muun muassa Finlaysoninhistoriallinen tehdasalue.

Sokos tavaratalo Hämeenkatu Tampere

KUVA: Hämeenkadun ostosten teon paikkoihin kuuluu myös Sokoksen lippulaiva tavaratalo, aivan Tampereen kauppahallin yhteydessä.

Omenahotelli Hämeenkatu Tampere

KUVA: Hämeenkadun varrelta löytyy useampiakin hotelleja, kuten kuvan Omenahotels-ketjun majoituspaikka, osoitteessa Hämeenkatu 28, aivan Hämeenpuiston vieressä.

Hämeenkatu on myös kaupungin keskeisin ostoskatu, sillä sen varrelta löytyvät niin Stockmannin (Hämeenkatu 4) kuin Sokoksenkin (Hämeenkatu 21) tavaratalot, kauppahalli, sekä historiallinen keskustori, jota ympäröivät useat putiikit ja ravintolat.

Näistä Tampereen Stockmann on Suomen toiseksi vanhin ketjuun kuuluva tavaratalo, joka avattiin vuonna 1957.

Kadun läheltä löytyviin muihin kauppakeskuksiin kuuluvat Koskikeskussekä Tullintorin kauppakeskus.

Ehkä kuuluisimman osuuden Hämeenkadusta muodostaa Tammerkosken ylittävä Hämeensilta, jolta löytyvät upeat Pirkkalaisveistokset vuodelta 1928, esittäen alueen historiallisia ammatteja.


Hämeenkadun vieressä olevien nähtävyyksien suhteen kannattaa tutustuaLaukontorin satama-alueeseen, josta saa paikallisten mukaan aidointa tamperelaista mustaamakkaraa (fi.wikipedia.org/wiki/Mustamakkara).