Hämeenlinna linja-autoasema sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, lyhyen kävelymatkan päässä esimerkiksi ostoskatu Raatihuoneenkadusta sekä Sibeliuksen syntymäkodista.
Hämeenlinnan päälinja-autoasema on yksi maan bussi-liikenteen solmukohdista, ja asemalta on useita päivittäisiä lähtöjä esimerkiksi tärkeimpiin Etelä-Suomen kaupunkeihin.
KUVA: Linja-autoaseman julkisivua nähtynä Palokunnankadun ja Wettenhoffinkadun kulmasta. Noin 50 m päästä kuvauspaikasta kohti Hämeenlinnan toria löytyy Palvelupiste Kastelli, kaupungin virallinen turismi-infopiste.
KUVA: Asemarakennus toisesta kulmasta, aivan taksien lähtökohdan paikkeilta. Rakennus valmistui paikalleen, Rantatorille, vuonna 1958, kaupunginarkkitehti Olavi Sahlbergin suunnitelmien mukaisena.
Yhteyksien aikataulut ovat luettavissa Matkahuollon virallisilta nettisivuilta, osoitteessa www.matkahuolto.com. Esimerkiksi pikavuoro Hämeenlinna-Tampere välillä kestää noin 1 tunnin.
Linja-autoasema, joka sijaitsee osoitteessa Eteläkatu 1, on avoinna maanantaista perjantaihin klo 8 – 18 ja lauantaisin klo 9 – 15:30.
Hämeenlinnan rautatieasema sijaitsee Vanajaveden toisella puolella, noin 1,3 km:n päässä linja-autoasemasta.