Hämeenlinnan raatihuone on uusrenesanssityylinen palatsi vuodelta 1888, keskustassa olevan kauppatorin laidalla.
Nykyinen raatihuone on järjestyksessään neljäs kaupungissa olleista raatihuone-rakennuksista, joista ensimmäinen oli Hämeen linnanpohjoispuolella, toinen Saaristen koulun tontilla, ja kolmas, väliaikainen puinen rakennus, nykyisen palatsimaisen raatihuoneen kohdalla.
KUVA: Näkymä raatihuoneen rakennukseen aivan toripuiston kivisten portaiden vierestä.
Torin etelälaidalla oleva raatihuone suunniteltiin paikalleen alunperin Carl Ludvig Engelin vuoden 1831 asemakaavassa.
Paikalle rakennetun ranskalaista uusrenesanssia edustavan raatihuoneen suunnitteli lääninarkkitehti Alfred Cawén, ja rakennustyöt raatihuoneen suhteen valmistuivat vuonna 1888.
Raatihuonetta on jälleenrakennettu sen valmistumisen jälkeen useaan otteeseen, joista esimerkkinä 1900-luvun alkupuolella tehdyt julkisivun muutokset jugendtyylisempään suuntaan.
Raatihuoneessa sijaitsi alkuun:
- juhla- ja valtuustosali,
- raastuvan ja maistraatin istuntosali,
- rahatoimen kamari,
- huutokauppasali,
- pormestarin ja kaupunginviskaalinhuoneet, sekä
- poliisikamari ja kaupungin vankila.
Raatihuone – Hämeenlinna
Raatihuoneenkatu 15
13100 Hämeenlinna
Nykyisin raatihuone toimii kaupungin juhla- ja kokoustilana, jonka ohella tiloja vuokrataan yhteisöjen myös juhla-, kokous- ja tilausravintolakäyttöön.