Hansakortteli Turku

Hansakortteli Turku on yli 150-liikkeen kokoinen kauppakeskus, jakautuen kaikkiaan yhdeksän eri rakennuksen alueelle.

Hansa on Suomen kolmanneksi suurin kauppakeskus, ja myynniltään suurin pääkaupunkiseudun ulkopuolisista ostoskeskuksista, pitäen sisällään kaikkiaan 156 myymälää, mukaanlukien 19 kahvilaa ja ravintolaa, sekä teatterin.

Myös Stockmannin Turun tavaratalon rakennus, jonka pääsisäänkäynti on Yliopistonkadulla, on osa Hansakorttelin rakennuksia.

Hansakortteli Turku

KUVA: Hansakorttelin kuusikerroksinen Kultatalo-rakennus vuodelta 1957, jonka on suunnitellut Veijo K. Kahra.

Hansakortteli Eerikinkatu Turku

KUVA: Hansakorttelin vuodelta 1891 olevan Antintalo-rakennuksen sisäänkäynti Eerikinkadulla, kuvattuna Turun kauppahallin edestä. Antintalossa toimi aina vuoteen 1916 saakka basaari.

Kauppakeskuksessa, joka sijaitsee Turun kauppatorin laidalla, käy vuosittain yli 13,5 miljoonaa kävijää, ja nähtävää ja shoppailtavaa keskuksesta löytyy kaikkiaan 38 880 m²:n verran.

Hansan myymälöistä 40 on vaatekauppoja, 35 myy vapaa-ajan ja kodinhoidon tuotteita, ja 20 on keskittynyt pääasiassa kauneuden-ja terveydenhoidon tuotteisiin ja palveluihin.

Tunnettuihin ketjuihin, joiden myymälöitä löytyy keskuksesta kuuluvat mm. Dressmann, Hennes & Mauritz, Lindex, Marimekko, Vero Moda, Zara, Stockmann, Halonen, sekä Body Shop.

Shoppailun välissä rentoutumiseen tarjolla oleviin kahviloihin ja ravintoloihin kuuluvat mm. Arnolds Coffee sekä Hesburger ravintola.

Voit tutustua kauppakeskuksen pohjapiirrustukseen ja suunnitella käyntiäsi paikassa etukäteen ostoskeskuksen virallisten nettisivujen kautta, osoitteessa www.hansainfo.fi.


Kauppakeskuksen aukiolojat ovat ma-pe 7 – 21.30, la 7.30 – 19, ja su 10 – 19.