Helsinki Ateneum taidemuseo

Helsinki Ateneum taidemuseo omistaa maan laajimmat taidekokoelmat, ja kokoelmasta löytyvät tärkeimmät suomalaisten mestareiden teokset.

Ateneumin taidemuseo Helsingissä on asemaltaan Suomen kansallisgalleria, jonka tehtäviin kuuluu varsinkin hoitaa, esitetellä, ja kartuttaa kansallisesti merkittävintä taidekokoelmaa.

Museolla on pysyvän kokoelman ohella usein myös vaihtuvia lainakokoelmia, joista esimerkkinä Pablo Picasso näyttely Ateneumissa vuonna 2009.

Helsinki Ateneum

KUVA: Ateneumin taidemuseon rakennuksen dramaattinen julkisivu, kuvattuna kaivokadulta, joka kulkee museon edestä.

Vakituisen kokoelman tunnetuimpiiin ja arvokkaimpiin yksityiskohtiin kuuluu varsinkin suomalaisten taiteilijamestareiden teoksia, joista kohokohtia ovat mm. Akseli Gallen-Kallelan ja Helene Schjerfbeckin teokset, ja kokoelmat kattavat kokonaisuudessaan ajanjakson 1750-luvulta aina 1950-luvulla aloittaneiden taiteilijoiden tuotantoon asti.

Taidemuseolla on pysyvän kokoelmansa puitteissa myös laadukas kansainvälinen kokoelma, jonka huomattavimpiin teoksiin kuuluvat mm. Vincent van Goghin ja Paul Gauguinin teokset.

Myös taidemuseon rakennus, jonka suunnitteli arkkitehti Theodor Höijer ja joka otettiin käyttöön vuonna 1887, on niin sisältä kuin ulkoakin näkemisen arvoinen.

Taidemuseolla on rakennuksessa laadukas ravintola, Tablo Ateneum, jonka ruokalista tarjoaa ruokaklassikkoja ympäri maailman.

Helsingin Ateneum taidemuseo
Kaivokatu 2
00100 Helsinki
www.ateneum.fi

Oma lukunsa on Ateneumin kirjakauppa, joka on varsinkin taidekirjallisuuteen erikoistunut myymälä Ateneumin sisäpihalla. Lisähuomion saa kaupan valikoima taidepostikortteja, joka on Suomen suurimpia.


Kirjakaupasta saat myös erilaisia lahja-ja muistotavaroiksi soveltuvia tuotteita, kuten taideaiheisia julisteita, kalentereita, magneetteja, ja palapelejä.