Helsinki nähtävyydet top 5 kohokohtia ovat Suomenlinna, Helsingin tuomiokirkko ja Uspenskin katedraali, Korkeasaaren eläintarha, Suomen kansallismuseo ja Seurasaaren ulkomuseo, sekä Linnanmäen huvipuisto.
Kohteista 1700-luvulla rakennettu Suomenlinna (suomenlinna.fi) on yksi Suomen kuuluisimmista nähtävyyksistä ja keskeinen osa Helsingin ja koko maan identiteettiä.
Suomenlinna.
Kaupungin edustalla sijaitseva 2,21 km2 kokoinen merilinnoitus, jolle pääsee käymään vuoden ympäri ja jolla vierailee vuosittain noin miljoona kävijää, pitää sisällään koettavana mm. historiallisia puolustuslinnoitteita, rakennuksia, ravintoloita, kahviloita, museoita, ja taidenäyttelyitä.
Suomenlinna on yksi parhaista paikoista nähdä lähes kosketusetäisyydeltä viereisen Kustaanmiekan läpi matkaavia jättimäisiä ruotsinlaivoja.
Suomenlinnan kohteista esiin nousevat mm. Kuninkaanportti, linnakkeen historiallinen pääportti ja alueen symboli, jonka kuva oli vuosina 1986–2002 tuhannen markan setelissä; Suuri Linnanpiha, sisältäen Suomen vanhimman kerrostalon (Paikallismajurin talo) vuodelta 1756 ja Ehrensvärd-museon (suomenlinnatours.com/ehrensvard-museo); vuonna 1933 valmistunut, talvi- ja jatkosodassa käytetty Museosukellusvene Vesikko; sekä hieno Suomenlinnan kirkko, jonka tornissa on morse-aakkosina H-kirjainta (viitaten Helsinkiin) väläyttelevä majakka.
Venäläisten 1800-luvun loppupuolella rakentaman meripuolustuslinjan tykkejä (Suomenlinna).
Yksi helpoimmista tavoista kiertää Suomenlinnan nähtävyydet on turisteja varten suunniteltu ‘Sininen reitti’ (suomenlinna.fi/sininen-reitti/), pohjoisesta etelään kulkeva, noin 1,5 km pituinen, sinisillä kylteillä merkitty reitti. Reitin varrelta löytyy yhteensä viisi opastetaulua, jotka sisältävät taustatietoja venäläisestä kauppiaskorttelista, Kirkkopuistosta, Suuresta linnanpihasta, Piperin puistosta sekä Kustaanmiekan linnoituslaitteista.
Esittely Suomenlinnan sinisestä reitistä.
Voit myös osallistua opastettuun, Ehrensvärd-seura ry:n operoimaan, noin tunnin pituiseen kävelykierrokseen (suomenlinna.fi/opastetut-kierrokset/), jonka aikana saat kuulla kierroksen oppaalta elävällä tavalla linnoituksen kiehtovasta menneisyydestä.
M/S Suomenlinna II -lautta Suomenlinnan laiturissa.
Myös 15-minuutin pituinen matka Suomenlinnaan Helsingin seudun liikenteen operoimalla M/S Suomenlinna II lautalla (suomenlinna.fi/hsln-lautta/) on lomaelämys sinällään, lähtöpaikkana toimiessa ydinkeskustan Kauppatori. Voit kesäkuukausina ja syksyllä tehdä matkan vaihtoehtoisesti myös JT-Line Oy:n (jt-line.fi) liikennöimillä vesibusseilla, jotka lähtevät samaan tapaan Kauppatorilta.
Vuonna 1852 valmistunut, legendaarisen arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema Helsingin tuomiokirkko (helsingintuomiokirkko.fi), jolla vierailee vuosittain yli puoli miljoonaa kävijää, on yksi sekä Helsingin että koko maan kansainvälisesti kuvatuimmista symboleista.
Helsingin tuomiokirkko.
Tuomiokirkko sijaitsee upealla paraatipaikalla keskellä Helsingin keskustaa, majesteetillisella, 60 metriä leveällä portaikolla varustetun kukkulan päällä osana kaupungin kuuluisaa empirekeskustaa ja Senaatintoria, jonka puitteista kohokohtina löytyvät myös Helsingin yliopiston päärakennus vuodelta 1832 ja valtioneuvoston linna (1822) sekä Aleksanteri II:n patsas.
Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Helsingin tuomiokirkossa.
Kohokohtina kirkossa ovat esimerkiksi sen 80 metriin merenpinnasta nouseva keskikupoli; kahdentoista apostolin patsaat rakennuksen katolla (yhtenä maailman suurimmista yhtenäisistä sinkkiveistoskokoelmista); kirkkosalin patsaat reformaattori Martti Lutherista, uskonpuhdistaja Mikael Agricolasta, ja Philip Melanchthonista; sekä tsaari Nikolai I:n lahjoittama ja Timeon Karl von Neffin tekemä Jeesuksen hautaamista ennen ylösnousemusta kuvaava alttaritaulu ja sen molemmilla puolilla olevat enkelipatsaat.
Apostoli Johannes -patsas osana Helsingin tuomiokirkon julkisivua.
Vierailu tuomiokirkossa on hyvä päättää sen kryptassa sijaitsevaan, kesä-elokuussa avoinna olevaan Café Krypta -kahvilaan (sisäänkäynti osoitteesta Kirkkokatu 18 tai hissillä kirkkosalista), tiloissa, joissa voi tutustua lisäksi vaihtuviin taidenäyttelyihin. Mikäli sää suosii, hieno tapa tuoda Helsinki nähtävyydet elämyksiin lisäväriä on viettää tuokio kupin kuumaa ääressä kirkon tapulin tasanteella toimivassa Kellotapuli Terrace & Cafe -kesäterassilla (kellotapuli.fi).
Kellotapuli Terrace & Cafe (Helsingin tuomiokirkko).
Hengellisiin Helsinki nähtävyydet kohteisiin kuuluu evankelis-luterilaisen tuomiokirkon lisäksi toinen keskeinen kirkko, ortodoksisen kirkon upea, punatiilinen pääkirkko Uspenskin katedraali (hos.fi/uspenskin-katedraali/) vuodelta 1868. Molemmat kirkot sijaitsevat vain lyhyen kävelymatkan (850 metrin) etäisyydellä toisistaan.
Uspenskin katedraali.
Ahvenanmaalaisen Bomarsundin linnoituksen purkutöistä käytetyistä tiilistä valmistettu katedraali, pohjoisen ja läntisen Euroopan suurin ortodoksinen kirkko, on hulppea nähtävyys Katajanokan kallioilla olevan sijaintinsa, dramaattisen arkkitehtuurinsa, ja 24-karaatin kullalla päällystettyjen kupoleidensa ansiosta.
Kooste juhlaliturgiasta ja kiitosrukouspalveluksesta satavuotiaan Suomen itsenäisyyspäivänä Uspenskin katedraalissa.
Sisällä kirkon avarissa tiloissa näkee ortodoksisen kirkon bysanttilaisen perinteen vaikutuksen kaikessa mahtavuudessaan, paikan vaikuttaviin yksityiskohtiin kuuluessa esimerkiksi Kozelštšanin ihmeitätekevä Jumalansynnyttäjän ikoni (Suomen ortodoksisen kirkon merkittävin hengellinen aarre) ja hieno, Pietarissa vuonna 1868 suunniteltu ikonostaasi (alttarin ja kirkkosalin erottava seinä).
Noin puoli miljoonaa kävijää vuosittain vastaanottavan Uspenskin katedraalin toimintaan lukeutuu myös sen kryptassa (rakennuksen alakerrassa) pidettävät kirkkotaiteen ja kirkollisten esineiden näyttelyt, sekä lukuisat erilaiset konsertit vuoden mittaan.
Korkeasaaren eläintarha (korkeasaari.fi) on Helsinki nähtävyydet vaihtoehdoista vierailu vuonna 1889 perustettuun, kaupungin edustan saarella sijaitsevaan, suosittuun eläintarhaan, johon käy tutustumassa yli 500 000 vierailijaa vuosittain.
Korkeasaaren eläintarha. Kuvan silta on ympäri vuoden avoinna oleva, Korkeasaaren ja Mustikkamaan yhdistävä silta.
Noin 150 eri eläinlajia ja yhteensä 2 389 eri eläinyksilöä – Himalajan rinteiltä Afrikan aavikoille ja pohjoisista havumetsistä Amazonin viidakkoon – esittelevä eläintarha on jaettu osioihin ja taloihin perustuen lajeille ominaisiin ilmastoihin ja elinympäristötyyppeihin.
Korkeasaaren eläintarhan kartta (kartta suurempana: korkeasaari.fi/kartta/).
Esimerkkeinä osioista ovat vaikkapa Kissatalo, joka on omistettu isoille kissapedoille, ja Amazonia-talo, sisältäen Amazonin sademetsästä kotoisin olevia pikkueläimiä, kuten liskoja, käärmeitä, hämähäkkejä, pikkuapinoita sekä papukaijoja.
Amurintiikeri (Korkeasaaren eläintarha).
22 hehtaarin kokoinen Korkeasaaren eläintarha on koko päivän kestävän tutustumiskäynnin arvoinen Helsinki nähtävyydet vaihtoehto. Lisäenergiaa päiväkäyntiin saa alueella olevista kahdesta ravintolasta, Karhusta (terassilla varustettuna, näkymin merelle ja viereiseen karhutarhaan) ja Pukista (1800-luvun huvilassa, sisältäen noutopöydän ja suolaisia ja makeita kahvilatuotteita), sekä useista kesäaikaan avoinna olevista kioskeista.
Siipirataslaiva Vispilä matkalla kohti Korkeasaaren eläintarhaa.
Elämyksellisen tapa saapua eläintarhasaarelle on käyttää kesäaikaan (kesäkuusta elokuuhun) kulkevaa, JT-Linen operoimaa vesibussia (jt-line.fi/korkeasaari/), jonka lähtöpaikka on Kauppatorilla. Matka-aika on noin 20 minuuttia suuntaansa. Perillä Korkeasaaren laiturin vieressä toimii Korkeasaaren kauppa, sisältäen “Suomen villeimmän” pehmolelueläintarhan sekä laajan valikoiman uniikkeja eläinaiheisia matkamuistoja, leluja, ja muita tuotteita – mukaanlukien ilmaisia Korkeasaaren karttoja.
Suomen kansallismuseo (kansallismuseo.fi/fi/kansallismuseo) on aikamatka koko maan historiaan ja kulttuuriin ainutlaatuisessa, Eliel Saarisen suunnittelemassa, vuonna 1910 valmistuneessa kansallisromanttisessa rakennuksessa kaupungin keskustassa.
Suomen kansallismuseo.
Museon noin puolen miljoonan esineen kokoelmasta kootut näyttelyt ovat osioina Esihistoria, luoden taustatarinaa Suomen menneisyydestä alkaen ensimmäisten ihmisten tulosta alueelle noin 10 000 vuotta sitten; Toista maata, kertoen suomalaisen yhteiskunnan & kulttuurin kehittymisestä keskiajalta itsenäistymiseen saakka; sekä Suomen tarina, itsenäisyyden aikakautta kuvaava osio, jossa pääset seuraamaan maan kehittymistä aikajärjestykseen asetettujen teemojen kautta.
Akseli Gallen-Kallelan tekemiä, Kalevala-aiheisia kattofreskoja museon sisääntuloaulan katossa (Suomen kansallismuseo).
Oheiselämyksenä museo tarjoaa lisämaksua vastaan mahdollisuuden valvottuun vierailuun Kansallismuseon normaalisti suljettuun, 58 metrin korkuiseen torniin (kansallismuseo.fi/tornikierros) ja nousemaan kaikki sen 174 askelmaa tasanteelle, josta on panoramiset näkymät Helsingin kattojen ylle.
Näkymiä Suomen kansallismuseon tornista viereiseen Finlandia-taloon ja aina Alppiharjun kaupunginosassa sijaitsevalle Linnanmäen huvipuistolle saakka.
Kierros museon näyttelyihin on hyvä päättää sen pohjakerroksessa sijaitsevaan museoravintolaan, jossa lounasaikaan vaihtoehtoihin kuuluu runsas buffetlounas ja viikonloppuisin keittolounas. Lisäksi 1. kerroksessa olevasta museokaupasta (kansallismuseo.fi/museokauppa) saa ostettua muistoksi käynnistä erilaisia uniikkeja tuotteita, joissa on otettu inspiraatiota Suomen historiasta ja kansanperinteistä.
Toinen Suomen kansallismuseoon läheisesti liittyvä nähtävyys Helsingissä on vuodesta 1909 toiminnassa ollut Seurasaaren ulkomuseo (kansallismuseo.fi/seurasaarenulkomuseo), esitellen suomalaista rakennusperintöä ja asumisen tapaa 1600-luvulta 1800-luvulle saakka.
Seurasaaren ulkomuseoon kuuluva Florinin maja.
46 hehtaarin kokoisella ulkomuseoalueella on nähtävissä yhteensä 88 eri maakunnista saarelle tuotua museorakennusta. Alueen ensimmäinen rakennus, Niemelän torppa, siirrettiin Seurasaareen vuonna 1909 taiteilija Akseli Gallen-Kallelan ja arkkitehti Yrjö Blomstedtin aloitteesta.
Opastettu kierros Seurasaaren ulkomuseoon – kuvassa yksi Niemelän torpan rakennuksista.
Parhaan kokemuksen Seurasaaren ulkomuseosta saa osallistumalla kesäkuusta elokuuhun järjestettäviin avoimiin, päivittäisiin opastuksiin (kansallismuseo.fi/seurasaarenulkomuseo/opastukset), joissa perehdytään maaseudun elämään ja arkeen 1800-luvulla. Noin 45-60 minuutin pituiset opastukset, joille lähtö on museon lippukioskilta, sisältyvät pääsylipun hintaan, eikä niille tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Linnanmäen huvipuisto (linnanmaki.fi) on Helsinki nähtävyydet listalla vuodesta 1950 toiminnassa ollut, Suomen vanhin ja suosituin (noin 1 miljoonaa kävijää per vuosi) huvipuisto, tarjoten huvilaitteita, pelisaleja, tapahtumia, sekä ravintoloita, herkkukioskeja, ja kahviloita.
Linnanmäen huvipuisto.
Noin 3 km päässä ydinkeskustasta sijaitseva huvipuisto sisältää 43 erilaista laitetta, kohokohtinaan mm. Linnanmäen legendaarinen puinen vuoristorata, Suomen pisin ja nopein (parhaimmillaan 106 km/h) vuoristorata Taiga, 75-metrinen vapaapudotustorni Kingi, koskenlaskurata Hurjakuru, sekä paikan kestosuosikki Autorata.
Rinkeli-maailmanpyörä ja Kehrä-laite yövalaistuksessa (Linnanmäen huvipuisto).
Nähtävyyden perinteiseen huvipuistoelämykseen kuuluvat myös erilaiset pelit ja pelisalit, esimerkkeinä kävijöiden suosikkeihin kuuluvat Derby, jossa vierität palloja oikeisiin reikiin muita pelaajia vastaan edistääksesi omaa “kilpahevostasi” ja voittaaksesi palkinnon, sekä aina voittaa -klassikkopeli Onnenveto, jossa jokaisen vetäisyn takana olevat palkinnot vaihtelevat suloisista pehmoleluista suussa sulaviin makeisiin.
Huvipuistossa on lisäksi kolme myymälää, joista saat ostettua ihania matkamuistoja Linnanmäen käynniltä kotiinviemisiksi, suloisten pehmolelujen ohella kaikkea paidoista palapeleihin ja hauskoista sukista kahvimukeihin.