Katsaus Hong Kongin nähtävyydet kohokohtiin, kymmeneen suosittuun nähtävyyteen perustuen kaupungin pitämiin virallisiin tilastoihin kävijämääristä.
Hong Kongin vierailluimmat nähtävyydet ovat suosittuja hyvästä syystä. Kaupungissa aikaisemmin vierailleet äänestivät kohteita jaloillaan ja alla oleva lista on koottu heidän kokonaisuutena tekemistään valinnoistaan.
Aasian maailmankaupunki tarjoaa puitteissaan paljon enemmän kuin mitä yhdeltä kohteelta normaalisti voisi odottaa, sillä nähtävää ja koettavaa riittää useammankin viikon loman ajaksi.
1) The Peak – Hong Kongin nähtävyydet
Mikäli ehdit tehdä kaupungissa käynnin aikanasi vain yhden asian, vierailu The Peakilla (thepeak.com.hk/en) on erinomainen valinta.
The Peak on Hong Kongin saaren korkein kohta ja kaupungin kaikkein eksklusiivisin asuinalue aina siirtomaa-ajan alusta saakka.
Alkujaan seutu veti puoleensa rikkaita ja kuuluisia asukkaita sen tarjoaman viileämmän ilmanalan ansiosta, mutta ilmastoinnin keksimisen myötä maailman parhaimpiin lukeutuvat näkymät ovat tulleet asuinalueen ykkösmyyntivaltiksi.
Samat näkymät, jotka nykyään tuovat kaupungin varakkaimpia asumaan seudulle tekevät The Peakista myös yhden Hong Kongin suosituimmista nähtävyyksistä.
Päiväsaikaan näkymät kohteesta kattavat auringossa kimaltelevat pilvenpiirtäjät ja Victoria Harbour -sataman, aina New Territories -kaupunginosan vihreisiin kukkuloihin asti.
Varhaisen iltapäivän myötä panorama vaihtuu vaaleanpunaisen ja oranssin sävyihin, ennen jälleensyntymistään häikäiseväksi näytökseksi kaupungin valoja, joita säestää elämää sykkivän kaupungin energinen humina.
Parhaat näkymät ympäristöön saat käymällä alasimen muotoisen The Peak Tower -tornin huipulla olevalla Sky Terrace 428 -näköalatasanteella. Torni sisältää myös ravintoloita ja myymälöitä.
Läheinen The Peak Galleria sisältää puolestaan ilmaisen sisäänpääsyn omaavan näköalatasanteen, sekä lisää myymälöitä ja ruokailupaikkoja.
Muita näköalakohtia The Peakin puitteissa ovat Lugard Road Lookout ja pienillä leijonapatsailla koristeltu Lions Point View Pavilion. Osa turisteista ottaa näkymät omakseen myös kävelemällä kukkulan huipulle johtavan, 3,5 kilometriä pitkän Peak Circle Walk -väylän.
Suosituin tapa tulla kukkulan huipulle on kuitenkin The Peak Tram -funikulaari.
Ajaminen Peak Tram -funikulaarilla on visuaalinen elämys itsessään, Hong Kongin pilvenpiirtäjien liukuessa ohitsesi funikulaari-rautiovaunun kiivetessä mahdottomalta tuntuvassa kulmassa kohti The Peak -kukkulaa.
Funikulaarin alemman pääteaseman yhteydestä löytyy lisänähtävyytenä The Peak Tram Historical Gallery, joka kertoo sekä The Peak Tram -funikulaarin että Hong Kongin kaupungin historiasta.
2) Avenue of Stars
Avenue of Stars (avenueofstars.com.hk/en/) on Hong Kongin nähtävyydet listassa paikka, jossa voit elää uudelleen joitakin Aasian elokuvateollisuuden kaikkein juhlistetuimpia tapahtumia ja kunnioittaa sen suurimpia nimiä.
Kiitos Hong Kongin filmiteollisuuden maailmanlaajuisen menestyksen, kaupungin nähtävyydet ovat tuttuja monille turisteille jo ennenkuin he ovat edes käyneet paikan päällä.
The Avenue of Stars on kunnianosoitus niille Hong Kongin elokuvateollisuuden nimille, jotka auttoivat kaupunkia tulemaa “idän Hollywoodiksi“.
Kadun varrella ja sen Garden of Stars sekä Starry Gallery osioissa voit nähdä erilaisia elokuva-aiheisia muistomerkkejä ja kohteita.
3) Hong Kong Disneyland – Hong Kongin nähtävyydet
Hong Kong Disneylandissä (hongkongdisneyland.com) sinua odottavat taikuus, seikkailu, ja maailman suosituin joukkio rakastettuja hahmoja. Paikka on upea, maaginen kokemus kaikenikäisille kävijöille.
Disneylandin kohokohtiin kuuluva Stark Expo antaa sinun tutustua Stark Industriesin hämmästyttävään maailmaan.
The Stark Expo on jaettu useampaan näyttelyhalliin. Hall of Protection osiossa voit nähdä läheltä ikonisen Iron Man MARK III -puvun ja muita johtavia kehitystyön tuloksia Marvelin elokuvamaailmaan sijoittuvan puolustusteollisuuden saralla.
Voit tutustua Stark Expon Hall of Energy -salissa kuinka kaarireaktori tuottaa riittävästi puhdasta ja uusiutuvaa energiaa koko kaupungin tarpeisiin sekä Hall of Mobility -salissa uusimpaan Stark Industriesin teknologiseen mestariteokseen – painovoimaa uhmaavaan Iron Wing lento-alukseen.
Kun astut Iron Man Experience -elämykseen, sinulle annetaan StarkVision Glasses lasit, ja sinun tulee valmistautua uuteen aikakauteen. Elämys vie sinut ilmakierrokselle halki Hong Kongin kaupungin, jossa saat uniikin näkökulman alueen uusimpaan ja korkeimpaan (fiktiiviseen) rakennukseen – Hong Kong Stark Tower -pilvenpiirtäjään. Matkan varrella saattaa piileksiä Hydran joukkoja, joten varaudu tositoimintaan.
HK Disneyland huvipuistoon lukeutuu myös Mickey and the Wondrous Book -teatterinäytelmä, joka on eeppinen englanninkielinen matka halki tarunomaisen satukirjan.
Kun tarinan sivut kääntyvät, katsojat ajautuvat mukaan seitsemän Disneyn rakastetun tarinan tapahtumiin, mukaanlukien Viidakkokirja Baloon ja kuningas Louie, Pikku merenneito Ariel, Kaksin karkuteillä (tähtenä Tähkäpää), Brave Meridan, Aladdin ja taikalampun henki (Aladdin ja Jasmine), Prinsessa ja sammakko Tiana, kuin myös tietysti eeppinen Frozen, mukana prinsessa Anna ja kuningatar Elsa.
Disneyland-kokemukseen olennaisesti kuuluva päivittäinen “Disney in the Stars” ilotulitus toteutetaan käyttäen apuna viimeisintä kehitysluokkaa olevaa teknologiaa, valoefektejä, sekä videoprojektioita.
4) Ladies’ Market
Hong Kongin Ladies’ Market (discoverhongkong.com/ladies-market) on noin kilometrin pituinen vilkas katumarkkinapaikka, josta löytyy muun muassa halpoja vaatteita, asusteita, sekä matkamuistoja.
Tung Choi Street kadun varren Ladies’ Market kokonaisuuteen sisältyy yhteensä yli 100 myyntikojua, joissa voit harjoitella Hong Kongissa käteväksi osoittautuvia tinkimistaitojasi.
Markkinapaikka saa nimensä siitä, että kojuvalikoima sisältää suuren joukon kaikenikäisille naisille vaatteita ja asusteita myyviä paikkoja.
Nimestään huolimatta myyntikojuista löytyy lisäksi mm. rannekelloja, kosmetiikkaa, käsilaukkuja, kodin sisustustavaraa, elektroniikkaa, ja erilaisia helyjä, rihkamaa, ja muistoesineitä Hong Kongin käynnistä.
5) Ocean Park Hong Kong – Hong Kongin nähtävyydet
Ocean Park Hong Kong (oceanpark.com.hk/en) tarjoaa jännittäviä huvipuistolaitteita, vesipuiston, jättimäisiä pandoja, sekä maailmanluokan tason akvaarion, tehden paikasta yhden kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä.
Vuonna 1977 avattu Ocean Park Hong Kong on kokonaisuutena merellisen elämän teemapuisto, sisältäen eläinnäyttelyitä, huvipuistolaitteita, vesipuiston, ja show-esityksiä.
Ocean Park Hong Kong voitti (ensimmäisenä aasialaisena kohteena) esimerkiksi vuonna 2012 huvipuisto- ja teemapuisto-alan arvostetun Applause Award -palkinnon, vahvistaen kohteen aseman yhtenä maailman parhaista nähtävyyksistä.
Teemapuisto sijaitsee Hong Kongin saaren eteläisellä puolella, kattaen yli 915 000 neliömetrin kokoisen alueen, jossa kävijöitä kuljettaa paikasta toiseen köysirata sekä Ocean Express -funikulaari.
Ocean Park puiston eri osioista Adventures in Australia esittelee kävijöille Australian eloisan ja valloittavan eläinkunnan. Voit esimerkiksi seurata pörröisiä koala-karhuja niiden roikkuessa oksilla, paikasta paikkaan pyrähteleviä punaniskavallabeita, kuin myös kuunnella nauravien kookaburra-lintujen tarjoamia herttaisia serenadeja.
Shark Mystique on puolestaan teemapuiston kohde, joka vie sinut matkalle syvälle vedenpinnan alle, tapaamaan satoja hai-kaloja ja rauskuja, murtaen näihin eläimiin liittyvät myytit, sekä saharauskukaloja niiden sahamaisine nokkineen ja seeprahai-kaloja, jotka tunnistaa niiden leopardimaisista pilkuista.
Ocean Park Hong Kongin Polar Adventuressa voit tutustua sekä pohjois- että etelänapaan yhden päivän aikana, aina retkikelkka-ajeluista kuningaspingviineihin saakka. Paikan päällä näet lisäksi pitkillä syöksyhampailla varustettuja tyynen valtameren mursuja, täplähylkeitä, naaleja, lumipöllöjä, ja muita poikkeuksellisia eläimiä.
Polar Adventures -alueella sijaitseva Tuxedos ravintola tarjoaa omalta osaltaan virvokkeita näkymillä, johon kuuluu yli 70 pingviinin joukko jään päällä.
Old Hong Kong on puolestaan nimensä mukaisesti kohde, jossa voit tutustua vanhan Hong Kongin elämään. Teemana Old Hong Kong esittelee Hong Kongin ainutlaatuista historiallista kulttuuria 1950-, 1960-, ja 1970-luvuilta.
Nämä menneen ajan muistot tulevat tuoreina mieleen esimerkiksi osion sisältämässä Heritage Tram -raitiovaunussa, kuin myös jälleenrakennettujen vanhojen katujen ja näkymien puitteissa. Voit ostaa lisäksi erilaisia antiikkimatkamuistoja, jotka auttavat pitämään nämä muistot tuoreina vielä kotonakin.
Thrill Mountain tarjoaa kävijöille mm. mahdollisuuden riippua jyrkänteen reunalla lattiattoman vuoristoradan kyydissä sekä hiukset kirjaimellisesti pystyyn nostattavan The Flashin, joka vie sinut ylösalaisin.
Osion kohokohtiin lukeutuva The Aviator antaa omalta osaltaan mahdollisuuden kokea lentämisen tunteen, Rev Rooster ajelu on korkeanopeuksinen ja energinen klassikko, ja voit myös huvitella perinteisissä törmäilyautoissa.
Ocean Park Hong Kongin Rainforestissa voit hypätä lautan kyytiin, joka vie sinut trooppisen sademetsän eksoottisten eläimien ja äänien maailmaan. Matkan aikana kohtaat maailman jännittävimpiä eläimiä, kuten maailman pienimmän apinan (kääpiömarmosetin), omituisen upeita jyrsijöitä, kuten capybaran, maailman suurimman jyrsijän, sekä kinkajoun ja vihreän aracarin, maailman pienimmän tukaanilinnun.
Teemapuiston puitteista löytyy myös Aqua City, maailmanluokan meriaiheinen alue, jossa voit seurata moniaistista Symbio show-ohjelmaa, joka sisältää maailman ensimmäisen 360-asteen vesivalkokankaan, lähteä matkalle tutustumaan Grand Aquarium akvaarioon, sekä nähdä merellistä elämää maailman suurimman meriakvaariokupolin puitteista tai jättimäisen katselupaneelin (8 x 13 metriä) läpi.
Suositulla “Amazing Asian Animals” alueella voit vierailla harvinaisten aasialaisten eläinten luona. Interaktiivisen kiertokäynnin aikana tutustut Aasian arvokkaimpiin eläimiin, joukossa jättipandat, punaiset pandat, kiinalaiset jättisalamanterit, sekä kiinalaiset alligaattorit.
Voit ihailla osiossa myös mahtavaa kultakalojen sarjaa Goldfish Treasures -näyttelyssä, tai vierailla värikkäiden lintujen ja leikkisten aasialaisten pienkynsisten saukkojen luona Panda Villagessa.
Ocean Park Hong Kongin nähtävyydet muihin suosittuihin kohokohtiin lukeutuvat Sea Jelly Spectacular, The Abyss -turbopudotus, Mine Train –vuoristorata, sekä show-esitys Ocean Theatre -teatterissa.
Juhlakausien puitteissa Ocean Park Hong Kong organisoi erikoistapahtumia, kuten Halloween Bash -juhlan (Aasian suurin Halloween-tapahtuma) sekä Summer Splash vesileikki-aktiviteetteja.
Osa Ocean Park Hong Kongin pääsylipuista keräämistä tuloista käytetään Ocean Park Conservation Foundation Hong Kong -organisaation tekemään ympäristönsuojelutyöhön, tukemaan erilaisia villieläinten suojelutoimia.
6) Temple Street Night Market
Temple Street Night Market (discoverhongkong.com/streetmarket) sisältää markkinapaikkana kaikkea matkamuistoista pikkupurtavaan, oopperalaulajiin, ja ennustajiin saakka, kaikki mielenkiintoisen, organisoidun kaaoksen puitteissa.
Auringon laskeutuessa markkinapaikan myyjät ovat jo laittaneen myyntitavaransa näytille, oopperalaulajien ja ennustajien alkaessa ilmaantumaan Temple Streetin varrelle.
Temple Street Night Market on Hong Kongin nähtävyydet kohteena erittäin suosittu katubasaari, joka on nimetty paikan yhteydessä olevan Tin Hau temppelin mukaan. Markkinapaikka on yksi parhaista kohteista kokea paikallista ilmapiiriä aidoimmillaan.
Ostattavana myyntikojuista löytyy esimerkiksi rihkamaa ja muistoesineitä, teetarvikkeita, elektroniikkaa, rannekelloja, miesten vaatteita, jade-tuotteita, sekä antiikkia, joista kaikista kannattaa tinkiä hinnan suhteen ennen ostamista.
Markkinapaikka on myös katuruokailun kohde, jossa suosittuja aterioita ovat muun muassa saviruukkuriisi, kalaruoat, nuudeliruoat, sekä muut paikalliset herkut.
Temple Street Night Market, joka on avoinna päivittäin, on tyypillinen, erinomainen esimerkki perinteisestä kiinalaisesta markkinapaikasta.
7) Hong Kongin kellotorni – Hong Kongin nähtävyydet
Hong Kongin kellotorni (discoverhongkong.com/clock-tower) on höyryvoiman kultakaudelta periytyvä maamerkki ja muisto Hong Kongin siirtomaa-periodin perinteistä.
44-metriä korkea vanha kellotorni pystytettiin vuonna 1915 osana Kowloon-Kantoni rautatien pääteasemaa.
Aikanaan vilkkaassa käytössä ollut asema on pitkään ollut poissa alkuperäisestä käytöstään, mutta sen punatiilestä ja graniitista tehty torni on nykyään juhlistettu monumentti, säilyen eleganttina muistona höyryvoiman ajasta.
Kellotorni on lisäksi muistoja täynnä oleva maamerkki miljoonille kiinalaisille siirtolaisille, jotka kulkivat rakenteen läpi aloittamaan uutta elämää Hong Kongissa ja muissa osissa maailmaa kaupungin sataman kautta.
8) Tsim Sha Tsui Promenade
Tsim Sha Tsui Promenade -kävelyväylä (discoverhongkong.com/tsimshatsui-promenade) antaa Hong Kongin nähtävyydet kohteena mahdollisuuden kulkea pitkin valoista, upeaa satama-aluetta, jossa näkyminä toimii kaupungin mahtava pilvenpiirtäjäsiluetti.
Promenadi alkaa siirtomaa-ajalta olevalta kellotornilta, ulottuen aina Hung Homin kaupunginosaan saakka, vieden ohi mm. maamerkkien kuten Hong Kong Cultural Centre ja Hong Kong Space Museum.
Kuhertelevien pariskuntien ja amatöörivalokuvaajien suosima promenadi sisältää dramaattiset näkymät kohti etelää, jossa Hong Kongin maantieteellinen ja arkkitehtuurillinen siluetti kohoaa korkeuksiin vilkkaasti liikennöidyn Victoria Harbour -sataman ylle.
9) Golden Bauhinia Square – Hong Kongin nähtävyydet
Golden Bauhinia -aukio toimii taustakankaana päivittäiselle Hong Kongin lipunnostoseremonialle, lähellä maailmankuulua kaupungin kongressikeskusta.
Bauhinia-kukka on monella tapaa Hong Kongin symboli, minkä takia aukiolta löytyy veistosteos, Forever Blooming Bauhinia Sculpture, antaen paikalle sen yleisesti käytössä olevan nimen (virallisesti aukio on osa Expo Promenadea).
Veistosteos oli Kiinan keskushallinnon lahja Hong Kongille vuoden 1997 vallansiirron yhteydessä, joka oli tapahtumana yksi 1900-luvun suurimpia merkkitapahtumia etenkin kiinalaisille.
Nykyään kohde on valtavan suosittu käyntipaikka kiinalaisten turistien keskuudessa, jotka tulevat paikan päälle ottamaan kuvia veistosteoksesta, Reunification Monument -monumentista, joka pitää sisällään vallansiirtoseremonioissa mukana olleen presidentti Jiang Zeminin kirjoitusta, sekä päivittäisestä lipunnostoseremoniasta, johon Victoria Harbour -satama antaa uniikin taustakankaan.
10) Lan Kwai Fong
Lan Kwai Fong (discoverhongkong.com/lan-kwai-fong) on Hong Kongin tunnetuin ilta-elämän viettokeskus.
Sisältäen yli 90 ravintolan ja baarin valikoiman, Lan Kwai Fong on yksi kaupungin suosituimmista yöelämän viettopaikoista sekä turistien että paikallisten keskuudessa.
Baarien ja ravintoloiden tarjoama ilmapiiri vaihtelee tyylikkäistä viinipaikoista aina riehakkaisiin shottibaareihin ja ruokailukohteisiin saakka, tarjoten runsaasti vaihtoehtoja kaikenlaiseen juhlintaan.
Alueelle tulee paljon väkeä etenkin ympäröivistä Central-kaupunginosan toimistoista, joiden työntekijät haluavat karistaa raskaan työviikon tai työpäivän stressit niskoiltaan. Voit heittäytyä yöelämän viettoon kadunvarren istumapaikoilta tai seurata meininkiä yläkerroksissa sijaitsevista ravintola- ja baaritiloista.
Lan Kwai Fongissa järjestetään vuoden mittaan useita karnevaaleja ja muita juhlallisuuksia festivaalipäivien aikana, mukaanlukien Halloween, joulu, sekä uusivuosi. Lan Kwai Fongin kohokohtiin kuuluu myös sen oma olutfestivaalinsa.