Hotel de Ville Pariisi on vuonna 1628 valmistunut massiivinen raatihuone, joka oli sovelias edustamaan tuolloin kristinuskon ja Euroopan suurinta kaupunkia.
Kaupungin raatihuoneen historia sai alkunsa vuonna 1357, kun Étienne Marcel, Pariisin kauppiaiden pormestari, osti nykyisen rakennuksen ja sen edustan aukion käsittäneen maison aux piliers satama-alueen.
Paikka, ja sen Place de Grève aukio, oli pariisilaisittain suosittu kokoontumispaikka vuodesta 1310, ja usein ihmiset kokoontuivat katsomaan paikalla suoritettuja julkisia teloituksia.
KUVA: Näkymä Hotel de Ville Pariisi rakennukseen aivan Pariisin metrolinjojen M1 ja M11 aseman “Hôtel de Ville” sisäänkäynnin läheltä. Aukio raatihuoneen edessä, alunperin Place de Grève niminen, oli vuodesta 1310 paikka jossa suurin osa Pariisin mestauksista toimeenpantiin. Viimeinen mestaus tapahtui vuonna 1830, jonka jälkeen aukio uudelleennimettiin Place de l’Hôtel de Ville nimellä. Kuvassa raatihuoneen edustalla näkyvä rakennelma on aukiolla jouluperiodin aikaan vuosittain oleva luistelurata.
KUVA: Lähikuva raatihuoneen yhdestä hienoimmista yksityiskohdista, sen kellotornista, jossa koristuksina olevat naispatsaat ovat vertaiskuvia Seine joelle, Pariisin kaupungille, työlle, sekä koulutukselle.
Pariisin kaupungin hallinnon tilat ovat sijainneet nykyisen raatihuoneen kohdalla vuodesta 1357.
Nykyisen rakennuksen rakennustyöt saatiin alulle kuitenkin vasta vuonna 1533, kun kuningas Francis I:nen päätti lahjoittaa kaupungille uuden, majesteetillisen raatihuoneen, joka olisi sovelias edustamaan tuolloin euroopan suurinta kaupunkia.
Francis I:nen antoi rakennuksen suunnittelun italialaiselle Dominique de Cortonelle, jonka suunnitelmien pohjalta tehtyä rakennusta rakennettiin lähes sata vuotta, aina vuoteen 1628 saakka, jolloin Ludvig XIII:sta oli vallassa.
Hotel de Ville Pariisi rakennus sai todistaa kuuluisia tapahtumia Ranskan vallankumouksen aikoihin (1789-99), kun esimerkiksi kaupungin viimeinen “Pariisin Kauppiaiden Pormestari” titteliä kantanut Jacques de Flesselles kuoli vihaisen väkijoukon käsissä vuonna 1789 raatihuoneen tiloissa.
Myös Thermidorialainen reaktio (en.wikipedia.org/wiki/Thermidorian_Reaction) toi Ranskan vallankumouksen raatihuoneen luokse, kun Robespierreä (fi.wikipedia.org/wiki/Maximilien_Robespierre) ammuttiin leukaan ja hänet pidätettiin Hôtel de Villen tiloista kannattajineen.
Raatihuoneen aukion edustalla oli myös vuosina 1792-1795 ensimmäinen kaupungissa vallankumouksen vuosina kuuluisasti toimineista giljotiineista.
Place de Gréve aukiolla olleessa giljotiinissa kuoli muun muassa Pariisin tuolloinen yleinen syyttäjä Antoine Quentin Fouquier-Tinville (en.wikipedia.org/wiki/Antoine_Quentin_Fouquier-Tinville).
Pariisin kommuuni (fi.wikipedia.org/wiki/Pariisin_kommuuni) piti vuonna 1871 päämajaansa raatihuoneella, ja kun anti-kommuuni väkijoukot lähestyivät rakennusta, kommuunin jäsenet laittoivat rakennuksen tuleen, joka jätti jäljelle vain kiviset kuoret entisestä upeasta palatsista.
Jälleenrakennus, arkkitehtien Théodore Ballu ja Édouard Deperthes johdolla, kesti aina vuodesta 1873 vuoteen 1892, ja se tehtiin jäljellejääneen kivikuoren pohjalta, joten ulkoisesti rakennus näyttää edelleen pitkälti Ranskan renesanssin tyylisuunnan rakennukselta 1500-1600 luvuilta.
Sisustukseltaan rakennus sai kuitenkin aivat uudet puitteet, ylitsevuotavaan 1880-luvun seremoniaaliseen tyyliin.
Jälleenrakennettuun Hôtel de Ville raatihuoneeseen tuli lisäksi kaikkiaan 338 uutta patsasta sen kaikkiin julkisivuihin, jotka esittävät pääasiassa kuuluisia Pariisilaisia historiallisia hahmoja.
Patsaiden veistäjiin kuului useita aikansa johtavia taiteilijoita, tunnetuimpana Auguste Rodin. Rodinin vuonna 1882 tekemä patsas julkisivussa esittää 1700-luvun matemaatikkoa Jean le Rond d’Alembertia (fi.wikipedia.org/wiki/Jean_le_Rond_d’Alembert).
Myös sisätilojen sisustukseen käytettiin aikansa parhaita taiteilijoita, ja esimerkiksi rakennuksen muraalit, jotka ovat osa raatihuoneeseen tarjolla olevaa ohjattua kierrosta, olivat taiteilijoiden kuten Raphaël Collin, Jean-Paul Laurens, Puvis de Chavannes, Henri Gervex, Aimé Morot ja Alfred Roll käsialaa.
Synkän historian omaava raatihuoneen aukio muutettiin vuonna 1830 Place de l’Hotel de Ville nimiseksi, ja siitä tuli vuonna 1982 kävelykatualuetta. Nykyisin aukio on varsinkin erilaisten viihdykkeiden ja tapahtumien pitopaikka.
Voit tutustua rakennukseen opastettujen kiertokäyntien avulla, joista tietoa jakaa kaupungin virallinen nettisivusto, osoitteessa www.paris.fr.
Voit tehdä kuitenkin jo etukäteen raatihuoneeseen virtuaalisen kierroksen joka on tarjolla osoitteessa labs.paris.fr/commun/visite_virtuelle/html/en/debit_en.html.