Hotelli Venetsia

Hyvä lähestymistapa valita hotelli Venetsia on ottaa majoituspaikka San Marcon sestieristä (kaupunginosasta).

San Marcon alueelta ja Rialton sillan ympäristöstä löytyy suurin osa Venetsian tunnetuimmista monumenteista ja museoista. Siten turistina tämä alue on myös paras paikka lähteä tutkimaan Venetsia kapeita kujia ja kultaisia palatseja.

Keskeisyydestään johtuen San Marco sestierin hotellit ovat kaikkein kalleimpia. Hyvän balanssin keskeisyyden ja hinnan suhteen saa usein ottamalla hotellin sestiereistä

  • Dorsoduro,
  • San Polo,
  • Cannaregio tai
  • Castello.

Hotel Cipriani Venetsia

KUVA: Filmitähtien ja moguleiden suosima viiden tähden Hotel Cipriani, yksi parhaista hotelleista Venetsiassa.

Näistä Cannaregio ja Castello ovat kuitenkin hieman syrjemmässä suhteessa keskeisiin nähtävyyksiin…

…ja joudutkin matkustamaan Vaporettolla (paikallinen vesibussi) huomattavat määrät lomastasi näistä kaupunginosista.

Kullakin alueella Venetsiassa ja sen lähialueilla on oma luonteenpiirteensä. Paikat ovat myös erilailla suosittuja riippuen ajankohdasta.

Esimerkiksi Venetsian elokuvajuhlien aikaan Venetsia – Lido on yksi kalleimmista alueista asua paikkakunnalla.

Tämä johtuu siitä, että juhlallisuuksien keskustapahtumat ovat Lidolla — ja toisaalta elokuvatähtien kerma asuu tuolloin alueen 5-tähden hotelleissa (varsinkin The Excelsiorissa).

Halvin tapa asua lähellä Venetsiaa on useimmiten Mestressä, joka on mantereen puolella Venetoa. Jos otat hotellin läheltä Mestren juna-asemaa (lähimmät ovat asemaa vastapäätä), olet Venetsian keskustassa minuuteissa.

Parhaimmat hotellit puolestaan löytyvät enimmäkseen Grande Canalen, Venetsian pääväylän, ympäriltä.

Usein nämä Grande Canale hotellit ovat entisten Dogejen, ruhtinaiden, ja rikkaiden kauppiaiden aikanaan rakennuttamia palatseja, joissa voit Venetsiassa yöpyä kuin muinaiset kaukomailta tulleet suurlähettiläät.

Venetsian paras hotelli

Jos tulet Venetsiaan esimerkiksi viettämään kuherruskuukautta, tai muuten vain kokemaan ainutlaatuisen kaupunkiloman, Venetsian viiden tähden hotelleista löytyy sinulle mahtavia vaihtoehtoja.

Venetsiasta löytyy kaikkiaan 14 erilaista viiden tähden hotellia.

Kaikilla niillä on omat hyvät puolensa, oma ainutlaatuisensa historiansa, ja vakioasiakkaansa, jotka vannovat hotellin nimeen.

Lukemalla netistä asiakaspalauttetta kustakin näistä hotelleista, ja omien kokemuksieni pohjalta, mielestäni neljä hotellia nousee “parhaista parhaiden” joukkooon:

  • Ca’ Sagredo Hotel (1300-luvulta olevassa rakennuksessa ylikatsoen Grande Canalen)
  • Bauer Il Palazzo (upeassa 1700-lukulaisessa palatsissa)
  • Luna Hotel Baglioni (Pyhän Markuksen torin vieressä)
  • Hotel Danieli (Pyhän Markuksen torin vieressä)

Oma suosikkini näistä on, hinta/laatu näkökulmasta, Hotel Danieli, jonka sijainti on erinomainen, aivan Pyhän Markuksen torin vieressä.

Danieli koostuu itse asiassa kolmesta rakennuksesta, jotka ovat peräisin 1300-luvulta, 1800-luvulta, sekä 2000-luvulta. Näitä rakennuksia yhdistää toiseensa, Venetsialaiseen tyyliin, katetut sillat.

Hotellin huoneissa pääset elämään aitoa Venetsialaista luksuselämää, sillä huoneiden kalustuksena on aitoja Venetsialaisia antiikkeja, aina Muranolaisia kristallikruunuja myöten.

Vaihtoehtoisesti, halvimmalla (useimmiten) pääset viiden tähden Venetsialaiseen elämäntyyliin kiinni yöpymällä Hilton Molino Stucky Venice hotellissa.

Hotelli sijaitsee Giudeccan saarella, ja pääset sieltä ilmaisella vesibussikuljetulla (tarjolla vain hotellin asiakkaille) Pyhän Markuksen torille.

Halpa Hotelli Venetsia

Jos tarkoituksenasi on löytää halpa hotelli Venetsia alueelta, se tarkoittaa yleensä että joudut ottamaan hotellin suuremmalla etäisyydellä San Marcon sestieriin.

Yhteensä Venetsiasta löytyy noin 460 hotellin valikoima, joista pääpaino on kalliimmissa 3-4 tähden majoituspaikoissa.

Halpoja hotelleja alkaa löytyä jo kahden tähden hotelliluokituksesta. Näissä tähtiluokituksessa ole tarkkana että varaat paikan, jossa huoneessa on oma suihku/WC, jos et halua jaettuja tiloja.

Suosittuja halpoja hotelleja Venetsiassa ovat esimerkiksi…

  • Hotel Universo & Nord (Cannaregion sestierissä),
  • Hotel Malibran (Cannaregio), sekä
  • Hotel Astoria (San Marco).

Jos olet valmis matkustamaan hieman lomasi aikana kohti Venetsian keskustaa, saat lisää hyviä, halpoja hotellivaihtoehtoja. VarsinkinLidon alueelta ja Mestrestä löytyy näitä halpoja hotelleja runsaasti.
Oma suosikkini on elokuvajuhlistaan tunnettu Lido, josta on helppoa päästä aivan Pyhän Markuksen torille ja muille keskeisillä nähtävyyksille ja shoppausalueille Venetsiassa…lyhyen Vaporetto matkan kautta.

Mestre puolestaan sijaitsee mantereen puolella Veneton maakuntaa. Sen “Mestre” juna-asemalta lähtee 15 minuutin välein junia kohti Venetsiaa.

Venetsian puolella päädyt Venetsian “Santa Lucia” juna-asemalle, Grande Canalen alkuun. Asemalta on vaivatonta jatkaa matkaa edelleen eri puolille laguunia vesibussilla tai kävellen.

Venetsia karnevaalit hotelli

Venetsian karnevaalit hotelli valinta on yksi tärkeimmistä tekijöistä, jonka avulla saat kaiken mahdollisen irti tästä salaperäisestä ja hauskasta vuotuisesta festivaalista.

Noin 40 000 ihmisen odotetaan tulevan vuosittain tulevan Venetsiaan vain karnivaalien takia.

Siten, koska hotelleja on vain noin 460, sinun kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellähotellivarauksesi suhteen, että saat haluamasilaisen levähtämispaikan juhlinnan ajaksi.

Vuonna 2013 Venetsian karnevaaleja vietetään 1.2. – 12.2.2013.

Suurin osa karnevaalin virallisista tapahtumista, mukaanlukien karnevaalit päättävä ilotulitus, tapahtuu Piazza San Marcon, Pyhän Markuksen torin, alueella ja lähistöllä.

Paras paikko karnevaali-hotellille löytyy siten mahdollisimman läheltä tätä toria, San Marcon kaupunginosan alueelta.

Juhlallisuuksia tapahtuu kuitenkin ympäri kaupunkia, kaikkien sestierienalueella, ja saatat löytää paremman hotellin sijainnin suhteessa näihin tapahtumiin muualta kuin San Marcosta.

Parhaat Venetsian hotellit pitävät omia maski-karnevaalijuhliaan juhlallisuuksien ajan, ja asiakkaana oleminen tällaisessa hotellissa saattaa olla ainoa tapa päästä mukaan juhlintaan.

Tyypillinen hinta tällaiseen hotellin yksityiseen juhlaan osallistumisesta, mukaanlukien karnevaaliasu (jonka valinnassa hotelli avustaa) on noin 500 EUR.


Muista aina varata paikkasi yksityisiin karnevaalijuhliin, myös muiden kuin hotellien järjestämiin, hyvissä ajoin, sillä nämä paikat menevät kuin kuumille kiville useimpina vuosina.