Itävalta laskettelu alueena tarjoaa upeita ikijäätikkö hiihtokeskuksia sekä après-ski tarjonnan, joka on yksi Euroopan parhaista.
Itävallasta löytyy kaikkiaan kahdeksan ikijäätikkö laskettelu-aluetta, jotka varmistavat että maan hiihtokausi on erittäin pitkä, jatkuen aina pitkälle kevääseen saakka.
Maan turismin edistämiskeskuksen nettipalvelu, osoitteessa www.austria.info, tarjoaa lumitilanne raportit sekä live webbikamerat, joilla voit tutustua juuri sillä hetkellä olevaan lumitilanteeseen suosituimpien hiihtokeskusten alueella maassa.
Palvelu toimii seitsemänä päivänä viikossa, aina joulukuun puolestavälistä myöhäiseen huhtikuuhun.
Itävallan laskettelu ja laskettelurinne järjestelmä on rakennettu lomakylien ympärille, jotka ovat toimineet asutuksina usein jo keskiajalta saakka.
Vaikka sitä ei alkuun huomaisikaan, usein lomakylissä on myös erittäin aktiivinen maatalouskulttuuri, joka myös näkyy siinä, että usein tarjolla on paikallisista raaka-aineista tehtyä ruokaa.
Tässä suhteessa laskettelu-lomakylissä tarjottava Itävaltalainen ruoka on läpikäynyt evoluution viime vuosina, jossa historialliset ja alueelliset ruokalajit ovat yhdistyneet orgaaniseen maataloustuotantoon.
Useimmissa lomakylissä majoitusta on tarjolla aina “vuode ja aamiainen” tyyppiset B&B majataloista tyypillisiin Itävaltalaisiin “Pension” ja toisaalta deluxe hotelleihin.
Useimmista Itävallan hiihtokeskuksista löytyy aktiviteetteja sekä laskettelijoille että muillekin lomailijoille.
Alueilla kuten Sölden, Arlberg, Kitzbuehel, Innsbruck & Stubai jäätikkö & Montafon hiihtoalue ei tarjolla ole ainoastaan hienoja ulkoilma aktiviteetteja, vaan myös hienoja ruokailuelämyksiä.
Itävallan laskettelukeskukset ovat maailmantunnettuja myös laskettelun opetuksen tasostaan, niille, jotka haluavat oppia laskettelemaan paikan päällä.
Tarjolla on aloitustason kurssien lisäksi myös keskitason opetusta, jos haluat parantaa laskettelutekniikkaasi, ja myös eksperteille suunnattuja kursseja, jos haluat suunnistaa lasketturinteiden ulkopuolisille tuoreen lumen alueille oppaan kanssa.
Arlberg
www.ski-arlberg.com
Arlberg, joka tunnetaan myös Euroopan kuninkaallisten suosimana hiihtoalueena, on modernin laskettelukulttuurin syntypaikka hiihtokeskustensa Lech- Zuers, St. Anton ja St. Christoph ansiosta.
Hiihtoalue on sijainniltaan 1 303 – 2 811 metriä yli merenpinnan, ja tarjolla on kaikkiaan 85 hiihtohissiä, 101 km laskettelurinteitä, 78 km syvää lunta ja ikijäätikköhiihtoa.
Arlberg Itävalta laskettelu-alue tarjoaakin talvilomaa varten Itävallan alpit, vaihtelevuutta, historiallista romantiikkaa, ja maailmanluokan palveluja.
Alue tarjoaa apres-ski baareja, luistelu-alueita, hevosvetoisia vaunuja, ja mahdollisuuden curlingiin, sisätennikseen, ja vaikkapa squashin peluuseen.
Lähimmät lentokentät alueeseen nähden ovat Innsbruck (39 km), Zurich (78 km), ja Munchen (81 km).
Zurichin lentokentän (www.zurich-airport.com) ja Arlbergin lomakylän välillä toimii säännöllinen bussiyhteys perjantaisin, lauantaisin, ja sunnuntaisin.
Kitzbühel
www.kitzbuehel.com
Kitzbuhel on idyllinen tirolilainen kylä ja maailmankuulu “Hahnenkamm” hiihtokilpailustaan.
Lomakylällä on maailmanmaine joka on auttanut määrittelemään talviurheilun ja koko lasketteluloma teollisuuden käsitettä.
Tarjolla on kaiken kaikkiaan 160 kilometrin edestä manikyroituja laskettelurinteitä, huvipuisto, puuterilumi rinteitä, ja vuoria jotka soveltuvat hiihtovaellukseen.
Viihtyvyyden alueella takaavat hyvätasoiset hotellit, kulinaariset nautinnot, sekä maineikas après-ski iltaelämä.
Hiihtokeskuksen 160 kilometrin pituisia rinteitä varten on tarjolla kaikkiaan 60 korkean teknologian hiihtohissiä.
Innsbruck & Stubai ikijäätikkö
www.innsbruck.info
www.stubaier-gletscher.com
Innsbruck on saavuttanut maineen talviurheilun pääkaupunkina, mutta paikka tarjoaa itse asiassa kaksois-profiilin, sekä huippu hiihtokeskuksena että sofistikoituneena kaupunkikeskuksena.
Innsbruck Itävalta laskettelu-alue sijaitsee ihanteellisesti Alppien juurella, tarjoten talvilomailjoille vaihtoehtoja laskettelun, murtomaahiihdon, ja lumilautailun suhteen kuuden alueen voimin.
Stubai ikijäätikkö tarjoaa puolestaan yli 50 kilometriä laskettelurinteitä, ja murtomaahiihdon ystävät voivat nauttia 4,5 km pituisesta alppimaisesta hiihtoradasta.
Stubai jäätikön laskettelurinteissä on kaikkiaan 21 hiihtohissiä, joista 4 on kopillisia vaijerihissejä, 6 tuolihissiä, ja 9 vetohissejä, ja tarjolla on myös harjoitteluhissejä ja kaksi “taikamattoa” nousua varten.
Jäätikön rinteet sijaitsevat kukin 1 750 – 3 200 m yli merenpinnan.
Montafon
www.montafon.at
Montafonin laakso on noin 15,6 km pitkä ja pitää sisällään 11 lomakylää jotka sijaitsevat kukin 600 – 1 450 m korkeuksien tasolla, niitä ympäröivien vuorenhuippujen noustessa parhaimmillaan aina 3 312 metrin korkeuteen.
Tarjolla olevien paikallisten Itävalta laskettelu lomakylien profiili vaihtelee aina rentoon, urheilulliseen ilmapiiriin joissa tarjolla on vapaa-ajan aktiviteetteja ja ohjelmia, ja toisaalta uneliaisiin Alppi kyliin, jotka ovat kuin tehtyjä rentoutumista varten.
Lomakylistä suosituimmat, Schruns, Gaschurn ja Gargellen, Vorarlbergin provinssissa, ovat helpoiten saavutettavissa Zürichin kautta.
Kaikkiaan laaksossa on tarjolla 66 vuoristojunaa ja hiihtohissiä, noin 76 km merkittyjä ja hoidettuja laskettelurinteitä, 38 km maastohiihto latuja, 74 km talvivaellus polkuja, sekä yhteensä 10 hiihtokoulua, ja mahdollisuus suksivaellukseen Silvretta jäätiköiden alueella.