Jyväskylän kaupunginkirjasto on myös Keski-Suomen maakuntakirjasto, ja toimii Vapaudenkadulla olevassa, vuonna 1980 valmistuneessa rakennuksessa.
Kaupunginkirjasto on yksi Jyväskylän kulttuuritoiminnan keskuksista, ja sen kirjakokoelmia on koottu aina vuodesta 1859 saakka.
Kirjasto koostuu useammasta osiosta, joihin kuuluvat:
- Aikuistenosasto
- Lasten- ja nuortenosasto
- Musiikkiosasto
KUVA: Näkymä kaupunginkirjaston julkisivuun Cygnaeuksenkadulta,Jyväskylässä.
Palveluina kirjasto tarjoaa kirjakokoelman, tietopalvelun, lehtilukusalin, ja maakuntakirjaston palvelut, joiden lisäksi tiloissa (ala-aula, 2. kerroksen ja lastenosaston näyttelytilat) on usein erilaisia taide- ja kulttuurinäyttelyitä.
Kirjaston lukusali sijaitsee kolmannessa kerroksesta, josta löytyvät aikakauslehdet kuin myös erilaiset erikoisjulkaisut.
Pääkirjaston tiloissa on varattuna asiakaskäyttöön kaikkiaan 7 tietokonepäätettä, joista 5 kpl sijaitsee 3. kerroksen lukusalissa, ja näiden lisäksi lainattavissa on 2 kpl kannettavia tietokoneita kahden tunnin laina-ajaksi.
Kaupunginkirjasto vuokraa myös tiloja ulkopuolisille tahoille, ja tarjolla oleviin saleihin ja huoneisiin kuuluvat Minnansali (1. kerros, 200 istumapaikkaa), pieni luentosali (1. kerros, 70 istumapaikkaa), sekä pienemmät, 1. ja 3. kerroksessa olevat kerhohuoneet.