Käsityöläismuseo Turku

Käsityöläismuseo Turku on Luostarinmäen kaupunginosassa sijaitseva 18-korttelin kokoinen, suomalaisten käsityöläisten elämää ja asumuksia 1800- ja 1900-luvuilta esittelevä museoalue.

Luostarinmäen käsityöläismuseon 18 korttelia sisältävät kaikkiaan yli 30 hyvinsäilynyttä puutaloa 1800- ja 1900-luvuilta.

Ulkoilma-museoalueen tarkoituksena on esitellä perinteisiä kaupunkikäsityöläisten verstaita, asumuksia, rakennusperinteitä, puun käyttöä, kuin myös suomalaisten käsityöläisten arkielämää.

Käsityöläismuseo Turku

KUVA: Käsityöläismuseon sisäänkäynnin aluetta, kuvattuna Vartiovuorenkadulta.

Alueen kohokohtiin kuuluvat esimerkiksi merimiehen ja kirvesmiehen talo, kellosepän verstas, sekä tupakantekijän talo.

Museosta, joka on ollut avoinna vuodesta 1940, löytyy myös alueen oma posti sekä pieni kauppa, joka myy vanhan ajan makeisia ja perinteisiä suomalaisia käsityötuotteita.

Alue selvisi vuoden 1827 Turun palosta sijaintinsa, Vartiovuoren kalliomaaston ympäröidessä taloja, ansiosta. Turun palo oli Suomen ja Pohjoismaiden historian suurin kaupunkipalo, joka tuhosi kolme neljäsosaa tuolloin maan suurimmasta kaupungista.

Luostarinmäen käsityöläismuseo
Vartiovuorenkatu 2
20700 Turku
www.turunmuseokeskus.fi

Jälleenrakentamisen pohjaksi tehdyssä C. L. Engelin asemakaavassa museoalue oli määrätty purettavaksi, mutta jo tuolloin syntyi ajatus alueen säilyttämiseksi ulkoilmamuseona.


Vuosittain museo toimii maan käsityö-osaamisen keskuksena elokuisen Käsityötaidon viikon aikana, joita on järjestetty vuodesta 1943 asti.