Lahden konserttitalo on toinen kaupungin merkittävistä musiikkitaloista Sibeliustalon ohella.
Konserttitalo valmistui vuonna 1954, ja tarjoaa kaikkiaan 3 000 m2 musiikkikäyttöön tarkoitettua tilaa, koostuen 40 opetusluokasta ja 580 kuulijaa vetävästä Felix Krohn -konserttisalista.
Konserttitalo on lajissaan Suomen toiseksi vanhin (vanhin, vuodelta 1952, löytyy Turusta), ja sen suunnitelleiden arkkitehtien Heikki ja Kaija Sirenin rakennus on ollut historiansa aikana monitoimitalona, jonka entisiin käyttäjiin ovat kuuluneet mm. Viipurin musiikkiopisto, tavaratalo, hotelli, ravintola, ja elokuvateatteri Ritz.
KUVA: Näkymä konserttitalolle Jalkarannantieltä, aivan Lahden linja-autoasemanedustalta.
Konserttitalo Lahti
Sibeliuksenkatu 8
15110 Lahti
Tilojen pääasiallinen käyttäjä on Lahden Konservatorio (www.concis.fi), yksi maamme johtavista musiikkioppilaitoksista, joka kattaa musiikin opetuksen vauvaikäisestä musiikkileikkikoululaisesta aina ammattiin saakka.
Konserttitalon Felix Krohn -salia käyttää ajoittain myös Sinfonia Lahti (Lahden Kaupunginorkesteri), joka konsertoi tiloissa pääasiallisesti aina Sibeliustalon valmistumiseen maaliskuussa 2000 asti.