Jos yövyt Lido Venetsia alueella, joka on kokonaisuudessaan 11 km pitkä saari/matalikko, olet vain lyhyen lauttamatkan päässä Pyhän Markuksen torista ja muista alueen parhaista nähtävyyksistä.
Alue on ollut yksi Euroopan suosituimpia rantalomakohteita jo 1700-luvulta saakka, ja Lidoa kutsutaankin usein “kultaiseksi saareksi”.
Lidoa vuosisatojen varrella ihailleisiin persoonallisuuksiin ovat kuuluneet muun muassa
- Goethe,
- Byron,
- George Sand, ja
- De Musse, joten olet hyvässä seurassa.
Historiallisesti Lido sai kuuluisuutta toimiessaan lähtöpaikkana kymmennilletuhansille ristiretkiläisille vuonna 1202…neljännen ristiretken alkaessa Venetsialaisten laivojen kuljettamana.
Lido koostuu itse asiassa kolmesta alueesta, ja kalleimmat & parhaimmat hotellit, kuten elokuvatähtien suosima The Excelsior, ovat pohjoisosassa.
Pohjoisosa toimii etenkin vuotuisten Venetsian filmijuhlien keskuksena. Löydät pohjoisosasta myös kuuluisan Venetsian kasinon sekä valtavankokoisen julkisen rannan.
KUVA: “Lido” vaporetto vesibussi terminaali, josta pääset 19 minuutissa Pyhän Markuksen torin pysäkille (linjaa 1 käyttäen).
Noin puolet Adrianmeren puoleisesta Lidosta on hiekkarannikkoa.
Suuri osa näistä hyvin uintikäyttöön soveltuvista ranta-alueista on kuitenkin varattuja Lidon hotellivieraiden käyttöön, yksityisrantoina.
Julkiset rannat löytyvät kohti sekä matalikon pohjoista että eteläistä päätyä. Voit kulkea Lidon päädystä päätyyn julkisilla busseilla, joita kulkee tiheään keskusväylää pitkin.
Lidosta löytyy myös joukko edullisia hotelleja, kohti asutuinta aluetta, Lidon keskusosaa.
Keskusosa, Malamocco kelpasi aikanaan myös lyhyen aikaa Venetsian hallitsijoiden, Dogejen, asuinpaikaksi.
Täällä yöpymällä olet suhteellisen lähellä Venetsian historiallista keskustaa (lyhyen Vaporetto matkan päässä), mutta toisaalta myös rauhallisemmalla alueella, lähellä upeita rantoja.
Kaikkein eteläisimmällä osalta Lidoa, Alberonissa, pääset pelaamaan golfia,Circolo del Golf Venezia kentällä (www.circologolfvenezia.it).
Legendan mukaan kentän rakennuttamisen alullepanijana oli Henry Ford, joka saapui lomailemaan vuonna 1928 Excelsior hotelliin golf-mailojensa kanssa…
…vain saadakseen tuolloin tietää ettei alueella ollut golf-kenttiä. Hän valitti asiasta ystävälleen kreivi Giuseppe Volpi di Misuratalle, jonka ansiosta kenttä sai päivänvalon.
Aikaansaava Kreivi Volpi kehitti Lidon alueelle myös…
- kansainvälisen musiikkifestivaalin (1930),
- filmifestivaalin (1932), sekä
- teatterifestivaalin (1934).
Lido Venetsia hotellit
Valittavanasi Lidossa on kaikkiaan 44 hotellia, joista viiden tähden hotelleja on vain yksi, häämatkalaisten suosima Hotel Excelsior.
Mikäli tarkoituksenasi on osallistua Venetsian filmifestivaalien juhlintaan, sinun kannattaa ottaa hotelli läheltä “Palazzo del Cinema” rakennusta.
Palazzo del Cinema on filmifestivaalien pitopaikka, jonka ympäristössä pääset bongaamaan kaikki paikalle tulevatHollywood-tähdet.
Useat tärkeimmistä filmitähdistä (kuten Tom Cruise) yöpyvät vuosittain Excelsior hotellissa festivaaliviikkojen ajan, kivenheiton päässä Palazzo del Cinemasta.
Monet tähdistä yöpyvät kuitenkin myös keskustahotelleissa, mukaanlukien George Clooney, jonka vakiohotelli on Cipriani.
Excelsiorin terassi toimi itse asiassa ensimmäisen festivaalin pitopaikkanavuonna 1932…joka on hyvä keskustelunaloitus aihe, jos pääset juttelemaan elokuvatähtien kanssa Excelsiorin baarissa.
Baari on näkemisen arvoinen sinällään. Paikan historiasta kertoo jotain se, että voit nähdä siellä signeeratut valokuvat legendaarisilta elokuvatähdiltä kuten
- Joan Crawford,
- Errol Flynn, sekä
- Kirk Douglas.
Lidosta pääsee nopeasti myös Venetsian historialliseen keskustaan, San Marcon sestieriin.
Pohjoisen Lidon kolmen keskeisen Vaporetto vesibussiaseman läheisyydestä löytyy joukko hyviä hotelleja. Interaktiivinen kartta, josta voit suunnistaa kohti lähintä vaporetto asemaa löyty www.ACTV.it/en nettisivuilta.
Lidon hotelleista esimerkiksi…
- Hotel Riviera (Gran Viale 5, 30126 Venice-Lido, kolme tähteä),
- Hotel Panorama (P.Le Santa Maria Elisabetta 1, 30126
- Venice-Lido, neljä tähteä), sekä
- Hotel Belvedere (P.le S.M. Elisabetta 4, 30126 Venice-Lido, kolme tähteä),
ovat kaikki aivan Lidon parhaan vaporetto pysäkin vieressä.
Venetsian elokuvajuhlat
Lido tunnetaan nykyisin kenties parhaiten Venetsian elokuvajuhlat tapahtumasta, jonka keskuksena alueen pohjoinen osa toimii.
Venetsian kansainväliset elokuvajuhlat, italiaksi “Mostra Internazionale d’Arte Cinematografica della Biennale di Venezia”, järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1932 (mikä tekee tapahtumasta vanhimman filmifestivaalin maailmassa).
Voit osallistua filmifestivaaliin vuosittain, tapahtumassa, joka järjestetään joko myöhäisen elokuun tai varhaisen syyskuun aikana Lidossa (esimerkiksi vuonna 2012 tapahtuma järjestettiin 29.8. – 8.9.2012).
Festivaalin pääpalkinto on Leone d’Oro (Kultainen leijona), joka myönnetään filmifestivaalin kilpailuosion parhaalle elokuvalle.
Festivaalin aikana voit käydä katsomassa filminäytöksiä, joita järjestetään etenkin Palazzo del Cinema rakennuksessa, mutta myös muissa tapahtumapaikoilla lähimaastossa.
Palazzo del Cinemasta löytyy kaikkiaan neljä kerrosta, ja sen näytössaleista suurimpaan mahtuu kaikkiaan 1 017 elokuvanystävää.
Voit tutustua tarjolla oleviin saleihin jo ennen näytösten alkua Palazzo del Cineman (www.veniceconvention.com/en/palazzo-del-cinema-venezia-meeting-congressi-convention.html) esittelysivuilta.
Palazzo del Cinemasta pääsee maanalaista tunnelia pitkin Palazzo del Casinò rakennukseen, toinen keskeisistä festivaalin näytöspaikoista.
Lido Venetsia kartta
Koska keskeinen elämä Lidossa on keskittynyt pienelle alueelle 700 m pituisen Granviale Santa Maria Elisabetta kadun (joka alkaa “Lido” vesibussi asemalta) ympärille, et todennäköisesti tarvitse erillistä karttaa Lidosta pärjätäksesi alueella.
Hyödyllisempi kartta mukaanotettavaksi on Venetsian vaporetto vesibussikartta, josta näet millä linjoilla pääset eri puolille Venetsiaa Lidosta.
ACTV, Venetsian vesibusseja operoiva organisaatio, tarjoaa PDF muodossa kartan kaikista alueen vaporette reiteistä.
Voit printata tämän kartan mukaasi tämän linkin kautta: www.actv.it/pdf/navigazione/Mappa_linee_2nov.pdf (Venetsian Vaporetto reittikartta),