Matkatoimisto Pottonen on Enosta käsin lähinna bussimatkoja sekä Thaimaan matkoja järjestävä matkatoimisto.
Matkatoimisto keskittyy pääasiassa omaan matkatuotantoonsa, ja yrityksen muita toimialoja ovat myös bussi liikennöinti sekä tilausajot.
Matka-Pottosen asiakaskunta koostuu vuosittain noin 4500-5000 ulkomaille kuljetettavasta asiakkaasta, ja lähtöjä on noin joka kolmas päivä.
Matkatoimiston asiakaskunnasta suurin osa tulee Pohjois-Karjalan ja ympäröivien asutuskeskusten alueilta, aina Joensuusta, Lieksasta, Kontiolahdesta sekä Outokummusta Varkauteen saakka.
Matka-Pottonen
Rantalantie 5 81200 ENO
Suomen rajojen ulkopuolelle suuntautuvista matkoista suuri osa on Viroon, sekä Tallinnaan että maan kuuluisiin kylpylöihin, Pietariin sekä Tukholmaan. Myös Lapin matkat kuuluvat heidän matkatuotantoonsa.
Talvisin matkatoimisto järjestää matkoja Thaimaahan, jotka järjestetään kolmansien osapuolten, toisten matkatoimistojen tuottamien matkapakettien avulla.