Mo i Rana nähtävyydet top 5 kohokohtia, jotka kuuluvat myös Norjan nähtävyydet parhaimmistoon, ovat vuonopromenadi, Rana-museo ja tiedekeskus Vitensenter Nordland, Tjuvtrappa-näköalapaikka, Grønligrotta, sekä Polarsirkelsenteret.
Kohteista Mo i Ranan vuonopromenadi on kuvankaunis kävelyreitti tämän Nordlandin läänin toiseksi suurimman kaupungin keskustan ranta-alueen myötäisesti, tarjoten varrellaan nähtävyyksiä kuten Havmannen-patsaan (suomeksi “Meren mies”), Moholmenin vanhankaupungin, ja Moskjaranin pienvenesataman.
Promenadin suosituin yksittäinen vierailukohde on Antony Gormleyn vuonna 1995 tekemä, sataman edustalle mereen sijoitettu 11-metriä korkea graniittikivinen Havmannen-patsas, joka kuuluu läänin puitteissa olevaan 32 taideteoksen Artscape Nordland (skulpturlandskap.no) kokonaisuuteen.
Havmannen-patsas (vuonopromenadi).
Moholmen on rantapromenadin nähtävyytenä Mo i Ranan vanhakaupunki hieman modernin keskustan ulkopuolella, ollen aikamatka paikkakunnan synnyinsijoille, elävään museoon aina 1600-luvulta saakka olevien idyllisten talojen ja kauniiden katujen varsille.
Moholmen-vanhakaupunki.
Moholmenin 20 entisöityä ja edelleen asuinkäytössä olevaa puurakennusta muodostavat yhdessä vuonna 1724 rakennetun Mo-kirkon ja sen pappilarakennusten sekä Meyergården-hotellin (1890 – scandichotels.se/meyergarden) kanssa ainoat jäljellä olevat jäänteet alkuperäisistä Mo i Ranan asutuksista.
Mikäli kävelet vuonopromenadia auringonlaskun aikoihin, elämykseen kuuluu upea valonäytös, kun päivän viimeiset valonsäteet hehkuttavat Ranfjordin vuonoa väriloistoon vesielementtejä vasten.
Rana-museo ja tiedekeskus Vitensenter Nordland ovat kaksi samassa, keskustan lähellä olevassa MOment-rakennuksessa toimivaa nähtävyyttä (yhteisellä lipunmyyntipisteellä), joissa pääsee tutustumaan Mo i Ranan historiaan, luontoon, ja kulttuuriin, sekä interaktiivisten näyttelyiden kautta oppimaan lisää tieteen ihmeistä.
Rana-museo (helgelandmuseum.no/rana-museum/) on monipuolinen kokemus, esitellen näyttelyillä alueen luontoa, saamelaisperinteitä, sekä historiaa vuodesta 1940 eteenpäin.
“Helgelandin eläimet” näyttely (Rana-museo).
Mo i Rana nähtävyydet kohteena suositun museon erityisteemoina olevien lähihistorian ja teollisen kulttuurin näyttelyt sisältävät kaikkea aina suurista teollisista koneista kuunteluasemiin ja filmeihin sotienjälkeiseltä periodilta saakka.
Näyttely, joka kertoo hyvinvointiyhteiskunnan ja modernin kodin kehityksestä Mo i Ranassa vuoden 1945 jälkeen (Rana-museo).
Koska alueen nopea teollinen kehitys vaikutti myös Mo i Ranan asukkaiden pukeutumismuotiin ja koteihin, museon näyttelyihin kuuluu mielenkiintoisia sisustuksia ja vaatteita 1960- ja 1970-luvuilta.
Vanha Mo i Rana -pienoismalli (Rana-museo).
Eri osioista esiin nousee lisäksi “Miehitetty Rana” näyttely, esitellen toisen maailmansodan vuosia valokuvien, filmien, ja esineistön avulla.
Vitensenter Nordland (vitensenternordland.no/en/), yksi Norjan 13 alueellisesta tiedekeskuksesta, on puolestaan kokeilu- ja oppimiskeskus teknologialle, luonnontieteille, ja matematiikalle näyttelyiden kautta, joissa vierailijat pääsevät kokeilemaan ja kokemaan interaktiivisesti erilaisia tieteen ominaisuuksia.
Mo i Ranan kaupunkia ympäröivät sekä vuoret että vuonot, tarjoten useita hienoja näköalapaikkoja alas kaupunkiin ja alueen luontoon, suosituimpana paikkana Tjuvtrappa (suomeksi “Varkaan portaikko“).
Tjuvtrappa-näköalapaikka.
Tjuvtrappa sai erikoisen nimensä (tarinan mukaan) siksi, että paikallinen nainen varasti aikoinaan lehmän Loftfjellgårdenista ja veti sen mukanaan aina ylös näköalapaikan kohtaan saakka.
Reitti ylös Tjuvtrappanille, joka nimestään huolimatta ei sisällä portaita, on paikallisen turistitoimiston (visithelgeland.com/tourist-information/) mukaan kohtalaisen helppokulkuinen, ja heiltä (osoitteessa Ole Tobias Olsens gate 1) voi myös kysyä karttaa ja ohjeita kohteeseen. Käynnin voi tehdä myös oppaan kanssa ja retkiä järjestää mm. ExploRana AS (explorana.no).
Appelsinhaugen on toinen alueen suosituista ja helppopääsyisistä Mo i Rana nähtävyydet näköalapaikoista. Reitti sille lähtee Mo i Ranan keskustasta (Fageråsen) ja kävelymatka perille kestää vain 15 minuuttia suuntaansa, joka on tehnyt kohteesta suositun perheiden keskuudessa.
Fageråsbakkene-hyppyrimäet.
Erikoisin näköalapaikka ovat Mo i Ranan vuonna 2021 valmistuneet Fageråsbakkene-hyppyrimäet (fagerasbakkene.no). Viiden eri hyppyrimäen huipuille pääsee vuoden ympäri käteviä puuportaita pitkin, joita paikalliset käyttävät kuntoiluun, mutta turistit käydäkseen ylhäältä katsomassa maisemia uniikissa ympäristössä.
Grønligrotta (gronligrotta.no) on Mo i Rana nähtävyydet listalla upea luonnonnähtävyys noin 20 km päässä keskustasta, sisältäen turisteille helppokulkuiseksi (portailla, kaiteilla, puupäällystetyillä kävelyväylillä) tehdyn ja valaistun, Pohjoismaiden vierailluimman kalkkikiviluolan.
Grønligrotta.
Luolastosta on vuodesta 1914 alkaen kartoitettu noin 4 km pituinen osuus, mutta vierailut sinne, jotka tapahtuvat aina oppaan johdolla, menevät vain 400 metrin verran vuoren sisään (kestäen kiertokäyntinä noin 45-60 minuuttia).
Grønligrottan sisäänkäynti.
Kohokohtiin kiertokäynnin aikana kuuluvat muun muassa maanalainen joki vesiputouksineen ja koskineen, mahdollisesti vedessä virtaavia kaloja, tippukiviä, jääkauden muodostamia kuoppia (paikallisten lempinimellä “jättiläisten padat“), sekä monia muita kauniita muodostumia, joita luonto on muovannut satojen tuhansien vuosien yli.
Paikka on avoinna käynneille vain kesäkuun lopusta elokuun puoliväliin, ja esimerkiksi huippusesonkina heinäkuussa opastettuja kiertoja järjestetään kahdeksan kertaa päivässä. Lippuja opastettuihin luolakiertoihin saa Grønligrottan sisäänkäynnin yhteydessä sijaitsevan Grønlian vastaanotosta, eikä niitä tarvitse varata etukäteen. Lämpötila sisällä luolastossa on 4 ja 8 °C välillä.
Vuodesta 1990 avoinna ollut Polarsirkelsenteret (polarsirkelsenteret.no), eli Napapiirikeskus, kuuluu monen Mo i Ranan kävijän ohjelmaan, etenkin, kun norjalaisten käyttämä lempinimi paikkakunnasta on “polarsirkelbyen”, suomeksi “napapiirin kaupunki”. Kotimaassa vastaava vierailukohde napapiirikokemuksille on Rovaniemi.
Polarsirkelsenteret.
Toukokuusta lokakuuhun avoinna oleva napapiirikeskus, joka on päiväretkikohde E6 moottoritietä noin 80 km päähän Mo i Ranan keskustasta, sisältää napapiirin rajaa merkitsevän monumentin lisäksi suurikokoisen matkamuistomyymälän, bistro-ravintolan, elokuvateatterin (alueesta kertovalla “Welcome to the Arctic” filmillä), sekä WC-tilat – yhteensä 1 300 m2 kokoisen rakennuksen puitteissa.
Norjan napapiirin rajaa merkitsevä monumentti (Polarsirkelsenteret).
Matkamuistojen ostamisen ja napapiiri-monumentilla selfien ottamisen ohella lisämuistoja paikasta saa lähettämällä keskuksen postikonttorilta postikortin, joka leimataan uniikilla ‘POLARSIRKELEN 66°33’N NORWAY’ leimalla, sekä hankkimalla myymälästä kotiseinällä hyvällä näyttävän, omalla nimelläsi varustetun sertifikaatin napapiirirajan virallisesta ylittämisestä.
Oman lisänsä kokemukseen tuo paikan Arctic Bistro -ravintola, jossa ruokalistan painotuksena ovat poronliharuoat, kuten poroburgerit, poropasta, ja saamelaisruokakulttuurin sovas-ateriat poronlihasta.