Nassaun parhaat nähtävyydet

Katsaus Bahaman pääkaupungin Nassaun ja sen saaren parhaisiin nähtävyyksiin, mukaanlukien Atlantis Resort, Bahaman kansallistaidegalleria, sekä Stuart’s Cove.

Pääset tutustumaan Bahamasaarten kulttuuriin, historiaan, ja seikkailuja täynnä olevaan luontoon erilaisilla kohdekäynneillä, opastetuilla kierroksilla, sekä aktiviteeteilla, joita järjestetään Nassaussa ja Paradise-saarella sekä niiden lähivesillä.

Nassau Bahamasaaret.

Alunperin brittiläisten ja Yhdysvaltain vapaussodan seurauksia paenneiden amerikkalaisten asuttama Nassau edustaa nykyään mielenkiintoista erilaisten kulttuurien yhdistelmää.

Vapaussotaa paenneet amerikkalaiset plantaasiviljelijät toivat mukanaan orjiaan, joka loi kaupungin elämään samalla mukaan afrikkalaisten perinteiden kulttuuria, jota voi edelleen kokea osana Nassauta ja sen lähiseutuja.

Nähtävyydet, kuten Pirates of Nassau sekä Bahaman kansallistaidegalleria Nassaun keskustassa, antavat vierailijoille näkemyksiä saariston kiehtovasta, hurjapäisestä menneisyydestä ja elämää sykkivästä nykyisestä taidekulttuurista.

Kaupunki on täynnä historiallisia kohteita ja paikkoja kokea kulttuuria, kuuluisimpana yksittäisenä tapahtumana kesäisin järjestettävä leiskuva Junkanoo-katufestivaali.

Tärkeimpiin Nassaun kohokohtiin monille paikkakunnille kävijöille ovat kuitenkin alueen kirkkaat, moniväriset vesistöt, joihin voi tutustua erilaisilla purjehdus-, veneily-, kalastus-, snorklaus-, sukellus-, ja mereneläimiin tutustumisretkillä, chartereina tai opastetun kierroksen puitteissa.

Saarella itsessään on tarjolla lukuisia lomakeskuksia, joista löytyy kaikkea aina kasinoista vesipuistoihin, golfiin, suklaanvalmistukseen, ja sikareiden rullaukseen saakka.

1) Atlantis Resort

Atlantis Resort lomakeskus on yksi parhaista Nassaun lomaan tarjolla olevista kohteista viettää uskomattoman hauska päivä vesihuvitusten parissa.

Lomakeskuksen 25 hehtaarin kokoinen “Aquaventure” sisältää kattavasti erilaisia vesipuistokohokohtia, mukaanlukien laiskoja jokia, dramaattisia vesiliukuja, sekä kohtaamisia lähietäisyydeltä mm. delfiinien ja mammuttimaisten rauskujen kanssa.

Atlantis Resortin antiin lukeutuvat myös fantasia-meriakvaariot, joista löytyy esimerkiksi lasitunneli hai-altaan läpi sekä “The Dig”, jonka teemana ovat arkeologiset kaivaukset myyttiseen Atlantiksen kadonneeseen maailmaan.

Perheen kanssa lomalla olijoita varten kokonaisuudesta löytyvät myös Atlantis Kids Club ja CRUSH Teens Club.

Atlantis Resortin 5574 m2 kokoinen kasino on kooltaan koko Karibianmeren suurin, sisältäen kaikkiaan 1100 kasinopeliä ja pelipöytää.

Voit lisäksi ruokailla Atlantiksen ravintoloissa, nauttia virkistävistä drinkeistä sen baareissa, sekä viettää aikaa paikan klubeissa.

2) John Watling’s Distillery

John Watling’s Distillery pakkaa rommia myyntiin Buena Vista Estaten tiloissa Nassaun keskustassa.

Voit osallistua lyhyelle opastetulle kierrokselle yhtiön tiloihin, jonka aikana pääset maistelemaan yhtiön myymiä rommeja sekä nauttimaan tästä historiallista rakennuskompleksista olevista näkymistä Nassaun satamaan.

Opastetut käyntikierrokset ovat ilmaisia ja tyyliltään museokierroksia vastaavia, kokemukseen kuuluessa asiantuntevia oppaita ja interaktiivisia opasteita.

John Watlingin kolme rommilaatua (pale, amber, ja Buena Vista) ovat myös ostettavissa mukaan tehtaanmyymälästä, ja voit maistaa niistä valmistettuja erityscocktaileja Red Turtle Tavernassa.

Nähtävyyden nimi on hieman harhaanjohtava, sillä John Watlingin rommit valmistetaan muualla Karibianmeren alueella, ja vain pullotetaan yhtiön tiloissa.

3) Graycliff

Graycliff, joka sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Bay Street -kadulta, on ollut keskeinen Nassaun majoituksen ja aterioinnin nimi vuodesta 1973 saakka.

Vuonna 1977 yhtiö lisäsi toimintaansa käsinrullattujen sikareiden tehtaan, ja vuonna 2012 suklaatehtaan.

Shoppailu ja ruokailu Graycliffissä on mukaansatempaava kokemus, ja voit osallistua kiertokäynneille yhtiön tehtaiden tiloihin sekä jopa kokeilla itse suklaan- tai sikarinvalmistusta.

Graycliffin pääkokin toimenkuvaan lukeutuvat lisäksi erilaiset viininmaistajaiset sekä ruoanlaiton kurssien organisoinnit.

Pääset pyynnöstä tarkastamaan myös Graycliffin viinikellarin, joka on maailman kolmanneksi suurin lajissaan.

Voit ostaa Graycliffin tehtaanmyymälöistä suklaita, sikareita, Graycliff-kahvia, ja muita korkealaatuisia lahjatavaroita, lisätarjontaa tuodessa kadun toisella puolella oleva Heritage Shoppe valikoimineen.

4) Junkanoo-paraati

Junkanoo on ainutlaatuinen bahamalainen spektaakkeli, yksi koko Karibianmeren parhaista, joka on tyyliltään kuuluisan amerikkalaisen Mardi Gras festivaalin tapainen energialtaan, värimaailmaltaan, ja rytmiltään.

Vaikka festivaalin juuret ulottuvat aina 1600-luvulle saakka, Junkanoo on edelleen huippusuosittu tapahtuma, joka tuo paikallisen yhteisön juhlimaan vuosittain joulukuun 26. ja tammikuun 1. paraatin merkeissä Bay Street katua pitkin.

Voit nähdä Junkanoo yhtyeitä esiintymässä erilaisissa Nassaun nähtävyyksissä, lomakeskuksissa, ja klubeissa vuoden ympäri.

Varsinaisiin Junkanoo-paraateihin kuuluvat piirteinä vuohennahkaiset rummut, lehmänkellot, ja pillit, kuin myös jättimäiset, ylitseampuvan värikkäisiin teemapukuihin sonnustautuneet, tanssivat ja marssivat kulkueseurueet.

Paraatin energia on tarttuvaa ja energisoi koko kylän ja paikalla lomailijat mukaansa festivaalitunnelmaan.

5) Educulture Junkanoo Museum

Educulture Junkanoo museo Nassau Bahama.

Katufestivaali Junkanoo on Bahamasaarille sen kulttuuria keskeisesti muovaava elementti, tuoden värikkäästi näkyviin saarten kaikenmuotoiset taidekulttuurin ilmentymät.

Junkanoo-kulkueseurueet viettävät lukemattomia tunteja ja valtavasti rahaa vuosittain vaihtuviin pukuihinsa, jotka vastaavat sen vuotuista festivaaliteemaa.

Tälle traditiolle on varattu oma museo, Educulture Junkanoo Museum, jossa säilytetään Junkanoo-festivaaliin liittyviä asuja, musiikkia, ja performanssitaidetta, mukaanlukien historiallisia pukuja, jotka valmistettiin sanomalehdistä ja pesusienistä, sekä nykyaikaisia kreppikangas-asuja, jotka ovat hieno käsityötaiteen laji itsessään.

Museo sijaitsee lähellä Bahaman kansallistaidegalleriaa, joten nämä kaksi kohdetta on helppo yhdistää käyntikohteeksi saman päivän ajalle.

6) Bahaman kansallistaidegalleria (National Art Gallery of The Bahamas)

Kauniisti entisöidyssä 1860-luvulla alunperin rakennetussa Villa Doylessä toimiva Bahaman kansallistaidegalleria on ollut avoinna vuodesta 2003.

Taidemuseoon on kerätty joukko tärkeitä taideteoksia, joita tuodaan esille vaihtuvilla näyttelyillä.

Kokoelman pääfokuksena ovat paikalliset bahamalaiset taiteilijat, mutta joukossa on myös saarilla asuvien tai asuneiden ulkomaisten taiteilijoiden teoksia, kuten Winslow Homerin tekemiä upeita Bahaman maisemia kuvaavia töitä.

Tiloissa pääset ihailemaan maalauksia, veistosteoksia, tekstiilitaidetta, keramiikkaa, ja valokuvataidetta huomattavilta nimiltä kuten Stanley Burnside, Amos Ferguson, sekä Antonius Roberts.

Museon yhteydestä olevasta myymälästä on hankittavissa mukaan esimerkiksi käsintehtyä taidetta, saippuoita, kynttilöitä, täkkejä, veistoksia, koruja, ja käsinkudottuja koreja.

7) Stuart’s Cove

Stuart’s Cove on New Providence Islandin johtava, täyden palvelun sukelluskeskus, tarjoten lomailijoille sukellusvarusteiden myyntiä ja vuokrausta, palveluihin kuuluessa myös erilaisten sukellusmatkat.

Keskuksella voit osallistua snorklausmatkalle, laitesukellus-retkille, tai kierrokselle innovatiivisen SUB (Scenic Underwater Bubble) laitteen kyydissä.

SUB-laitteet ovat henkilökohtaisia yksikköjä, yhdistelmänä vesiskootteria ja sukellusvenettä, joissa voit hengittää normaalisti veden alla.

Keskuksen omistajalla on tausta lukuisten Hollywood-elokuvien sukellus-koordinaattorina, mukaanlukien filmit “Älä kieltäydy kahdesti” (1983) ja “Flipper” (1996).

8) Pirates of Nassau

Pirates of Nassau on interaktiivinen museo Nassaun keskustassa, joka vie kävijänsä takaisin vuoteen 1716 ja merirosvouden kultaiselle aikakaudelle.

Pääset tutustumaan Nassaun legendaariseen hurjapäiseen menneisyyteen erilaisten vinjettien, interaktiivisten Q&As opasteiden, sekä realististen ääniefektien avulla, jotka kertovat totuuden merirosvouden aikakauden faktoista ja fiktioista.

Viihdyttävästi opetuksellinen museo on koko perheelle suunnattu nähtävyys, joka unohtumattomasti ja uniikisti valaisee yhtä kiehtovinta Bahamasaarten historian aikakautta.

Museon toimintaan kuuluvat myös sen yhteydessä oleva pub-ravintola sekä matkamuistomyymälä.

9) Blue Lagoon Island Dolphin Encounters

Blue Lagoon Island Dolphin Encounters on yhtiö, joka tarjoaa ikimuistoisia kokemuksia alueen merieläinten kanssa retkillä, joiden nimet ovat “Dolphin Encounter”, “Dolphin Swim”, sekä “Sea Lion Encounter”.

Suosituin retkistä on kokonaisuus, jossa pääset 20-minuutin venematkan kohti Blue Lagoon Island saarta jälkeen kanssakäymään viehättävien, herttaisten, ja älykkäiden Atlantin pullokuonodelfiinien kanssa.

Perustapaamiset näiden meren eläinten kanssa tapahtuvat vyötärölle vettä sisältävän lavan puitteissa, mutta tarjolla olevaan delfiinien kanssa uimiseen vaaditaan hieman lisäopetusta. Voit halutessasi myös vain tarkkailla delfiinejä.

Menopaluumatkat Blue Lagoon Islandille lähtevät Paradise Island Ferry Terminal rakennuksen puitteista.

Voit nauttia saarella ollessasi paikan rannasta, uinnin sekä virkistävien juomien ja lounaan merkeissä.

10) Queen’s Staircase

Queen’s Staircase (suomennettuna “Kuningattaren portaikko”) on jyrkkä, 65 askelta ja 31 metriä pitkä portaikko, joka kulkee Elizabeth Avenuelta Fort Fincastleen ja Water Towerille.

Portaikko valmistettiin kalkkikiviseinämään 1700-lukulaisten orjien toimesta, toimien alunperin sotilaille suojaisana väylänä linnoituksesta kylään.

Nähtävyys, joka on nimetty kuningatar Victorian 66 vuotta kestäneen hallintokauden kunniaksi (alunperin portaita olikin 66 kappaletta), on yksi Nassaun vierailluimmista kohokohdista.


Portaita käyttävät säännöllisesti myös paikalliset, joten se on usein erittäin ruuhkainen käyntikohde.