Nykytaiteen museo Kiasma

Nykytaiteen museo Kiasma on Helsingin Mannerheiminaukiolla sijaitseva taidemuseo.

Kiasman rooli nykytaiteen esilletuojana Helsingin kulttuurielämässä on monipuolinen, ja sisältää mm. vaihtuvia näyttelyitä, omien kokoelmien erilaisia esittelyjä, Kiasma-teatterin luomia esityksiä, sekä nykytaiteeseen liittyviä seminaareja ja luentoja.

Kiasma esittelee ainoastaan nykytaidetta, jonka ovat luoneet vuoden 1960 jälkeen debytoineet taiteilijat.

Nykytaiteen museo Kiasma

KUVA: Kiasman moderni rakennus ja sen edessä oleva Mannerheim ratsastajapatsas, kuvattuna Salomoninkadun ja Mannerheimintien kulmasta.

Kiasman rakennus on erittäin mielenkiintoinen, ja sen on suunnitellut Yhdysvaltalainen Steven Holl arkkitehtikilpailun perusteella.

Rakennustyöt Kiasmalle Hollin suunnitelman perusteella aloitettiin vuonna 1996 ja museon avajaiset olivat vuonna 1998. Kiasmasta on avaamisensa jälkeen nopeasti tullut eräs kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä.

Rakennus on tiloiltaan eritelty siten, että varsinaiset näyttelytilat ovat ylemmissä kerroksissa, dramaattisen nousun takana. Ensimmäisen kerroksen tiloissa tarjolla ovat kahvila, Kiasma kauppa, nykytaiteeseen keskittynyt lehtikulma, seminaari-tila ja Kiasman ajankohtaisten taideprojektien esittelytila.


Voit tutustua tällä hetkellä tiloissa oleviin näyttelyihin ja tuleviin teemoihin Kiasman virallisten nettisivujen kautta, osoitteessa www.kiasma.fi.