Pariisin autonäyttely (ranskaksi Mondial de l’Automobile), joka oli maailman ensimmäinen auto-show ja nykyisin yksi tunnetuimmista, järjestetään kahden vuoden välein.
Autonäyttely tapahtuu pitovuosinaan syksyn kuluessa (usein, muttei välttämättä, noin kolmannen lokakuun viikon paikkeilla), ja sen profiilia kohottavat useat uudet tuotantoautojen ja konsepti-autojen julkistamiset.
Näyttelyn idean takana oli alunperin auto-alan pioneeri Albert de Dion, ja alunperin tapahtuma, jota kutsuttiin pitkään Salon de l’Auto nimellä, oli myös jokavuotinen.
Joka toinen vuosi tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1976, ja nykyinen nimi on peräisin vuodelta 1988.
Ensimmäinen, vuoden 1898 autonäyttely, järjestettiin Pariisin Jardin des Tuileries puistossa, ja järjestettiin Automobile Club de Francen toimesta.
Koska autoilu oli tuolloin pioneeriala, kunkin näyttelyyn osallistuneen ajoneuvon suhteen näytteilleasettaja joutui ensin todistamaan sen ajokelpaisuuden ilman apuneuvoja, ajamalla autolla välin Pariisi-Versailles-Pariisi.
Ensimmäiseen autonäyttelyyn osallistui useita tuon aikaisia johtavia merkkejä, mukana Peugeot, Panhard & Levassor (en.wikipedia.org/wiki/Panhard), ja Daimler.
Näyttely oli erittäin onnistunut, ja noin 140 000 vierailijaa kävi tutustumassa näytteillä olleisiin 232 automalliin.
Vuodesta 1901 silloin vuosittainen autonäyttely siirtyi Grand Palaispalatsin tiloihin, ja samalla näytteilleasettajiin liittyivät myös moottoripyörävalmistajat, venerakentajat, sekä kuuma-ilmapalloilijat.
Ensimmäisen maailmansodan aikana autonäyttely jäi välistä aina vuoteen 1918, mutta vuoden 1919 näyttely oli jälleen suurmenestys.
Pariisin autonäyttelyn suosion kasvaessa vuosi vuodelta tapahtuman järjestäjille tuli ajan myötä jälleen eteen shown siirto tilavampiin rakennuksiin, ja tälläinen löytyi vuonna 1962 kun autonäyttelyn pito siirtyi Parc des Expositions kompleksiin.
Autonäyttely pidetään nykyiselläänkin Parc des Expositions rakennuksessa, joka sijaitsee Porte de Versaillesissa ja sen järjestämisen takana on vuosittain organisaatio Internationale des Constructeurs d’Automobiles (www.oica.net).
Mondial de l’Automobile autonäyttely pidetään yhteensä kahdeksassa hallissa, ja mukana on tyypillisesti autonvalmistajia laidasta laitaan, sekä tunnettuja että vähemmän tunnettuja.
Esimerkiksi vuonna 2002 yhteensä 559 ajoneuvomerkkiä osallistui näyttelyyn.
Pariisissa järjestettävä autonäyttely on maailman suosituin myös kävijämäärillä mitattuna, ja esimerkiksi vuonna 2008 näyttely rekisteröi yhteensä 1 432 972 kävijää, joka on enemmän kuin kilpailevien Tokion (www.tokyo-motorshow.com), Frankfurtin (www.iaa.de), Detroitin (www.naias.com), Geneven (www.salon-auto.ch), ja Brysselin (www.salonauto.be) autonäyttelyiden vastaavat.
Mondial de l’Automobile Pariisi toimii autonvalmistajille varsinkin näyteikkunana heidän tieto-taitoonsa, ja tilaisuus esitellä uudet automallit maailman näyttämölle, mutta myös uusia teknologioita, ja konsepti-autoja.
Kunakin Mondial de l’Automobile näyttelyvuonna show:lla on myös oma teemansa. Vuoteen 2014 saakka teemat ovat olleet:
- Mondial de l’automobile de Paris – 2000: “l’Automobile au Cinéma” eli “Elokuvien autot”
- Mondial de l’automobile de Paris – 2002: “l’Automobile et la Principauté de Monaco” eli “Auto ja Monacon ruhtinaskunta”
- Mondial de l’automobile de Paris – 2004: “l’Automobile dans la Bande Dessinée” eli “Auto sarjakuvissa”
- Mondial de l’automobile de Paris – 2006: “Les Musées de l’Automobile en France” eli “Automuseot Ranskassa”
- Mondial de l’automobile de Paris – 2008: “Taxis du Monde” eli “Maailman taksit”
- Mondial de l’automobile de Paris – 2010: “Incroyable Collection” eli “Uskomaton kokoelma”
- Mondial de l’automobile de Paris – 2012: “Le Futur, Maintenant” eli “Tulevaisuus, nyt”
- Mondial de l’automobile de Paris – 2014: “L’Automobile et la Mode” eli “Auto ja muoti”
Voit tutustua autonäyttelyn ajankohtaan (näyttelyvuosia ovat mm. 2016, 2018, 2020, 2022, 2024, 2026) ja näyttelyn ohjelmaan sen virallisilta nettisivuilta, osoitteessa www.mondial-automobile.com.