Pärnun nähtävyydet kohokohtiin kuuluvat historiallinen kävelykatukeskusta, Mudaravila ja kylpylät, Pärnu museo, Port Artur kauppakeskus, sekä Pärnun rannat.
Historiallinen kävelykatukeskusta on idyllisintä osaa Pärnun kaupungissa, ja tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia ostosten tekoon sekä useita arkkitehtuurillisia kohokohtia, joihin kuuluu mm. 1400-luvulta oleva Punainen torni.
Keskeisin vanhankaupungin kävelykatuosuuksista on Rüütli, jonka varrelta ja viereisiltä kaduilta löytyy esimerkiksi useita virolaisia käsityöläistuotteita myyviä kauppoja.
Yksittäisistä nähtävyyksistä Rüütlin varrella sijaitsevat mm. Johann Voldemar Jannsenin, Viron journalismin merkkihenkilön patsas, sekä raatihuone, jota vastapäätä aukion toisella puolella on vuonna 1768 valmistunut ortodoksinen Katariinan kirkko.
KUVA: Näkymä Rüütli kävelykadulle, kuvattuna kaupungin raatihuoneen sisältävää puolta kohti.
Mudaravila ja kylpylät kuuluvat oleellisesti monen suomalaisen Pärnun kävijän matkaohjelmaan, sillä alueen maine kylpyläseutuna on ollut kasvussa kasvanut aina ensimmäisen Pärnun kylpylän perustamisesta vuonna 1838.
Tuo ensimmäinen kylpylä, savikylpylä nimeltään Mudaravila (www.mudaravila.ee), on edelleen toiminnassa eteläosan hiekkarannan tuntumassa olevassa historiallisessa rakennuksessa.
Kaikenkaikkiaan kaupunki tarjoaa noin 2000 kylpylähoitopaikkaa, ja monen kylpylän asiakkaista valtaosa tulee juuri Suomesta, suosituimpiin kylpylähotelleihin kuuluessa Mudaravilan ohella mm. Spa Estonia (www.spaestonia.ee), Sõprus (www.soprus.ee), sekä Tervis (www.sanatooriumtervis.com).
KUVA: Mudaravila mutakylpylän rakennuksen julkisivua. Rakennuksen takana sijaitsevat Pärnun hiekkarannat.
Pärnu museo (www.pernau.ee) on puolestaan erinomainen alueen historiasta näyttelyiden avulla kertova museo, osoitteessa Rüütli tn. 53.
Museon pysyvä näyttely on monipuolinen esitys Pärnun alueen 11 000 vuotisesta historiasta, kulttuurista, ja luonnosta, ja sen kohokohtiin kuuluu esimerkiksi miekkoja ja tuliaseita 1500-luvulta, rikkaan, alueella asuneen saksalaisen kauppiaan huonekalustoa 1600-luvulta, sekä 1700-luvulta peräisin olevaa virolaista puvustoa.
Museorakennuksesta löytyy myös kahvila levähtämistä varten sekä taidekauppa muistoesineiden ostoa silmälläpitäen.
KUVA: Pärnu museon pääsisäänkäynti.
Kahteen erilliseen 3-kerroksiseen rakennukseen sijoittunut Port Artur kauppakeskus (www.portartur.ee) on aivan Pärnun linja-autoasemaa vastapäätä.
Kauppakeskus tarjoaa kaupungin moderneimpiin kuuluvassa ympäristössä erinomaisen valikoiman kauppoja, esimerkiksi firmoille Euronics, Sportland, sekä ABC King.
Voit myös ruokailla ostoskeskuksessa, sillä tarjolla ovat muun muassa kahvila Cafe Piano, ylimmäisessä kerroksessa oleva suosittu lounasravintola Portaal, sekä Spice Ice jäätelöpiste.
KUVA: Isompi Port Artur kauppakeskuksen kahdesta rakennuksesta, Port Artur 2, osoitteessa Lai 11. Kauppakeskuksen ylimmän kerroksen Portaal-ravintolasta on erinomaiset näkymät mm. linja-autoaseman sisältämälle aukiolle sekä ympäröivään kaupunkimiljööseen.
Pärnun nähtävyydet parhaimmistosta kuuluisimmat ovat kaupungin hienohiekkaiset rannat, jotka ovat antaneet alueelle maineen Viron “kesäpääkaupunkina”.
Kaikenkaikkiaan Pärnun maakunnan alueella on ranta-aluetta 242 km verran, mutta romanttisimmat rannat upeine auringonlaskuineen löytyvät juuri Pärnun kaupungista.
KUVA: Pärnun kesäistä hiekkaranta-aluetta.
Rannan varrelta löytyy kesäisin useita rantabaareja, rantatuoleja sekä varjoja, kuin myös mahdollisuuksia erilaisiin aktiviteetteihin, kuten rantalentopalloon.
Rannan alueella järjestetään myös kesän mittaan joukko erilaisia suosittuja tapahtumia.