Pohjois-Norjan nähtävyydet

Pohjois-Norjan nähtävyydet parhaimmistoon kuuluvat Tromssan jäämerenkatedraali, Tromsø Museum, Jiepmaluoktan kalliopiirrokset, katamaraaniristeily Hammerfestistä, sekä arktinen safari Svalbardissa.

Tromssan jäämerenkatedraali (www.ishavskatedralen.no) on vuonna 1965 valmistunut moderni, Jan Inge Hovigin suunnittelema, ainutlaatuisen arkkitehtuurin omaava kirkko, josta on muodostunut yksi alueen tärkeimmistä maamerkeistä.

Rakennuksen arkkitehtuuri on tehty heijastamaan ympäröivää luontoa sekä arktisten alueiden jumalanuskoa, ja sen parhaisiin yksityiskohtiin kuuluu mm. kerrosmainen kattorakenne, jonka kerrokset kuvaavat yhtätoista petoksen jälkeen jäljelle jäänyttä apostolia.

Hyvä aika vierailla kirkossa, jonne pääsee keskustasta kävelemällä Tromsøbrua sillan kautta, on kesäisen (1.6. – 15.8.), keskiyön 30 minuuttia kestävän kirkkokonsertin aikaan, jotka alkavat päivittäin klo 23:30.

Tromson jäämerenkatedraali Norja

KUVA: Jäämerenkatedraali.

Tromsø Museum (uit.no/tmu/152) on tärkein koko Pohjois-Norjaa dokumentoivista museoista, ja myös vanhin tieteellinen instituutio alueella, sillä museo on ollut toiminnassa vuodesta 1872.

Museon kuusi osastoa (geologinen, kasvitieteellinen, eläintieteellinen, arkeologinen, kulttuurihistoriallinen ja saamelais-etnografinen) kertovat pohjois-norjalaisesta perimästä pysyvien näyttelyiden avulla.

Näyttelyistä mielenkiintoisimpiin kuuluu alueen saamelaiskulttuuria esittelevä osio, joka kertoo kulttuurin kehityksestä aina 1900-luvun alkuun saakka, esimerkiksi dioraamien (fi.wikipedia.org/wiki/Dioraama), käsitöiden, taiteen, sekä valokuvien avulla.

Jiepmaluoktan kalliopiirrokset (www.alta.museum.no), jotka sijaitsevat noin 4 km Altan kaupungista, muodostavat kaikkiaan yli 3000:sta erilaisesta esihistoriallisesta kalliopiirroksesta koostuvan ulkoilma-museon.

Varhaisimmat kalliopiirroksista ovat peräisin ajalta noin 4200 e.Kr. ja uusimmat noin 500 e.Kr., suurimman osan piirroksien kuvaelmista esittäessä muinaista paikallista metsästäjä-keräilijä kulttuuria, johon kuului veneiden rakentamista, kalastamista, ja porojen paimentamista.

Kalliopiirrustuksilla vierailun ohessa kannattaa vierailla myös Alta Museumin näyttelyssä, joka esittelee arkeologisissa kaivauksissa löydettyä, kalliotaiteet tehneelle kulttuurille kuulunutta esineistöä.

Pohjois-Norjan nähtävyydet kohokohtiin kuuluu myös katamaraaniristeily Hammerfestistä, joka on yksi tapa tutustua Euroopan pohjoisinta kaupunkia ympäröivään merelliseen luontoon, läpi dramaattisten Pohjois-Norjan maisemien.

Risteilyreittejä on tarjolla useita erilaisia, esimerkiksi reitti Havøysund – Måsøy – Rolvsøy – Ingøy – Hammerfest – Honningsvåg, keston vaihdellessa noin 90 minuutista pariin tuntiin.

Risteilyjä, joita käyttävät turistien ohella myös paikalliset siirtyäkseen alueelta toiselle, tekee FFR varustamo (www.veolia-transport.no/ffr/timetables-ffr-article786-383.html).

Svalbardia (www.svalbard.net) mainostetaan kansainvälisesti paikkana, jossa asuu “3000 jääkarhua ja 2500 ihmistä”, mistä johtuen useimman saarilla vierailevan ohjelmaan kuuluu arktinen safari tarkkailemaan alueen luontoa.

Erilaisia päiväretkiä ja yli-yön kestäviä reissuja on tarjolla laaja valikoima, mukaanlukien jäätikkökävelyitä, arktisia luontosafareita, sekä jääluolaretkiä.


Safareita järjestävät muun muassa Arctic Adventure (arctic-adventures.no), Svalbard Wildlife Expeditions (wildlife.no), sekä Svalbard Villmarkssenter (svalbardvillmarkssenter.no).