Porin kauppatori on suosittu torikaupan keskus, tapahtumisen pitopaikka, sekä yksi kaupungin linja-autoliikenteen keskuksista.
Kauppatori sijaitsee nykyään aivan Porin ydinkeskustan alueella, mutta alunperin torikauppaa järjestettiin Porin raatihuoneen edustalla.
Kauppatori toimii yhtenä kaupungin keskeisistä kauppapaikoista, tapahtumien estradeista, sekä vapaa-ajan keskuksista.
KUVA: Kauppatorin myyntikojuja nähtynä Yrjönkadulta, kaupungin keskuskadulta, päin.
KUVA: Useat kaupungin tärkeimmistä väylistä tulevat torille. Kuvan suunta on kohti Gallen-Kallelankatua, Hotelli Sokos Vaakunan rakennuksia (oikealla puolella kuvaa), sekä Liikekulman kiinteistöä (vasemmalla).
KUVA: Kauppatori toimii myös linja-autokeskuksena Antinkadun puoleiselta osaltaan. Linja-autojen lähtöpaikan vieressä olevasta torirakennuksesta löytyy mm. katettu odotustila, Hesburger ravintola, sekä Cafe ToriPori.
Torin merkitys on kuitenkin vähentynyt kaupungin tapahtumien pitopaikkana vuodesta 1995 kehitetyn kävelykatu keskustan tarjotessa useita tiloja tapahtumille varrellaan, varsinkin Eetu Salinin aukion kohdalla.
Torikauppaa aukiolla harjoittavat muun muassa Porin Kala, Vihannes Koskinen, Mansikkapaikka Vilponen (touko-heinäkuu), Mansikkamesta Virtanen (kesäkausi), sekä Peltomaa.
Tuotteista turisteja kiinnostavat tyypillisesti torilla myytävät pärekorit ja nahkiaiset, kun taas paikalliset asioivat torilla varsinkin tuoreiden ruoan raaka-aineiden, kuten kalojen ja vihanneksien, takia.
Kaupunkijuna Poritar lähtee reitilleen kesäisin kauppatorin laidalta, joka on hyvä tapa yhdistää kauppatoriin tutustumiseen.
Kauppatorin aukioloajat ovat ma-la klo 7-14, mutta useat kauppiaat pitävät kojujaan auki asiakkaille kesäaikaan iltamyöhään.
Jazz-viikolla (17.-25.7.) tori on poikkeuksellisesti avoinna joka päivä klo 7-17.
Aukion läntinen laita on Porin Linjojen laituri-aluetta, josta pääsee bussiyhteyksillä sekä Porin eri kaupunginosiin että läheisiin kyliin.
Laitureiden yhteydestä löytyvät odotustilat, Hesburger, ja Cafe ToriPori kesäterasseineen.