Porin teatteri

Porin teatteri on vuodesta 1931 toiminut ammattiteatteri, joka esiintyy vuonna 1884 valmistuneessa uusrenessanssia edustavassa palatsimaisessa talossa.

Pori on ollut yksi johtavia esittävän teatteritaiteen keskuksia aina siitä saakka, kun maan ensimmäinen suomenkielinen ammattiteatteri, Suomen Kansallisteatterin edeltäjä, Suomalainen Teatteri, aloitti toimintansa kaupungissa vuonna 1872.

Suomalaisen teatterin innoittama teatteritoiminta sai oman teatterirakennuksensa vuonna 1884, jota ennen esityksiä pidettiin etenkin Hotelli Otavan (pori.fi/otava/) teatterisalissa.

Porin teatteri

KUVA: Teatterin rikkaasti koristeltua julkisivua Hallituskadun varrella.

Uusrenesanssia edustavan upean teatterirakennuksen suunnitteli ruotsalainen arkkitehti Johan Erik Stenberg, jonka muihin kuuluisiin töihin Suomessa kuuluu mm. Oulun kaupungintalo.

Teatterisalin koristelusta ja esiripun suunnittelusta vastasi tukholmalainen Carl Grabow, ja sisätiloista löytyy esimerkiksi näyttämön portaalin vasemmassa kulmassa oleva Shakespearen ja oikeassa oleva Mozartin kipsiveistos, sekä näyttämöaukon sivuilla olevat Runebergin ja Topeliuksen rintakuvat.

Myös Teatterisalin kattokruunun, jota ympäröivät allegoriset medaljonkikuvat, tekijä oli ruotsalainen, tukholmalainen kuvanveistäjä Henrik Nerpin.

Teatteritalo suunniteltiin alkuun vierailevien teatteriseurueiden tarpeisiin, mutta vuodesta 1925 lähtien taloa isännöi pysyvästi Porin Näyttämö.

Nykyinen teatteri syntyi vuonna 1931, kun Porin Näyttämö ja Porin Työväen Teatteri yhdistivät toimintansa.

Voit tutustua teatterin ajankohtaiseen esityskalenteriin paikan virallisten nettisivujen kautta, osoitteessa www.pori.fi/teatteri/.

Teatterin päänäyttämönä toimiva tila tarjoaa katsomon, jossa on kaikkiaan 313 istumapaikkaa, joista parvekkeella on 79 paikkaa.

Lippuja näytöksiin myy lippukassa, osoitteessa Hallituskatu 14, jonka aukioloajat ovat ma-pe klo 11-18, la klo 12-18, sekä tunti ennen esityksen alkua.


Voit ostaa liput myös netin kautta Lippupisteestä (www.lippu.fi).