Porto Portugali nähtävyydet – 10 nähtävää Portossa

Katsaus Porto Portugali nähtävyydet kohokohtiin, 10 käynnin arvoiseen kohteeseen kaupungin alueella, mukaanlukien Serralves-taidemuseo ja São Franciscon kirkko.

Tarjoten hienoja nykyaikaisia ja ajattomia nähtävyyksiä, laajennetun lentokentän, huippuluokan metron, kuin myös aina ajankohtaisen maailmanperintölistaan kuuluvan vanhan kaupunkikeskuksen, nyt on upea aika vierailla Porton kaupungissa Portugalissa.

Portugalin toiseksi suurimmassa kaupungissa käyntiin on aina löytynyt hyviä syitä, mutta nyt kun Porto on kunnianhimoisesti avaamassa itseään maailmalle uudella arkkitehtuurillaan ja kulttuurinähtävyyksillään, kohde on varma valinta eurooppalaisessa mittakaavassa.

Ne matkailijat, jotka nauttivat Porton kaupunki-ilmapiiristä ja viinikulttuurista saavat nykyisin parempia palveluita kuin koskaan aikaisemmin, tarjolla ollessa kohokohtia niin kaupungin hyvin tunteville konkareille kuin ensi kertaa paikalla vieraileville turisteillekin.

Porto on suosittu viikonlopun viettopaikka turisteille muista eurooppalaisista kaupungeista, toimien hienosti myös pidemmän loman kohteena, etenkin jos vierailun yhdistää Lissabonin matkan yhteyteen.

Kulttuurilomana Porto ei petä, sisältäen maailmanluokan tapahtumia ja ajankohtaisia näyttelyitä (esimerkiksi Serralves museossa ja Casa da Musicassa), kuin myös paikallista väriä esimerkiksi rantabulevardeilla Douro-joen molemmilla puolilla, Cais de Gaiassa ja Cais da Ribeirassa.

Alkaen monumentaalisesta keskusbulevardista (Avenida dos Aliados) aina kaupungin joenranta-alueeseen saakka, UNESCO on julistanut Porton keskustan maailmanperintökohteeksi.

Keskusta sisältää mm. kullalla koristeltuja kirkkoja (São Franciscon kirkko ja Santa Claran kirkko) ja muita mahtavia kohteita (kuten Palacio da Bolsan alhambramaisine koristeluineen sekä São Bento -asema hienoinen tiiliseinineen), heijastaen ilmapiiriltään ja karismaltaan ainutlaatuista keskiaikaista ydinkeskustaa värikkäine taloineen ja kuvakorttimaisine veneineen.

Vanha keskusta onkin Porton ydintä, joka tulisi olla lähtökohta paikalla vierailulle – ja kohde, jonne on hyvä palata illan myötä nauttimaan elämää sykkivistä baareista ja ravintoloista.

Löydät lisää baareja ja ravintoloita tasokkaasta Foz-kaupunginosasta, joka on ideaali paikka muutenkin kävelylle yhtenä osana Portoon tutustumista.

Sinun kannattaa varata kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin tutustumiseen ainakin pari päivää, paikan toimiessa lisäksi hyvänä väylänä käynneille Portugalin muihin pohjoisiin kaupunkeihin, kohteisiin kuten Braga, Guimarães, ja Viana do Castelo, sekä fantastiseen Douro-laaksoon.

1) Cais De Gaia – Porto Portugali nähtävyydet

Cais De Gaia edustaa käyntikohteena paikkaa,  23,000 m² kokoista kaupunginosaa, jossa pääset ihailemaan kaupungin kuvakorttimaista siluettia ja jossa voit viettää aikaa maailman kuuluisimpien viinien synnyinpaikalla.

Paikan viehätykseen kuuluu lisäksi Teleférico de Gaia (visitporto.travel/gaia-aerial-lift/), gondolihissi, joka matkaa Cais de Gaian ja Jardim do Morron väliä.

Cais de Gaian tarjoamat näkymät ovat kenties Portosta vierailijoiden mielissä pisimpään olevia muistoja. On mahdotonta olla haukkomatta henkeään kaupungin henkeäsalpaavan kauniin profiilin edessä, vaikutuksena, jota parantavat omalta osaltaan maisemaan kuuluvat Dom Luis -silta sekä värikkäät joenrantaveneet.

Cais De Gaia Porto.

Voit nauttia paikan ilmapiiristä Cais De Gaian useissa joenrannan myötäisissä  kahviloissa & ravintoloissa, joista on helppo siirtyä viettämään iltaa läheisiin, idyllisiin terrakotta-kattoisiin portviinibaareihin, joiden yhteydessä toimivat myös näiden paikallisten viinien varastotilat maailmanlaajuisia kuljetuksia varten.

Suurin osa maailman portviinistä on varastoituna juuri täällä ja ikääntyy varastoissa käyttöä varten, eikä loman aikana kannata jättää väliin käyntiä yhdessä näistä kohteista tutustumassa portviinin saloihin ja makuihin.

Lisäksi, mikäli hakeudut ylempänä seudun maastossa oleviin laaksoihin, sieltä löytyy 1800-luvulla rakennettuja kartanotaloja ja lisää portiinipaikkoja, kohteita kuten Taylor’s (taylor.pt).

2) Serralves-taidemuseo

Serralves-museo (serralves.pt/en/) on kahdesta rakennuksesta koostuva Porto Portugali nähtävyydet kohte, kaupungin kulttuurillinen Eeden, joka on yhtä hieno taideteos ulkoapäin kuin mitä näyttelyt tarjoavat sisätiloissa, ympäristönään mahtava puisto.

Maailmanluokan tasoinen Serralves-taidemuseo esittelee kansainvälistä nykytaidetta upeassa ja hämmästyttävässä minimalistisessa päärakennuksessa, jonka on suunnitellut Pritzker-palkittu arkkitehti Alvaro Siza Vieira.

Serralves museo Porto.

Museossa ei ole olemassa pysyvää näyttelykokonaisuutta, vaan kaikki tilat ovat vaihtuvien näyttelyiden käytössä, mukaanlukien erillinen “Casa de Serralves“, vaaleanpunainen Art Deco rakennus, joka löytyy päärakennusta ympäröivistä muodollisista puutarhoista.

Taidemuseon yhteensä 18-hehtaarin kokoinen alue sisältää lisäksi luonnollista maatalousaluetta, jonka puitteissa kohokohdiksi nousevat esiin erilaiset modernit veistosteokset, mukaanlukien Claes Oldenburgin ja Coosje van Bruggenin tekemä jättimäinen lapiota esittävä teos.

Museon sisätiloissa pidettyihin, merkittäviin menneisiin näyttelyihin ovat lukeutuneet esimerkiksi “Andy Warhol: A Factory”, “Francis Bacon: Caged – Uncaged”, sekä “Paula Rego”.

Museo on nykyään yksi Porton kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä ja turistikohteita, jonka tiloissa on myös kaupungin parhaimpiin lukeutuva museokauppa, myyden erilaista portugalilaista disaintavaraa.

Hyvä ajankohta käydä Serralves-museossa on myöhäisen toukokuun tai varhaisen kesäkuun aikana, periodeilla, jolloin järjestetään kuuluisa, vuosittainen “Serralves em Festa” festivaali (serralvesemfesta.com). Festivaali sisältää noin 40 tunnin verran modernia taidetta ja kulttuuria esitteleviä ilmaisia tapahtumia.

3) Casa da Musica – Porto Portugali nähtävyydet

Casa da Musica (casadamusica.com) on Porton tärkein konserttisali ja Rem Koolhaasin suunnittelema arkkitehtuurillinen mestariteos.

Tämä 12-kerroksinen, epäsäännöllisen muotoinen kuuluisan arkkitehti Koolhaasin käsialaa oleva kokonaisuus on toteutettu nimenomaan musiikkiesityksien ja konserttien pitoa varten.

Paikka, joka avattiin yleisölle vuonna 2005, on vierailun arvoinen kohde konsertteissa käynnin ohella jo pelkästään hienon arkkitehtuurinsa puolesta.

Casa da Musica Porto - Porto nähtävyydet.

Mieleenpainuva valkoisen betonin rakenne on innovatiivinen, pitäen sisällään 1 300 istuimen kokoisen auditoriumin täydellisellä akustiikalla ja barokki-uruilla, kuin myös VIP-huoneen käsinmaalatuilla sinisillä tiileillä, yhdistäen modernia minimalismia perinteisiin käsityöläistaitoihin.

Voit käydä tutustumassa Casa Da Musicaan perinpohjaisesti erittäin suosittujen opastettujen kierrosten mukana.

Toinen tapa tutustua paikkaan sisältä on tietysti ostaa lippu johonkin paikassa järjestettävään konserttiin tai tapahtumaan. Tiloissa ovat esiintyneet vuosien varrella useat maailman parhaisiin lukeutuvista orkestereista, ja musiikkitalolla on lisäksi oma musiikkiryhmänsä.

Casa da Musica Porto - Porto Portugali nähtävyydet.

Lisäkohokohtana käynnissä Casa Da Musicaan on rakennuksen ylimmässä kerroksessa toimiva, yksi Porton hienoimmista ravintoloista.

Elämyksenä useat kävijät ovat kuvanneet Cada Da Musicaa ulkomuodoltaan meteoriitiksi, joka on laskeutunut kaupungin keskustaan.

Pääset rakennukselle hakeutumalla Porton pääbulevardin luokse (Avenida da Boavista, joka ulottuu 7 km verran merta kohden) konserttitalon sijaitessa liikenneympyrän yhteydessä, vierellään muistomerkki leijonalla ja ranskalaisella kotkalla varustettuna, juhlistaen portugalilaisten ja brittiläisten voittoa ns. niemimaan sodassa (1807–14).

4) São Franciscon kirkko

São Franciscon kirkko (visitportugal.com/igreja-de-sao-francisco-porto) on Porto Portugali nähtävyydet listalla yksi Euroopan yltäkylläisimmin sisustetuista hengellisistä rakennuksista.

Kirkko näyttää ulkoapäin melko tavanomaiselta 1300-luvun gotiikan ja barokkityylisuunnan rakennukselta, sisältäen kuitenkin Porton ja koko Euroopan puitteissa yhden poikkeuksellisimmista ja hienoimmista kirkkosisustuksista.

São Franciscon kirkko - Porto Portugali nähtävyydet.

Laajat 1600- ja 1700-luvuilta peräisin olevat barokkisisustukset tarjoavat ylenpalttisesti kullattuja puuveistoksia holvipylväissä ja -pilareissa, töiden esittäessä mm. kullattuja kerubeja, kasvihahmotelmia, sekä eläinteoksia. Kohokohtiin kuuluvat kullattujen koristelujen ohella gotiikan tyylisuuntaa edustavat marmoriset holvikaaret.

Lisänähtävyytenä kirkon alla oleviin katakombeihin on rakennettu museo, sisältäen esineistöä paikalla sijainneesta entisestä luostarista.

São Franciscon kirkko Porto Portugali.

São Franciscon kirkko ei toimi enää nykyään kirkollisten toimitusten näyttämönä, mutta niiden sijaan paikka on usein etenkin erilaisten klassisen musiikin konserttien pitopaikka.

5) Cais da Ribeira – Porto Portugali nähtävyydet

Värikäs, hienon ilmapiirin omaava Cais da Ribeira on UNESCOn maailmanperintökohteeksi luokiteltu, keskiaikaisia kortteleita sisältävä joenranta-alue.

Viettelevä Ribeiran kaupunginosa tunnetaankin etenkin sen keskiaikaisista kaduistaan ja kujista, mielenkiintoisena, mutta osin rappioituvana seutuna, joka päättyy Praça da Ribeira joenranta-aukioon.

Kaupunginosa on kuitenkin kaikkein valokuvauksellisin kohde koko Portossa, sisältäen elämyksinä ja nähtävyyksinä mm. perinteisiä kelluvia satamaveneitä ja värikkäitä historiallisia taloja, kokonaisuudessa, joka sai UNESCOn luokittelemaan Cais Da Ribeiran maailmanperintökohteeksi.

Päiväsaikaan alueella on hienoa nauttia virkistävistä juomista ja ilmapiiristä, kun taas iltaa kohden seudusta tulee eläväinen illanviettopaikka, jossa ihmiset hakeutuvat alueen kymmeniin kahviloihin, baareihin, ja ravintoloihin keskiaikaisten rakenteiden puitteisiin.

Cais da Ribeira - Porto Portugali nähtävyydet.

Hyvä ajankohta käydä seudulla, jolloin koko kaupunki kerääntyy Cais Da Ribeiralle, on juhlapyhinä, ajankohtina jolloin Porton kaupunki järjestää suuria, suosittuja ilotulitusnäytöksiä.

Yksittäisinä kohokohtina Cais Da Ribeiran puitteissa ovat esimerkiksi Praça da Ribeira aukion kahvilat sekä aukion kulman takaa, Rua da Alfândega kadulta, löytyvä “Casa do Infante” talo, rakennus, jossa kuuluisa prinssi Henrik Purjehtija syntyi vuonna 1394.

Vuosien varrella Casa do Infante toimi myös kaupungin tullirakennuksena, mutta nykyisin se sisältää kaupungin arkistotilat, mukaanlukien dokumentit liittyen Henrik Purjehtijan kastetilaisuuteen, sekä muita artikkeleita ja käsikirjoituksia Porton historiasta.

Ribeirasta voit lisäksi nähdä joukon “Portviinitaloja” joen toisella puolella, sekä ihailla upeita Cais de Gaian joenvarren maisemia.

Kaupunginosa on kaikista Porton alueista romanttisin lomanviettopaikka hotellin valintaa silmälläpitäen, pariskuntien suosiessa usein majoituspaikkoja kuten Hotel Pestana Porto (pestanaporto.com).

6) Porton katedraali

Porton katedraali, eli Sé Catedral do Porto, on 1100-luvulla rakennettu linnoituskatedraali, paikka, jossa kaupungin historialle keskeinen prinssi Henrik Purjehtija kastettiin.

Karunomainen, linnoitusmainen katedraali tunnetaan, sen ohella että Henrik Purjehtija kastettiin siellä, myös paikkana, jossa Portugalin kuningas Juhana I meni naimisiin englantilaisen prinssessan, Lancasterin Filipan kanssa 1300-luvulla.

Katedraalin rakennustyöt aloitettiin 1100-luvulla, vaikka kokonaisuutta on jälleenrakennettu useaan kertaan aikojen kuluessa.

Julkisivun gotiikan tyylisuunnan ruusuikkuna on ainoa osa alkuperäisistä, jäljelläolevista rakenteista, katedraalin olomuodon muututtua etenkin barokkiperiodin kuluessa toteutettujen töiden yhteydessä, 1700-luvulla.

Porton katedraali Portugali.

Kirkon pohjoispäädyn loggia lisättiin barokkikaudella, samoin kuin poikkeuksellisen hieno, täysin hopeasta valmistettu sisätilojen alttaritaulu. Gotiikan tyylisuunnan pylväskäytävät ovat kirkkoa itseään hienommat, päällystettyinä upeilla sinivalkotiilillä 1700-luvulta.

Kirkon rukoustalo ja sen kokoelma pyhää taidetta on myös käynnin arvoinen kohde.

Ennen sisäänmenoa voit tarkastella kauniita näkymiä katedraalin terassilta yli vanhan Porton, ihaillen mm. suuremmoista episkopaalisen palatsin (jossa ei voi vierailla sisätiloissa) kolmikerroksista julkisivua.

Vaikka Porton katedraali on kaupungin suurin kirkko, paikkakunnan hienoimmaksi kirkoksi luokitellaan useimmiten São Franciscon kirkko kultaisine sisustuksineen.

7) Clérigos-torni – Porto Portugali nähtävyydet

Clérigos-torni (torredosclerigos.pt/en/) on maailmankuulu, ikoninen Porton kaupungin siluetin ylikatsova maamerkki ja kirkontorni (Clérigos kirkon yhteydessä).

Kirkontorni oli valmistuessaan vuonna 1763 Portugalin korkein rakennus, ennätyksenä, jota nykyisin hallitsee Lissabonissa sijaitseva Vasco da Gama -torni.

Koska rakennelma on yksi merkittävimmistä piirteistä Porton kaupungin siluetissa, laivat käyttivät sitä aikoinaan apuna navigoidessaan kohti Cais da Ribeiran satama-aluetta.

Clérigos-torni on korkeutensa ohella merkittävä barokkiarkkitehtuurin maamerkki, hieno kokonaisuus, jonka suunnitellut italialainen arkkitehti Nasoni. Nasonin käsialaa on myös tornin yhteydessä olevan kirkko.

Clérigos-torni Porto - Porto Portugali nähtävyydet.

Tornista on aikojen kuluessa tullut erittäin suosittu turistinähtävyys, ylhäällä 75-metrin korkeudessa kävijöitä odottaessa ikimuistoiset näkymät Portoon. Ylös menevä portaikko sisältää kaikkiaan 240 askelta.

Muina nähtävyyksinä alueella ovat itse kirkon sisätiloissa oleva monivärinen, marmorinen barokkirokokoo-alttaritaulu, sekä vastapäätä sijaitsevat Cordoarian puutarhat ja kunnioitusta herättävä, neoklassinen, Pombaliini-tyylisuuntaa edustava rakennus, joka toimi aikoinaan Porton vankilana.

Entisen vankilarakennuksen sisääntulokerroksessa toimii nykyään valokuvamuseo pysyvällä ja vaihtuvilla näyttelyillä. Valokuvamuseon kokoelmiin sisältyvät mm. skottilaisen Frederick William Flowerin otoksia 1800-luvulta, edustaen vanhimpia jäljelläolevia valokuvateoksia Porton kaupungista.

8) Palacio da Bolsa

Palacio da Bolsa (palaciodabolsa.com) on Porto Portugali nähtävyydet kohteena kaupungin entinen, ylenpalttisilla sisustuksilla varustettu pörssirakennus.

Rakennus on kokonaisuutena mahtipontinen, 1800-luvulta peräisin oleva entinen pörssirakennus laajalla neoklassisella julkisivulla, joka toteutettiin sekä tekemään vaikutusta että pohjustamaan luottamusta eurooppalaisten sijoittajien keskuudessa.

Palacio Da Bolsa Porto.

Sisätilojen osalta rakennusta voisi helposti luulla kuninkaalliseksi palatsiksi, etenkin paikan koristeellisen arabihuoneen suhteen, edustaen ovaalin muotoista kamaria, jolla yritettiin kopioida Granadan Alhambran palatsin alkuperäistä tyyliä.

Nykyään arabihuone on palatsin suuri vastaanottohuone, jossa kaupungin johtohahmot ja muut edustajat vastaanottavat virallisia Portoon tulevia vierailijoita.

Palacio da Bolsa Porto Portugali.

Toinen merkittävä huone palatsin tiloissa on Pátio das Nações, jota valaisee suuri kattoikkuna, joka on itsessään erinomainen esimerkki rauta-arkkitehtuurista. Tilaa koristavat useat niiden maiden lipuista, joiden kanssa Portolla on suoria kauppasuhteita.

Rakennukseen, johon pääsee tutustumaan osana opastettuja kierroksia, kuuluu myös merkittävä, suurenmoinen portaikko ja kaksi pronssista, kupolista roikkuvaa kattokruunua. Tiloissa järjestetään usein erilaisia tapahtumia, jotka ovat hyvä ajankohta tutustua rakennukseen.

9) Dom Luis I -silta – Porto Portugali nähtävyydet

Dom Luis I -silta oli maailman johtava rautatöiden mestariteos aikakaudella ennen Eiffelin tornia.

Ikoninen silta, joka avattiin käyttöön vuonna 1886, piti hallussaan pitkään maailman pisimmän rautakaaren ennätystä.

Nykyään sillan yli kulkee metro sen ylemmän tason halki, kun taas alempaa tasoa käyttävät sekä autot että jalankulkijat väylänä joen yli, Porton keskustan ja Vila Nova de Gaian kunnan välillä.

Dom Luis I silta Porto.

Dom Luis I – silta.

Porton kaupungista löytyy kaikkiaan neljä muutakin siltaa, joihin kuhunkin voi tutustua esimerkiksi Douro-jokea risteilevien laivojen mukana.

Näistä neljästä muusta Porton sillasta kuuluisin on vaikuttavan oloinen Dona Maria Pia -silta, myös rauta-junasilta, joka on valmistunut vuonna 1876.

Siltana Dona Maria Pia, joka on nimetty kuningas Luis I vaimon mukaan, oli Gustave Eiffel suunnittelema, aikakaudella ennen hänen kuuluisan Pariisin torninsa rakennustöitä. Rakenne piti hallussaan suurimman sillan jännevälin maailmanennätystä seitsemän vuoden ajan.

Dona Maria Pia - silta Porto - Porto nähtävyydet.

Dona Maria Pia – silta.

Dona Maria Pia -silta oli arkikäytössä aina vuoteen 1991 saakka, mutta nykyään se toimii suojeltuna Portugalin kansallismonumenttina ja nähtävyytenä.

Kaupungin muita siltoja ovat Ponte do Infante, jonka 280-metriä pitkä vahvistetun betonin kaari on maailman pisin, kolmikaarinen Ponte de São João, ja 270-metriä pitkä, sekä yhden kaaren omaava Arrabida-silta.

10) Soares dos Reis kansallismuseo

Soares dos Reis (museusoaresdosreis.gov.pt) on Porto Portugali nähtävyydet listalla merkittävä kansallismuseo, maan vanhin lajissaan, joka on nimetty yhden portugalin historian huipputaitelijoista mukaan.

Soares Dos Reis Porto.

Museo oli avautuessaan vuonna 1833 Portugalin ensimmäinen kansallismuseo.

Soares dos Reis museo - Porto Portugali nähtävyydet.

Paikka esittelee taideteoksia muun muassa lakkautetuista luostareista ja nunnaluostareista, sisältäen arvokkaita maalausteoksia, lasitöitä, keramiikkaa, sekä koruja – yhtenä huomattavana teoksena oleva, 1700-luvulta peräisin oleva harvinainen arvokivillä koristeltu rintakoru.


Kokoelmien kaikkein tunnuskuvallisin teos on taiteilija Soares dos Reisin (jonka mukaan museo on nimetty) “O Desterrado“, mutta huomattavia ovat lisäksi esimerkiksi kaksi François Clouetin (1522-72) tekemää muotokuvateosta ja Jean Pillementin (1727-1808) maisemateokset.