Opas Portugalin kieli resursseihin ja tapoihin opiskella kieltä, sanalistoja, sekä ohjelmistoja, joiden avulla nopeuttaa kielen ymmärtämistä.
Portugali on kieliryhmänä yksi tärkeimmistä, varsinkin siitä syystä, että kieltä puhutaan maailman viidenneksi väkirikkaimmassa maassa, yli 190 miljoonan asukkaan Brasiliassa.
Yhteensä kieltä puhuu noin 240 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa, Brasilian lisäksi varsinkin Portugalissa, Mozambikissa, Angolassa, Cape Verdessä, Itä-Timorissa, ja useissa monissa muissa maissa vähemmistökielenä.
UNESCO:n tekemän ennusteen mukaan Portugalin puhujien lukumäärä tulee kasvamaan voimakkaasti, noussen noin 335 miljoonaan ihmiseen vuoteen 2050 mennessä.
Kielestä löytyy kaksi erillistä murretta, Euroopan sekä Brasilian murre, joista Aasiassa ja Afrikassa puhutut versiot ovat pääosin Euroopan esimerkin mukaisia.
Portugali on kielenä on kehittynyt latinasta, joka saapui Iberian niemimaalle vuonna 216 e.Kr., antiikin roomalaisten valloittajien tuomana.
Varhaisimmat portugalin kieleksi tunnistettavat dokumentit ovat peräisin 800-luvulta, joissa tosin on mukana vielä huomattava määrä latinankielisiä sanoja.
Tavat Opiskella Portugalia
Koska portugali on yksi maailman tärkeimmistä kielistä, tarjolla on paljon resursseja kielen opiskeluun, mukaanlukien internet kielikursseja, kuin myös kielen opiskelu matkoja sekä Brasiliaan että Portugaliin.
Erinomaisen johdannon portugalin kielen opiskelun haasteisiin antaa englanninkielinen “How-to-Learn-Any-Language” niminen nettisivusto, osoitteessa:
how-to-learn-any-language.com/e/languages/Portuguese.html
Kotiopiskelun avuksi parhaat resurssit sisältävät esimerkiksi sanalistojen kanssa käytettäviä ns. Flashcard-systeemejä, kuten ilmaisen Anki-ohjelman (www.ankisrs.net), jonka avulla voi opetella kielten sanoja (tai muuta informaatiota) omassa aikataulussaan.
Suurimman motivaation monille kielen opettelijoille toimii tuleva käynti Brasiliassa, joka maana tarjoaa yhden maailman parhaimmista valikoimista nähtävää ja koettavaa, aina Amazonas-provinssin luonnon nähtävyyksistä kaupunkikohteisiin kuten Sao Paulo ja Rio de Janeiro.
Paikallisten kanssa Portugalin puhuminen on myös yksi tapa opiskella uusia, alueellisia slangisanoja, joita perinteisistä sanakirjoista ei aina välttämättä löydy.