Porvoo nähtävyydet top 5 parhaimmistoa edustavat Vanha Porvoo, J.L. Runebergin kotimuseo, joki- tai saaristoristeily, Porvoon kesätorit, sekä Haikon Kartano.
Vanha Porvoo (porvoossa.fi) on nähtävyytenä yksi Suomen valokuvatuimmista kansallismaisemista, tarjoten upean historiallisen kokemuksen tämän Suomen toiseksi vanhimman kaupungin puitteissa.
Keskeisimpiä alueita vanhaakaupunkia ovat Jokikadun ja Välikadun ympäristö, jotka ovat toimineet vilkkaina kauppakatuina 1200-luvulta lähtien, kokemukseen kuuluessa värikkäitä puutaloja, kapeita mukulakivikatuja, pikkuputiikkeja, sekä idyllisiä kahviloita ja ravintoloita.
Tee- ja Kahvihuone Helmi (Vanha Porvoo).
Vaikka kansallisrunoilija Runebergin päivä on 5. helmikuuta, hänen kotikaupungissaan Porvoossa runebergintorttuja syödään ympäri vuoden, ja Vanha Porvoo on herkun nauttimiseen otollinen tilaisuus, esimerkiksi Tee- ja Kahvihuone Helmessä (teehelmi.fi/tee-ja-kahvihuone-helmi/).
Porvoon kaupunkikartta.
Voit suunnistaa eri kohteisiin Vanhassa Porvoossa ilmaisten kaupunkikarttojen avulla, joita löytyy mm. palvelupiste Kompassista, Porvoon kesähelpeiltä, ja ympäri kaupunkia sijaitsevista esitelaatikoista.
Vanha Porvoo.
Ehkä kaikkein ikimuistoisimman vierailun Vanhaan Porvooseen saa aikaan kuitenkin opastetun kävelyn (porvooguides.fi) avulla, joissa pääset dramaattisten ja viehättävien tarinoiden kautta tutustumaan Porvoon historiaan ja nykypäivään sekä yleis- että teemaopastuksilla.
J.L. Runebergin kotimuseo (porvoo.fi/runebergin-koti/) on vuodesta 1882 yleisölle avoinna ollut, kansallisrunoilija J.L. Runebergin (1804-1877) museoksi muutettu historiallinen koti.
J.L. Runebergin kotimuseo.
Tämän Suomen vanhimman kotimuseon puitteissa pääsee jälleenkokemaan 1800-lukulaista perhe-elämää, jossa tunnelman luovat Runebergille ja hänen vaimolleen Fredrikalle kuuluneet biedermeier-tyylisuuntaa edustavat huonekalut, perheen arvotaideteokset, sekä astiastot.
Lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat viehättävät vanhat huonekasvit, joista monet juurtavat alkuperänsä Fredrikan alkuperäisistä istutuksista, ja talon huolellisesti historialliseen kuntoonsa entisöity puutarha kukkaloistoineen.
Fredrikan puutarha (J. L. Runebergin kotimuseo).
Rakennukseen (facebook.com/runeberginkoti), sen taidekokoelmiin, sekä Fredrikan puutarhaan järjestetään kesäkauden läpi opastettuja, noin 30 minuuttia kestäviä yleisökierroksia suomeksi, ruotsiksi, sekä englanniksi (englanniksi vain päärakennuksen tilojen suhteen).
Voit ostaa kotimuseossa käynnistäsi muistoksi tuotteita paikan museokaupasta, jossa valikoimiin kuuluvat monenlaiset persoonalliset ja ainutlaatuiset esineet liittyen J.L. Runebergiin ja Vanhaan Porvooseen.
Joki- tai saaristoristeily on nähtävyytenä hieno tapa tutustua Porvooseen satamakaupunkina, valikoimassa vaihtoehtoja, joihin kuuluvat sekä Porvoonjokea kiertävät reitit että pidemmät kierrokset lähisaaristoon.
Jokiristeily M/S Queen laivalla.
Suosittu vaihtoehto lähiristeilylle on Porvoo Line jokiristeily (royalline.fi/jokiristeily) M/S Queen laivalla Vanhassa Porvoossa, jonka aikana kuulet kiehtovia tarinoita Porvoon ja Suomen historiasta, nauttien reitin aikana vaikkapa lohisopasta, Porvoon jäätelöstä, Runebergin tortuista, tai paikallisesta oluesta.
Toinen hyvä vaihtoehto sekä jokiristeilyille että risteilyille Porvoon kuvankauniiseen saaristoon on kahvilalla ja aurinkokannella varustettu FriendShip Cruises M/S Suvi-Tuuli (friendshipcruises.fi), joka risteilee säännöllisesti kesäkuusta elokuuhun.
M/S J.L. Runeberg (Helsinki-Porvoo risteily).
Risteilyvaihtoehtoihin kuuluu lisäksi Helsingin ja Porvoon väliä toukokuusta ja syyskuun alkuun risteilevä, yli 100-vuotias M/S J.L. Runeberg (msjlruneberg.fi). Matkan aikana tarjoiltava porvoolaisen keittiön kalakeitto (varattava etukäteen), jossa annokseen kuuluu aitoa saaristolaisleipää, on monille makuelämyksenä koko risteilyn hinnan arvoinen kokemus.
Porvoon kesätorit ovat nähtävyytenä hieno tapa tutustua seudun elämään laajemminkin, sillä toreja löytyy kesän läpi keskustan ohella myös lähikylistä ja saaristosta, muun muassa Pellingistä ja Bjurbölestä.
Porvoon jokirannan tori.
Suosituin kesätoreista on Porvoon jokirannan tori (facebook.com/porvoonjokirannantori/), ydinkeskustan jokirannan Itäiselle rantapromenadille sijoitettu toripaikka, avoinna päivittäin klo 9 alkaen kesäkuusta elokuun loppuun asti, jossa myyntikojuista saa ostettua esimerkiksi vaatteita, koruja, porvoolaisia käsitöitä, saaristolaislimppuja, kalasoppaa, ja paljon muuta.
Porvoo nähtävyydet kylätoreista kävijämääriltään suurimpiin lukeutuu puolestaan vuodesta 1984 järjestetty Pellingin kesätori (visitpellinge.fi/fi/pellingin-kesatori/), Sandholmsuddenilla Porvoon saaristossa.
Pellingin kesätori.
Viehättävän Pellingin kesätorin puitteista löytyy kaikkea aina kalaherkkuista leivonnaisiin ja käsitöistä kukkiin ja makeisiin asti, torikävijöiden viihdykkeeksi tarjolla ollessa erilaista oheisohjelmaa, mm. arvontoja, kilpailuja, musiikkia, ja erilaisia esittelyjä.
Muita kesätoreja seudulla järjestetään Bjurbölessä (facebook.com/Bjurbölenkesätori) sekä aika ajoin myös vuonna 1934 rakennetun Vekkoski-Anttilan Myllyn (Yli-Vekkoski, Porvoo) pihamaalla.
Myös Kråkön perinteinen, kesäkuinen Loppisrunda – Kirppisrundi (facebook.com/krakobygdeforening/), koko kylän kirpputoritapahtuma, on upea ajankohta vierailla merellisellä Porvoon Kråkön saarella ja tehdä samalla kirppislöytöjä.
Haikon Kartano.
Legendaarinen Haikon Kartano (haikko.fi) on Porvoo nähtävyydet vaihtoehdoista koko Itä-Uudenmaan suosituin lomakeskus, noin 10 minuutin ajopäässä Vanhasta Porvoosta, josta löytyvät palveluina kylpylä, hotelli, sekä tasokkaita ravintoloita.
Ikimuistoisen ruokailukokemuksen saa puolestaan illallistamalla Armas Lindgrenin suunnitteleman päärakennuksen Kartanoravintolan puitteissa, jossa tunnelmaa luovat mm. seiniltä löytyvät A. Edelfeltin taideteokset (Edelfelt vietti kaikkiaan 26 vuoden kesät Haikossa), ravintolaterassin puistonäkymät merelle asti, sekä tietysti ruokalistan pohjoismaisen keittiön hienouksia edustavat huikeat gastronomiset kokemukset.