Ristinkirkko Lahti

Ristinkirkko Lahti on Alvar Aallon suunnittelema modernistinen kaupungin pääkirkko vuodelta 1978, aivan keskustan alueella.

Alvar Aallon suunnittelema Ristinkirkko, joka valmistui vuonna 1978, toimii Lahden kaupungin pääkirkkona ja yhtenä tunnetuimmista nähtävyyksistä.

Aalto toivoi kirkon toimivan “Getsemanena“, rauhallisuuden puutarhana, kaupungin keskustassa.

Ristinkirkko Lahti

KUVA: Näkymä ylös Kolkanmäen huipulla sijaitsevalle Ristinkirkolle sille johtavalta portaikolta.

Lahden Ristinkirkko Hakkapeliittain kotiinpaluu

KUVA: Ristinkirkko kuvattuna Eliel Saarisen suunnittelemalta Lahden kaupungintalolta, joka sijaitsee myös mäen (Salpausselän harjun) päällä. Näiden kahden kaupungin keskeisen nähtävyyden välillä kulkeva katu, Mariankatu, laskeutuu puolessavälissään Lahden kauppatorille, jonka kulmalta löytyy kuvassa näkyvä Hakkapeliittain kotiinpaluu monumentti.

Lahden Ristinkirkko risti-ikkuna

KUVA: Kirkon yksi merkittävimmistä kohokohdista on sen julkisivussa oleva ristinmuotoinen ikkunamuodostelma, joka koostuu 52:sta ikkunasta, yhdestä kutakin vuoden viikkoa kohden.

Vapauden hengetär Ristinkirkko Lahti

KUVA: Kirkko nähtynä sitä ympäröivältä kirkkopuistolta, joka koostuu suurelta osaltaan sankarihautausmaasta, jonka keskeltä löytyy taiteilija Wäinö Aaltosen patsasteos Vapauden hengetär, vuodelta 1952.

Vapauden hengetär Lahden Ristinkirkko

KUVA: Vehmaan punaisesta graniitista tehty Vapauden hengetär patsas lähikuvassa.

Ristinkirkon sankarihautausmaa Lahti

KUVA: Vapauden Hengetär teosta ympäröi puoliympyrän muotoisesti sankarihautausmaa, joka pitää sisällään yhteensä 574 hautalaattaa, joiden välissä kasvaa 2600 kpl jaloruusuja.

Kirkko sijaitsee näyttävällä paikalla, Kolkanmäen päällä, jossa se korvasi paikalla aiemmin olleen, vuonna 1890 rakennetun puisen Keski-Lahden kirkon, josta jäljellä on vielä kolme kirkonkelloa osana kirkon betonista, 40 m korkeaa kellotapulia.

Rakennus ja sitä ympäröivä kirkkopuisto sijaitsevat osoitteessaKirkkokatu 4, Lahden keskustan läpi pohjois-eteläsuunnassa kulkevan Mariankadun pohjoispäässä.

Kirkolta on upea näkymä Mariankadun eteläpäädyssä olevalle Lahden kaupungintalolle, joka sijaitsee myös kohotetulla pohjalla, Salpausselän harjun päällä.

Kirkkoa ympäröivästä kirkkopuistosta löytyy 574:n sankarihaudan hautausmaa, jonka keskipisteenä on Wäinö Aaltosen teos Vapauden hengetär, vuodelta 1952.

Sankarihautausmaahan haudatut vainajat on lueteltu Lahden Seurakuntayhtymän sivuilla, linkistä:

Lahdenseurakuntayhtyma.fi/Ristinkirkko-vainajat.pdf

Puhdaslinjaisen arkkitehtuurinsa osalta rakennuksen julkisivua hallitsee sen suuri, ristinmuotoinen, 52:n erillisen ikkunan muodostelma.

Ristinkirkko
Kirkkokatu 4, 15110 Lahti

Kirkko on vaikuttava myös sisätiloiltaan, jossa valkea, suurten sivuikkunoiden valaisema kolmion muotoinen kirkkosali suippenee kohti alttaria, antaen dramaattisen, teatterimaisen vaikutelman.


Ristinkirkko, jonka kirkkosaliin mahtuu parhaimmillaan 1 150 henkilöä, toimii myös yhtenä Lahden kaupungin kulttuurielämän keskuksena, jossa pidetään konsertteja, näyttelyjä, juhlia ja muita tapahtumia, vuosittain merkittävimmän yksittäisen tapahtuman ollessa Lahden kansainvälinen urkuviikko (www.lahtiorgan.fi).