Saku Suurhalli Tallinna

Saku Suurhalli Tallinna on yli 10 000 ihmistä mahduttava tapahtumapaikka, jossa järjestetään mm. erilaisia konsertteja, messuja, ja urheilukilpailuja.

Halli, joka valmistui vuonna 2001, on lajissaan Baltian suurin tapahtuma-areena 13 000 m2:n koollaan. Paikka onkin suunniteltu varsinkin kansallisesti ja kansainvälisesti merkittäviä konsertteja ja muita tapahtumia varten.

Saku Suurhall rakennettiin Helsingin Hartwall Areena esikuvana. Näiden kahden rakennuksen välinen yhteistyö näkyy myös siinä, että konserttipromoottorit tuovat usein samoja kansainvälisiä tähtiä molempiin rakennuksiin esiintymään.

Saku Suurhalli Tallinna

KUVA: Näkymä suurhallin julkisivuun Haabersti kadulta, aivan Rimi hypermarketin rakennuksen vierestä.

Lippuja erilaisiin Saku Suurhallissa järjestettäviin konsertteihin on tarjollaSuomesta esimerkiksi Suomen lippupalvelun (www.lippupalvelu.fi) kautta.

Voit tutustua hallin ajankohtaiseen tapahtumakalenteriin myös paikan virallisen nettisivuston kautta, joka sijaitsee osoitteeessawww.sakusuurhall.ee.

Suurhallin nimi tulee sen sponsorista, Viron suosituimmasta olutmerkistä “Saku” (www.saku.ee), ja olutta onkin tarjolla suurhallin kaikissa kerroksissa.

10 000 katsojaa vetävien yleisölehterien lisäksi Saku Suurhalli tarjoaa 38 yksityisaitiota, jotka on varustettu mm. minikeittiöllä ja WC:llä.

Tasokkaimmat aitioista sisältävät myös neuvottelutilaa 26 henkilölle sekä saunan, jonka ikkunoista voi seurata hallin areenan tapahtumia.

KARTTA: Satelliittikartta Suurhallin sijainnista Paldiski maanteen varrella.

Aivan hallin vierestä löytyy myös 170:n myymälän kokoinen Rocca al Mare kauppakeskus, joka tarjoaa ilmaisen bussikyydin satamasta ja Viru-hotellin edestä paikalle.


Jos olet tulossa Tallinnaan Saku Suurhallissa olevaa tapahtumaa varten, ja haluat yöpyä alueella, yksi lähimmistä hotelleista on lyhyen kävelymatkan päässä sijaitseva Rocca al Mare hotelli (www.roccahotels.ee).