Spyder lasketteluvaatteet valmistaa Coloradossa päämajaansa pitävä yritys, joka on yksi suurimmista lasketteluvaatteisiin erikoistuneista merkeistä.
Firman perusti David Jacobs, joka oli aikansa yksi Kanadan parhaista laskettelijoista, vuonna 1978.
Alunperin firma toimi David L Jacobs nimen alla, postimyyntiyrityksenä.
Spyder tunnetaan tuotekehityksestään, josta esimerkkinä oli vuoden 1994 “SpeedWyre” teknologia, joka paransi laskettelu kilpailupukujen performanssia, vähentäen tuulenvastusta jopa 40% laboratorio testeissä.
SpeedWyre teknologia tosin kiellettiin vuonna 1997 FIS:n toimesta.
Voimakas kehitystyö on johtanut siihen että mm. Yhdysvaltain laskettelu maajoukkue on käyttänyt Spyderin tuotteita jo vuodesta 1989 saakka.
Myös Kanadan laskettelu maajoukkue on käyttänyt Spyderin tuotteita vuodesta 2002.
Kuuluisiin urheilijoihin jotka ovat käyttäneet firman tuotteita kuuluvat mm. Diann Roffe-Steinrotter, Hillary Lindh, Tommy Moe, Picabo Street, Bode Miller, ja Jennifer Heil.
Spyder on tunnettu myös Freeski tyylilajin vaatteistaan, joista tunnetuimpaan kuuluu “Venom” kokoelma.
Firman omistaa nykyään Apax Partners, yksityissijoituksia tekevä rahasto, ja yrityksen brändeihin on viime vuosina liitetty myös Cloudveil Mountain Works.
Voit tutustua Spyderin uusimpaan mallistoon sen virallisilta nettisivuilta osoitteessa www.spyder.com.
Firman tuotteita maahantuo Suomeen Pryme Sports (www.prymesports.fi), jonka muita maahantuomia tuotemerkkejä ovat Sanuk Sidewalksurfferit ja PowerBalance-hologrammituotteet.