Katsaus Yhdysvaltojen Floridan osavaltion St. Augustinen kaupungin parhaisiin nähtävyyksiin, mukaanlukien Marineland, Fountain of Youth Discovery Park, sekä Colonial Quarter.
St. Augustinen vanhakaupunki on kompaktikokoinen ja sokkeloinen paikka kapeilla kaduilla varustettuna, joka tekee siitä täydellisen kohteen jalkaisin tutkittavaksi.
Kaikkialla vanhankaupungin arkkitehtuurissa ja katujen suunnittelussa näkee viitteitä paikan menneistä espanjalaisista, brittiläisistä, sekä amerikan siirtomaa-ajan aikaisista vaikutteista.
Kaupungin ydin on ollut aktiivinen 1600-luvulta saakka, vanhimman edelleen pystyssä olevan talon ollessa peräisin 1700-luvulta.
Vierailijat viihtyvät kiertäessään vanhan kaupungin kiemuraisia reittejä, käväisten välillä taiteellisissa putiikeissa, korukaupoissa, ja muistoesinemyymälöissä.
Yksi monen kierto-ohjelmaan kuuluva kohde on vedenrajassa sijaitseva Castillo San Marco, joka on monen mielestä yksi tärkeimpiä yhdysvaltalaisia historiallisia maamerkkejä.
Mantanzas-jokeen tutustuminen on helppoa sen yhteydessä olevan jalkakäytävän ansiosta, jolta on hienot näkymät mm. Bridge of Lions -sillalle sekä joella oleville purjelaivoille.
St. Augustinen rajojen ulkopuolella sijaitsevat nähtävyyksistä esimerkiksi St. Augustine Beach ja kehittämätön Anastasia State Park, joissa molemmissa on mukava viettää aikaa varpaat hiekassa.
Seudun osavaltiopuistot tarjoavat nähtävää Floridalle ominaisen villieläimistön suhteen, mukaanlukien alligaattoreita, vaaleanpunaisia kapustahaikaroita, ja ilakoivia delfiinejä.
1) Marineland
Marineland on valtuutettu ja tieteellinen meritutkimuskeskus, jossa vieraat voivat valita joukosta interaktiivisia pakettia, joiden puitteissa on mahdollista tavata keskuksessa asuvia delfiinejä.
Näihin paketteihin kuuluu yksinkertaisimmillaan delfiinien luona katsomassa käyminen ja parhaimmillaan delfiinien kanssa uiminen.
Marinelandissa asui pitkään yksi maailman kuuluisimmista delfiineistä, Nellie, joka kuoli 61 vuotiaana, tehden eläimestä vanhimmaksi ihmisten hoidossa eläneen delfiinin.
Keskuksessa toimii myös Conservation Field Station, joka on keskittynyt Koillis-Floridan delfiinien sekä pienten valaiden tutkimiseen, pelastusoperaatioihin, ja kuntoutuksiin.
2) Castillo de San Marcosin kansallismonumentti (Castillo de San Marcos National Monument)
Vanhankaupungin vedenrantaa dominoiva vaikuttavan oloinen linnoitus rakennettiin espanjalaisten toimesta 1672-1695, tehden Castillo de San Marcosista vanhimman kivilinnoituksen Yhdysvaltojen mannermaalla.
Linnoituksen seinät on valmistettu coquinasta, tiivistyneistä simpukankuorista muodostuneesta kivestä, jota löytyy pitkin alueen rannikkoa.
Kun käyt linnoituksella, sinun kannattaa vierailla sen huipulla, josta on upeat näkymät Mantanzas-joelle.
Paikalla toimivat historiallisten tapahtumien jälleenluoja-näyttelijät ja puistonvartijat kertovat mielellään linnoituksen historiasta, tarjoten myös historiallisten aseiden demonstraatioita tasaisin väliajoin.
3) Schooner Freedom Charters
Kaksimastoisen Freedom-laivan tekee erikoiseksi muun muassa se, että kyseessä on aito kopio 1800-lukulaisesta purjeveneestä.
Alusta ohjaavat ammattimaiset merimiehet, jonka ansiosta laivan hienot purjeet eivät jää rekvisiitaksi, vaan tuuli ja sää sanelevat osaltaan matkanteon reittiä.
Voit valita useasta erilaisesta charter-paketista, mukaanlukien auringonlasku-, perhe-, päivä-, tai yöaikaan tapahtuvat kuu-kierrokset.
Charter-kierrokset ovat luonteeltaan rauhallisia matkoja, joissa painotetaan vedellisestä elämästä nauttimista, eikä matkantekoon kuulu siten vaikkapa kierrosoppaita kovaäänisineen kertomassa faktoja kaupungista (kokemus, joka on tarjolla St. Augustinen rautiovaunukierroksen muodossa).
4) St. Augustinen tislaamo
Esimerkiksi yhtiön palkintoja voittanut “New World Gin” on erittäin aromaattinen kokemus, sisältäen yrttisekoituksen katajanmarjan ja sitruksen vivahteita, kun taas “Florida Cane Vodka” on tehty floridalaisesta sokeriruo’osta.
Voit osallistua ilmaiseen kiertokäyntiin tislaamon tiloihin, jonka puitteissa pääset maistelemaan yhtiön tuotteita ja ostamaan pulloja myös viemisiksi kotiin.
Tislaamo organisoi vuoden mittaan työpajoja eri aiheista, mukaanlukien cocktailien tekeminen tuoreista, kausiluontoisista raaka-aineista, sekä täydellisten drinkkien valmistamisen oikeanlaisia työkaluja ja tekniikoita hyödyntäen.
5) Fountain of Youth Discovery Park
Vaikka tarina saattaa olla myytti, on silti taianomaista juoda tämän puutarhamaisen puiston suihkulähteen vettä, toivoen ihmettä.
Nuoruudenlähteen suihkulähteellä käynnin ohella voit kävellä puiston kauniita maastoja, oppia lisää alueen ensimmäisistä intiaani-asukkaista, sekä nähdä siirtomaa-ajan aikaisiin pukuihin sonnistautuneita näyttelijöitä rakentamassa leirejä ja ampumassa musketteja.
Puistossa kuljeksivat riikinkukot tuovat oman eksoottisen tuulahduksensa paikan olotilaan.
Fountain of Youth Discovery Park on lisäksi suosittu paikka ulkoilma-häiden pitoon sekä romanttisiin kosintoihin.
6) Washington Oaks and Coquina Beach osavaltiopuistot (Washington Oaks and Coquina Beach State Parks)
Puistoon kuuluu yhdellä puolella hieno, kehittämätön, vaaleanpunaisen sävyisen hiekan omaava ranta-alue ja toisella, joen-puoleisella osalla vaikuttavan näköinen kasvitieteellinen puutarha.
Kasvitieteellisen puutarhan kokohohtiin lukeutuu muodollinen ruusutarha alle sadan metrin päässä postikorttikuvamaisesta osasta jokea, jossa voit kävelllä rannanmyötäisesti ja ihailla ohimeneviä veneitä.
Rannalla mielenkiintoiseen puoliin lukeutuvat paikan jännittävän värisen hiekan lisäksi suurikokoiset coquina-hiekkakivikalliot, joita on hauska kiipeillä, niiden huokoisten reikien muuttuessa vuorovesialtaiksi kun vesirajan vetäytyessä.
Puistosta löytyy myös muistoesinemyymälä.
7) Lightner-museo (Lightner Museum)
Tämän upean rakennuksen puitteissa on luovasti esiteltynä Amerikan kulta-aikakauden rikkaiden perheiden jokapäiväisiä esineitä, kuten huonekaluja, Tiffany-lasitavaroita, ja muita objekteja.
Kohokohtiin museossa kuuluvat sen ensimmäisen kerroksen kuriositeettien huone, jossa kaapit on täytetty erikoisuuksilla kuten fossiileilla ja vanhoilla luilla, Tiffany-lamppujen ja hienojen, koristeellisissa raameissa olevien maalaustöiden sekä erilaisten veistosteosten täyttäessä taloa jokaisen kulman takana.
Osana käyntiä voit myös vierailla alueella, joka toimi aikoinaan hotellin kylpylänä, ja josta löytyy mm. mielenkiintoisia hienostuneita penkkejä maleksimiseen.
8) Mission Nombre de Dios
Kaunis ja iäkäs Nombre de Diosin lähetysasema sijaitsee St. Augustinen ytimessa, mutta sen rauhallisemmassa osiossa, hieman syrjään historiallisista kortteleista.
Lähetysasema on itse asiassa niinkin vanhaa tekoa, että sitä pidetään paikkana, jossa järjestettiin Pohjois-Amerikan ensimmäinen katolinen jumalanpalvelus.
Rakennuksen tontilla on pikkuruinen, norsunluuta sisältävä kappeli, jossa vierailijat voivat käydä rukoilemassa tai sytyttämässä kynttilän.
Lähetysaseman tammi- ja setripuiden täyttämä hautausmaa on mielenkiintoinen nähtävyys sammal-peitteisine hautakivineen, ja sen puitteissa on useita penkkejä rauhallisen hetken viettämistä varten näkymillä lahdelle.
9) Anastasian osavaltiopuisto (Anastasia State Park)
Paikka on suosittu etenkin lintujen ystävien parissa, nähtävillä ollessa useita harvinaisia lintulajeja, kuten vaaleanpunaisia kapustahaikaroita, valkopäämerikotkia, sekä useita erityyppisiä haikaroita ja lokkeja.
Kuten useimmissa kohteissa St. Augustinea, törmäät myös täällä alueen menneisyyteen.
Puisto on seutua, josta suuria murikoita coquina-kalliota louhittiin Castillo de San Marcos linnoituksen rakentamista varten, ja voit nähdä nämä vanhat louhimoalueet osana kierrostasi.
Oheispalveluina osavaltiopuistossa, joka on avoinna vuoden ympäri, ovat muun muassa mahdollisuus leiriytymiseen, luontopolut, veneilymahdollisuudet, sekä metsänvartijoiden esitelmät.
10) Colonial Quarter
Aktiviteetteihin museossa lukeutuvat muskettiharjoitukset, sepän esitykset, purjehduslaivan rakentaminen ja historialliset esitykset periodipukuihin sonnustautuneiden näyttelijöiden toimesta.
Voit myös kiivetä museon vartiotorniin, josta on näkymät Castillo de San Marcon linnoitukselle.
Nuorimpia vierailijoita varten tarjolla on mm. aarteenetsintää varten tarjolla olevia hiekkalaatikoita.
Museotiloissa on lisäksi pub, ravintola, ja muistoesinemyymälä täynnä siirtomaakauden inspiroimia matkamuistoja.
Colonial Quarter ja sen romanttinen sisäpiha toimivat usein erilaisten musiikkiesitysten tapahtumapaikkana (näihin tapahtumiin on erillinen sisäänpääsymaksu), bändeille kuten Buckwheat Zydeco, Southern Culture on the Skids, ja Della Mae.