Roomalais-katolinen St Peter Kirche Munchen on vanhin kirkko kaupungin keskustan alueella, ja tarjoaa yhden alueen suosituimmista näköalatasanteista tornissaan.
Paikalla jolla St Peter kirkko sijaitsee on ollut kirkko jo ennen kuin Munchenin kaupunki perustettiin vuonna 1158 Henrik Leijonan toimesta.
Aluetta asuttivat aina 700-luvulta munkit jotka asuivat sitä ympäröivän Petersbergl-kukkulan ympärillä.
Ennenkuin nykyinen kirkko rakennettiin, paikalla oli 1100-luvulla rakennettu Baijerin romaaniseen tyyliin rakennettu kirkko, jota laajensi ensimmäinen alueen hallitsijadynastia Wittelsbachien edustaja, Otto I, vuonna 1181.
KUVA: Näkymä St Peter kirkon rakennuksiin aivan sen vieressä olevanMunchenin uuden raatihuoneen tornista, jossa myös on näköalatasanne.
KUVA: St Peter kirche kuvattuna sen edestä menevältä Rindermarkt kadulta, joka on suosittua shoppailu-aluetta kaupungissa.
Sata vuotta myöhemmin se kuitenkin purettiin uuden kirkon tieltä, ja uusi St Peter kirche siunattiin käyttöön vuonna 1294.
Rakennusta uudistettiin varsinkin varhaisella 1600-luvulla, jolloin sen 92 metrin korkeudessa oleva torninhuippu sai sen nykyisen renesanssin tyylisen loppusilauksensa, ja kirkkoon lisättiin uusi barokkityylinen kuori (fi.wikipedia.org/wiki/Kuori).
Kirkon sisätilojen kohokohtiin kuuluvat sen alttari, josta löytyy Erasmus Grasserin lahjoittama Pyhän Pietarin patsas.
Muihin kirkon hengellisen kirkkotaiteen mestariteoksiin kuuluvat viisi gotiikan tyylisuunnan Jan Polackin tekemää maalausta sekä seinäfresko, jonka on tehnyt Johann Baptist Zimmermann vuosina 1753-1756.
Kirkon renesanssityylinen torni, jota paikalliset kutsuvat lempinimellä “Alter Peter” (vanha Pietari), tarjoaa upeat panoramiset näkymät yli Munchenin kaupungin aina alpeille saakka, varsinkin eteläisten “Fön” tuulten aikaan.
Torni on avoinna kävijöille maanantaista perjantaihin kello 9-18, sekä lauantaisin ja sunnuntaisin 10-18.