Suomen käsityön museo Jyväskylä on valtakunnallinen erikoismuseo, jonka osana toimivat myös Suomen kansallispukukeskus ja Konservointikeskus.
Käsityön museo esittelee käsityön ja käsiteollisuuden historiaa ja nykypäivää, ja tätä tehtävää edistää myös paikan kansallispukukeskus.
Museo perustettiin alunperin vuonna 1890, ja se toimi Taideteollisuusmuseon yhteydessä aina vuoteen 1933 saakka, jonka jälkeen se väliaikaisesti lopetettiin.
KUVA: Museon pääsisäänkäynti osoitteessa Kauppakatu 25.
Toiminta aloitettiin uudelleen, itsenäisenä museona, vuonna 1983, alkuun nimen Suomen kotiteollisuusmuseo alaisuudessa, osoitteessa Seminaarinkatu 32.
Museoon liitettiin ensin vuonna 1992 Suomen kansallispukukeskus, ja myöhemmin, vuonna 1995, Konservointikeskus.
Nykyinen museon nimi on peräisin vuodelta 1997, ja kolme vuotta tästä, vuonna 2000, museon nykyinen toimipaikka avattiin museota varten jälleenrakennetussa kiinteistössä, osoitteessa Kauppakatu 25.
Museon näyttelyt koostuvat sekä pysyvistä perusnäyttelyistä että vaihtuvista käsityöteemaisista näyttelyistä.
Perusnäyttelyistä museon pohjakerroksessa sijaitsee “Käsityössä elämän tuntu” –perusnäyttely (159 m2), joka esittelee entisajan omatarvekäsityötä ja nykyisiä käsityötrendejä.
“Komeasti juhlaan” – Kansallispukukeskuksen perusnäyttely (47,5 m2), myös rakennuksen pohjakerroksessa, puolestaan tarjoaa näyttelyn maan kansallispukujen historiasta ja nykypäivästä.
Museon toisesta kerroksesta löytyy “Aikamatka käsityöhön” näyttely, joka koostuu 14:sta takaavalaistuista kuvataulusta ja 79:stä eri materiaalin kosketteluraidasta.
“Aikamatka käsityöhön” käy läpi kaikki keskeisimmät käsityötekniikat Suomen käsityön historiasta kahdentuhannen vuoden ajalta.
Vaihtuvien näyttelyiden, joita pidetään 2-3 vuosittain, näyttelytilat, kooltaan 185 – 335m², sijaisevat kahden kerroksen alueella.
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25
Jyväskylä
Aukioloajat: ti-su klo 11-18
www.craftmuseum.fi
Samassa rakennuksessa museon kanssa toimii myös Keski-Suomen käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen Taito Shop -myymälä (www.taitoshop.fi).
Taito-Shopin lisäksi voit tehdä samantyylisiä ostoksia myös museon omasta kaupasta (www.craftmuseum.fi/shop/index.htm), jonka valikoima koostuu esimerkiksi kirjoista, koruista, keramiikasta, ja korteista.