Tahko Juhannus, yksi suosituimmista Suomen kesäfestarit vaihtoehdoista, järjestetään vuosittain Kuopion Nilsiässä (Keitaankatu 1).
Vuodesta 2015 järjestetty ja vuodesta 2018 alkaen kolmipäiväisenä tarjolla ollut kesäfestivaali, jossa ikärajana on 18-vuotta ja jota markkinoidaan sloganilla “rakkauden juhannus“, tuo lavoille Suomen ajankohtaiset suosikkiartistit torstai-lauantai välillä juhannusviikonloppuna.
Esimerkiksi vuonna 2023, jolloin festivaalikävijöitä oli lähes loppuunmyydyssä tapahtumassa noin 16 000 kolmen päivän aikana, esiintyneisiin artisteihin kuuluivat muun muassa pop-tähti Bess, kestosuosikki Apulanta, sekä suomiräp-duo JVG.
JVG (2023).
Tahko Event Park, festivaalin tapahtuma-alue, on aivan Tahko Spa kylpylän vieressä oleva puisto, johon juhannusfestarin aikaan on sijoitettu suurikokoinen esiintymislava, DJ-teltta oheisohjelmineen artistien esitysten välillä, ruokien ja juomien myyntikojuja ja ruokailupöytiä, alueita oheispalveluille, sekä WC-alue.
Nähtävyyteen VIP-lipun ostaneita varten festarikentällä on oma, tilava ja katettu alueensa, josta löytyvät omat juomien ja ruokien ostopaikat, omat VIP WC-tilat, oheisohjelmaa, sekä mahdollisuus nähdä artistit läheltä lavaa ilman pääyleisön tungosta.
Bess (2023).
Katettuna alueena VIP-lipun osto on paras tapa varautua mahdollisiin festarien aikaisiin vesisateisiin.
Koska tapahtumapaikkana toimiva Tahkon lomakeskus on täynnä palveluita, mukaanlukien ravintoloita ja baareja, festareiden jatkojuhlat ovat lyhyen kävelymatkan päässä festarikentältä, muun muassa Tahkon Piazza (piazzatahko.fi) yökerhossa (400 metrin – 5 minuutin kävelymatkan etäisyydellä).
Tahko Juhannus – Suomen kesäfestarit
Keitaankatu 1, Tahko Event Park
73310 Tahkovuori
tahkojuhannus.fi
Facebook-sivulle tulee tietoja muun muassa tapahtuman esiintyjistä, lippumyynnin edistymisestä, aikatauluista, lippujen hinnoista, sekä paljosta muusta.