Tahko laskettelu

Tahko laskettelukeskus, joka on maan kolmanneksi suurin, sijaitsee Nilsiässä, ja tarjoaa kaikkiaan 23 rinnettä, joista pisimmät ovat yli 1000 metriä pitkiä ja korkeuseroltaan parhaimmiltaan noin 200 m.

Tahkon hiihtokeskuksen rinteitä palvelee kaikkiaan 15 hissin valikoima, joista kaksi on neljän hengen tuolihissiä.

Aikuisille suunnattujen rinteiden lisäksi tarjolla on myös aloittelijoille ja lapsille oma rinne, josta löytyy mm. mattohissi ja laavu.

Perheiden viihtyvyyttä on muistettu myös alueella olevan Werneri Parkin avulla, josta löytyy esimerkiksi suksikaruselli sekä napakelkka.

Tahko tarjoaa myös lumilautailijoille ja newschoolereille temppuja varten olevat super pipe ja Tahko Park osiot, joissa on kohokohtina mm. kahdeksan metrin megahyppyrit.

Muihin palveluihin alueella kuuluvat hyvä valikoima rinneravintoloita, joita Tahkolla on kaikkiaan on viisi, kaksi välinevuokraamoa, sekä monipuolinen hiihtokoulu.

Tahko on myös tunnettu yhdestä Suomen parhaista after ski elämästään, johon kuuluu monipuolinen valikoima ravintoloita.

Laskettelukokemusten ohella paikalla voi harrastaa myös murtomaahiihtoa, ja Tahkon Latuverkosto kattaakin yli 60 kilometrin reitistön, joista valaistuja latuja on 16 kilometrin verran.

Latuja palvelevan Latukahvion pihalla on näytillä myös lemmikki- ja ajoporoja, joilla järjestetään myös poroajeluita.

Tahkon hiihtokeskuksen alueen majoitusvaihtoehtoihin kuuluvat mm. hotellit (esim. Sokos Hotel Tahkovuori, www.sokoshotels.fi), huoneistohotellit (esim. Tahko SpaSuites, www.spasuites.fi), sekä loma-asunnot ja lomakylät (esim. Golden Resort, www.goldenresort.fi).

Tahkonrinteet
Tahkolahdentie 3
73310 Tahkovuori (Nilsiä)
www.tahko.com

Pääset Tahkon laskettelukeskuksen lähelle vaikkapa lentäen, lentokenttänä Kuopion Rissala, joka on noin 50 km:n päässä.


Junalla pääset ensin Siilinjärvelle, josta matkaa Nilsiän kaupunkiin on noin 10 km, ja Tahkolle noin 40 km.