Tampereen ortodoksinen kirkko

Tampereen ortodoksinen kirkko on uusbysanttilaiseen kirkkoarkkitehtuurityyliin vuonna 1899 valmistunut Tampereen ortodoksisen seurakunnan pääkirkko.

Ortodoksinen kirkko sijaitsee keskeisellä paikalla Tamperetta, Sorin aukiolla, vastapäätä sekä Tampereen linja-autoasemaa että Koskikeskus kauppakeskusta (www.koskikeskus.fi).

Viralliselta nimeltään kirkko on Pyhän Aleksanterin ja Pyhittäjä Hermannin kirkko, ja se rakennettiin nykyiselle paikalleeen vuosina 1896-1899.

Tampereen ortodoksinen kirkko

KUVA: Näkymä ortodoksiseen kirkkoon sen vierestä menevältä Kalevantieltä. Kirkon julkisivu muistuttaa moskovalaista kirkkorakentamista, varsinkin seitsemän liekinmuotoisen kupolinsa ja 17 metrin korkeudessa olevan pääkupolinsa ansiosta.

Tampere ortodoksinen kirkko ikoni

KUVA: Lähikuva kirkon pääsisäänkäynnin päällä olevasta Jeesus ikonista.

Kirkon suunnitteli Venäjän armeijan arkkitehti, insinöörieversti T.U. Jazykov, aikana jolloin maa oli vielä osa Venäjää, Suomen suuriruhtinaskuntana.

Kirkon ulkoasussa materiaalien suhteen on päädytty samoihin ratkaisuihin muun muassa Tampereen Finlaysonin kirkon kanssa, joka johtaa syynä siitä, että paikalliset teollisuusyritykset lahjoittivat aikanaan kirkon rakennusmateriaalit.

Rakennus on suunniteltu ristinmuotoon ja edustaa tyyliltäänuusbysanttilaista kirkkoarkkitehtuuria. Kirkko on itse asiassa lajissaan ainoa (Venäjän ulkopuolella oleva) eurooppalainen uusbysanttilainen ortodoksinen kirkko.

Kirkon julkisivun yksityiskohdista esiin nousee varsinkin…

  • rakennuksen 17-metrin korkeudessa oleva pääkupoli, sekä
  • pääsisäänkäynnin yläpuolella oleva 9 kellon (joista kookkain on Suomen toiseksi suurin (4800 kg)) kellotorni.

Pienempien tornien seitsemän sipulimaista kupolia ovat symboliikaltaan seitsemää Pyhää sakramenttia (kaste, konfirmaatio, ehtoollinen, rippi, viimeinen voitelu, papiksi vihkiminen ja avioliitto) kuvaavia.

Suurin kupoleista on symbolinen myös Kristukselle kirkon päänä ja neljä pienempää kuvaavat neljää apostolia.

Sisätiloista kohokohtiin kuuluu varsinkin kirkon ikonostaasi, jonka romanttiseen länsimaiseen tyyliin maalatut ikonit, joista isoimmat kuvaavat enkeli Gabrielia, Neitsyt Mariaa, Kristusta ja ylienkeli Mikaelia, ovat peräisin 1800-luvun lopun Pietarista.

Ikonostaasin läheisyydessä on myös ikoni-teos “Tihvinäläinen Jumalan äiti“, joka on peräisin 1850- luvulta.

Sorin aukio, jonka yhteydessä kirkko sijaitsee, pitää sisällään graniittijalustalla seisovan Harry Kivijärven kivipaasiteoksen nimeltään Pirkka.


Muista kaupungin nähtävyyksistä läheltä löytyvät muun muassa 17 000 katsojaa mahduttava Tampereen stadion, Tampere-talo (www.tampere-talo.fi), sekä Tullintorin kauppakeskus (www.tullintori.fi).